perjantai 31. joulukuuta 2010

Tokoepikset 30.12.2010

Tuija Seren uudella hallilla oli lämmintä ja mukavaa. Avoimessa luokassa taisi olla 6 koiraa, voittajassa 2 ja EVL:ssä 2. Me startattiin ensimmäinen kisanomainen voi-voi-luokka. Toisena siinä oli Yty-sisko Eevan kanssa.
Sanoin Tuijalle ennen meidän suoritusta, ettei oteta ollenkaan jääviä (istuminen). Liike itsessään on kohtuullisen hyvin hanskassa, enkä halua nyt jätätystä seuruussa ennakoinnin vuoksi.

1.Paikallamakuu_ 10
2.Seuraaminen___8
3.(Istuminen) ___-
4.Luoksetulo ____8
5.Ruutu________0
6.Hyppynouto____8
7.Metallinouto____8½
8.Tunnari_______0
9.Kaukot _______-
10.Kokonaisvaikutelma_8

Paikallamakuu ihan super. Makasi suorassa, kuin sfinksi kuulemma.

Seuraaminen oli hyvää, kun ajattelee millainen Kiista on ollut kisoissa viimeaikoina. Intensiivinen ja hyvä paikka. Oikealle käännöksissä irtautuu ihan pikkuisen. Kaksi askelta taakse ja minä aloitin vasemmalla jalalla :/ ...no ei pitäisi opettaa hulluja temppuja koiralle. Kiista oletti, että nyt aletaan pujottelemaan takaperin jalkojen välistä. Oikealle 2 askelta oli hyvät. PITÄÄ MUISTAA PIENIÄ ASKELEITA JA AINA ALOITUS OIKEALLA JALALLA. (oma huomautus itselleni). Juoksin liian lujaa ja kävelin liian hitaasti, kuulemma. No hitaassa käynnissä piti ottaa lyhyempiä askeleita.

Luoksetulossa lähti lujaa ja pysähtyi seisomaan melko täpäkästi. Lähti liikkeelle hyvin, mutta himmaili sitten itse ja annoin maahan käskyn vähän liian aikaisin. Sivulle juoksi lujaa.

Ruutu epäonnistui, kun Kisu lähti luoksetulon merkille. Kutsuin pois ja näytin kädellä ruutua kohden, lähetys, kun katsoi. Hyvin keskelle ruutua jäi käskystä seisomaan ja meni maahan käskystä. Tuli sivulle lujaa, eli ihan hyvä ruutu....toisella yrittämällä :) Tuija muistutti, että kannattaa lähestyä suoraan kohti ruutua. Koiralle tulee paremmin mielikuva lähetyksen suunnasta. Uusien sääntöjen mukaan ei mitään valmisteluja enää tehdä.

Hyppynouto oli muuten super, mutta perusasento jäi hiukan vinoksi. Treeneissä en luovutusasennosta juurikaan pyydä sivulle.

Metallinouto muuten hyvä, mutta Kisu potkaisi metallin vielä eteenpäin ja sotkeutui vähän omiin jalkoihinsa.

Tunnarin nyt tein ihan testimielessä. Kisu toi mulle kaksi palikkaa, molemmat vääriä.

Kaukot tein läheltä, eikä siitä pisteitä herunut. Eteni hiukan, mutta teki muuten ihan jees. Yhteen seisomiseen annoin kaksi käskyä.

Kiista tekee kuulemma iloisesti ja mielellään. Oli tosi kiva päästä testaamaan tämän hetkistä tilannetta. Seuruu oli pääsyy, miksi mentiin ja siitä olen kyllä superiloinen.

____________________________

Ollaan tokoiltu ja aksailtu jonkin verran menneellä viikolla. Kontaktit oli treeneissä tosi hyvät. Katsotaan miten huomenna kisoissa ne mennään.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hakutreenit

Rymättylässä tehtiin hyvä treeni kolmestaan. Kiista aloitti taas puhtaalta pöydältä. Sille tehtiin ensimmäiseen poikkijälki metsään. Tällä kertaa kuunteli eteen käskyä ja ylitti jäljen. Maalimies löytyi heti ja palkka hyvästä haukusta.
Vasemmalla oli peltoaukea ja sen takana jatkui kaislikko. Ensimmäinen pisto upposi suoraan syvälle kaislikkoon, toisella mm löytyi heti. Pitkä haukku.
Soile siirtyi oikealla. Mä lähetin ensin tyhjään välikohtaan, mutta Kisu sai mäen päällä hajun ja eteni kohteeseen, vaikka mä jo kutsuin takaisin. Hyvä, ettei enää lähde jo löytyneen mm luota pois, jos mä huutelen.
Tällä välin Kaisa oli edennyt kaislikossa pitkän matkan. Tuuli pyöri hurjana ja Kisu kaarsi lähetyksestä metsäsaarekkeeseen, työsti sen huolella kauttaaltaan. Huusin pois ja uusi lähetys. Nyt Kiista eteni pitkälle kaislikkoon tehden luotisuoran piston. Huusin taas pois ja nyt lähetin paremmassa asennossa ja Kiista löysikin heti.

Maalimiehen ympärillä pyöriminen on nyt estetty käskemällä Kiista maahan.

Loppuhuipennuksena lähdettiin valjakoilla lumiselle tielle. Mä istuin pulkassa, jota veti Kiista, Alli, Liina ja Heili. Hurjaa menoa lumi pöllyten. :D Nyt pitää ostaa ne huskyvaljaat ja vetovyö. Jospa saisin Kiistan yksinkin joskus vetämään. Se tulee aina jalkaan kiinni, jos vaikka juoksen.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Aksaa Lempäälässä


Harri Huittisen opissa ekaa kertaa, ihan tehokas ja hyvä treeni olikin.
Alku oli joka kerta suht jees. Esteen 6 Kiista ohitti kerran ja kerran meni putkeen. Käsi lähellä kroppaa, kun käskyttää kepeille ja näin onnistui joka kerta. Kisua ahdisti vähän pujotella päin seinää ja otettiin kepit aina erikseen, juoksin itse seinää kohti ja palkkasin.
Jarrutusta esteelle 8 hiottiin, jotta saatiin hyvin pieneksi kaarre putkelle.
10-16 hiottiin eniten. Liikkuva valssi kohti muuria (11) jonka jälkeen koira haltuun. Putkella 15 piti tehdä voimakas jarrutus ja sitä meidän pitää treenata ehdottomasti paljon enemmän.
Taas kepeille palkkaus. Esteellä 23 testailtiin erilaisia vaihtoehtoja. Olin ensin liian lähellä hyppyä ja rima tipahti.
Puomi oli suht nopea joka kerta :o)

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2011


Rauhallista joulunaikaa kaikille. Ensi vuonna Kiista astutetaan ja toivotaan hyviä ja terveitä harrastuskoiria monelle niitä odottaville.
Treenaaminen jatkuu joulusta huolimatta. Tokoakin ollaan treenattu taas entistä enemmän. Ensi vuoden tavoitteita en nyt listaa, tai tietysti nuo pennut on yksi suuri tavoite ♥

Vuoden viimeiset viikkotreenit

Pakkasta taisi olla -15°C ja osa porukasta oli jäänyt pois. Hallissa sisällä ei kuitenkaan ollut, kuin -5°C. Pienellä porukalla treenattiin joulukuusen ja lahjapaketin mallista hauskaa rataa. Lopuksi juotiin Tiinan tuomaa glögiä ja syötiin pipareita. Kiista pääsi varastamaan piparipakkauksen ja taisi imaista yybernopeudella niistä kasan.


Ensin tein alun ottamalla Kiistan kakkosen takaa vastaan ihmisnuolella ja poispäinkäännöksellä. Se ei oikein toiminut, paremmin sujui ohjaamalla keskeltä, heitto kolmosen taakse ja este 5 niisto-valssi. 7 ja 8 molemmat niistosokkarilla. Esteellä 12 otin ensin yläkautta peruuttamalla itse kohti putkea. Paremmin kuitenkin sujui alakautta ja puolivalssilla putkeen.
Putkesta otin vastaan esteen 15 takaa ja se pakkovalssilla. Esteellä 18 flippi.
Rata oli paljon helpompi, kuin kuvasta olin luullut. Paremmalla versiolla nollana läpi melko helpostikin. Esteellä 19 olisin saanut kääntymään myös pienesti, mutta käskytys unohtui. Eihän siihen näinkään isoa kaarretta tullut. Hyvä fiilis koko suorituksesta :o)
*
KIITOS TIINALLE SYYSKAUDESTA.

torstai 9. joulukuuta 2010

4.12. ATT kisat

Tuomari: Alen Marekovic (Kroatia)


Näistä kisoista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, paitsi se miten EI pidä olettaa mitään. Palautui sekin mieleen, miksi en ole startannut omissa kisoissa Kiistan kanssa. Se on nopea aina, mutta oma halli virittää sen veekasin huippuunsa. Treenasin kontaktitrainerin kanssa nopeita alastuloja ennen ekaa rataa. Tämä kostautui sitten A:lla, Kisu varasti ja ampaisi kauas. Keskeytin radan ja käveltiin ulos.

Toisella radalla ampaisi kolmosputken väärään päähän. Jatkoin rataa, mutta ei siinä enää saa omaa virettään kuntoon. Rata oli todella supussa, enkä ole nähnyt koskaan ennen ATT:n hallissa näin paljon tyhjää tilaa :) Saipahan startata rauhassa, kun muut olivat 20m päässä.


torstai 2. joulukuuta 2010

Kurssin viimeiset tokotreenit

Jäävä, hyppynouto ja ruutu.
Ensin vietiin koiran kanssa palkka ruutuun. Jäävän liikkeen sai valita itse ja mä otin istumisen. Jäävä lähti kohti ruutua ja Kisu edisti seuruussa (oho). Nami pois ruudusta ja seuraava koira suorittamaan.
Toisella yrittämällä hyvä seuruu, istui heti. Taakse meneminen laittoi kuitenkin Kiistan kääntymään vähän (oho) ja seuraava koira suorittamaan.
Kolmannella kerralla onnistui hyvin (otin muutamia toistoja taaksemenemisestä, kun istumisen yhteydessä ei olla juurikaan treenattu). Kaisa ilmoitti paikan, mistä lähetys ruutuun tapahtuu. Kisu ampaisi täysiä palkalle, siitä bileet ja myyrän retuutusta.
Hyppynouto ihan super, vauhtia paljon palautuksessakin. Kaunis asento eteen......ja kuinkas sitten kävikään :/ Mä otin kapulan ennen Kaisan "käsky" sanaa (huokaus). Sivulle sentään pyysin vasta käskystä ja tyyppi ponnahti ilmaan ja tipahti sivulle.

Viiden minuutin paikalla makuu. Oltiin piilossa ja Kaisa häiriköi tokoilemalla Liinan kanssa koirien edessä. Kisun häntä oli vispannut jokaisen käskyn kohdalla, mutta pysyi liikkumatta kuitenkin 5min.

Aksaa ja aksaa

29.11. maanantaina oli ATT:llä keppikurssi, kisaavien ryhmän veti Marja Salomaa. Kova pakkanen verotti ja kisaavien ryhmässä oli ainoastaan kolme koiraa. Hyvin pysyi lämpöisenä, kun teki koko ajan jotain. Hallissa sisällä oli "vaan" -10°C, kun ulkona paukkui -20°C.
Ratapiirroksia ei ole, mutta tehtiin pientä rataa ja kepeille eri lähetyskulmia. Välillä vedätettiin ja välillä tehtiin poispäin käännöksiä kepeiltä. Kisu oli aika pätevä. Vauhtia riitti koko 1½ tuntia, jonka aikana kaikki tekivät neljä harjoitusta.

30.11. viikkotreenit.
Alku ihan jees, hiottiin vaan mulle parasta aloituskohtaa. A:lla himmaili taas alastulolla vähän ja tein uudelleen koko esteen. Välistävetoja saatiinkin sitten tehdä toistoja, kun mun motoriikka ei toiminut ollenkaan. Kisu on niin herkkä ohjaukselle ja se joko ajautui kuutoselta vähän liian pitkälle, tai jos ennakoin, niin jätti koko esteen hyppäämättä. Tiedän, näitä pitää harjoitella paljon.
Kepit oli näin päin Kiistalle vaikeat, se ei vaan ilman apua pujottele kohti seinää ilman apua. No eipä tuossa jatkossa onneks tullu ongelmia, kun ohjas oikealta putkeen saakka. 13-17 oli taas hiottavien listalla. Esteelle 13 Kisu piti lähettää melko kaukaa, jotta ehdin työstää kolme seuraavaa estettä. Esteen 15 takana valssilla vastaan ja pyörittäen 16, jotta meni oikeaan päähän putkea.Esteellä 21 muisteltiin saksalaisten jalka asentoja.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Haku Hauninen 28.11.

Pakkasta oli aamulla -16°C, mutta silti lähdettiin treeneihin. Oltiin linjojen alla, korkealla mäellä, missä IPOR koe pidettiin.

Kiistalle näytettiin maalimiehet (4kpl), joista toinen oli tehnyt poikkijäljen mennessään.
Oikelle ei jäänyt ketään. Lähettelin tyhjiin ja Kiista teki oikealle hyvät suorat pistot, joilta tuli heti käskystä takaisin. Vasemmalla lähti ilmavainulla poikkijäljelle. Huusin takaisin, mutta vähän liian myöhään. Ehti turhan pitkälle. Lähetin uudelleen samasta kohtaa ja tehostin eteen käskyllä. Nyt kiipesi yli korkean kallion, sieltä ylhäältä kaarsi aluetta eteenpäin. Mm oli kallion halkeamassa syvällä ja Kisu hyppäsi ensin railon yli, mutta palasi nopeasti. Siistiä haukkua, eikä härkkinyt kuin kerran tökkäämällä.
Kolmas taas vasemmalle tyhjiin. Upposi hyvin ja syvälle. Tuli käskystä takaisin. En tehnyt yliheittoja, vaan otin hallinnan kautta lähetyksen vasemmalle. Mm löytyi nopeasti ja Kaisa pienellä paikkakäskyllä pyysi Kisua haukkumaan samassa kohtaa koko ajan.

Hyvä treeni, eikä yhtään tullut kylmä. Kiistan kanssa pitää edelleen jatkaa poikkijälkien ylityksiä lähetyksissä.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Viikkotreenit

Haasteellinen rata tällä kertaa. Kepit onnistui hyvin, vaikka joutuikin leijeröimään melko kaukaa putken takaa. Ohjureita 2 lopussa. Esteelle 8 piti heittää melko kaukaa, että ehti tekemään persjätön 9 ja 10 väliin. Kympillä pakkovalssi ja 12 pyöritys. Putkeen 13 kuljetus piti hanskata kunnolla ja sain ensin Kiistan hyppäämään vääriä esteitä matkalla. 14 ylijuoksuna ja esteen 16 Kisu ohitti ensin, kun mä olin jo lähellä estettä 17. Kunnolla koira taas mukaan ja 17 viskillä. Loppu ok.
Kisu oli taas ihan Kisuna :D suupielet korvissa ja jestas me naurettiin virheille. Tyyppi vaan menee ihan täpönä into piukassa täysillä.

torstai 18. marraskuuta 2010

TOKO 5.

Tänään teemoina noudot.
Aloitettiin ohjatun noudolla. Kapulat laitettiin paikoilleen, yksi lähetys merkille. Himo noutoon suuri ja pysähtyi metrin päähän merkistä katsoen kapulaa. Annoin uuden käskyn ja tuli merkille seisomaan. Kehut tästä ja kerran uudelleen onnistuneesti. Jätin Kiistan merkille seisomaan, palasin itse lähetyspaikalle. Sieltä käsky oikealle ja kaunis kaari kapulalle. Hihkaisin ja palautus vauhdikas. Pikkuisen himottaa ne kaikki kapulat ja ellen hihkaise, niin vilkuilee yksi kapula suussaan niitä muita. Voiskohan...pystyisköhän pikkuinen koira tuomaan nuo kaikki yhtäaikaa :P
Seuraavaksi tunnaria. Tehtiin pimeässä huoneessa. Avustaja vei yhden palikan, minä tulin Kiista hallinnassa huoneeseen, heitin palikan vieraan viereen. Ovi kiinni ja lähetys pimeässä. Toi oikean.
Sitten lisättiin useampaan kertaan vieraita ja Kaisa vei oman riviin. Minä Kiistan kanssa seinustalle perusasentoon, ovi kiinni ja lähetys pimeässä. Näin tehden viisi toistoa ja loppua kohden parani. Viimeinen lähes super ♥ nuuskutus oli kuulunut oven ulkopuolelle asti, eikä yhtään ääniä vierailta palikoilta. Luovutukset pimeässä hyvin eteen. Ehkä sittenkin joskus vielä meilläkin on tunnari kasassa :o)
Tähän väliin 5min paikkamakuu. Kiista oli kauimmaisena reunalla piilosta nähden ja se oli rojahtanut vinottain löhöasentoon :/
Häiriönoutoa. Kaksi koirakkoa vastakkain n. 10m väliä. Vuorotellen tehtiin nouto heittämällä kapula aivan toisen koiran eteen. Kiistaa ei kiinnostanut vähääkään muu, kuin kapulan haku. Luovutusvauhdit ihan ok.

Viikkotreenit

Jaakon treenissä jäi vaivaamaan muutama kohta. Tiina muokkasi tällaisen radan useamman toivomuksesta.

Kakkonen päällejuoksuna. Putkelle 14 halusin ekalla yrittämällä siivekkeen eteen, että hakeutuu varmasti kepeille. No siiveke poistettiin ja ei mitään ongelmia leijeröimällä putken takaa. Putkeen 8 välistä heittämällä, tosin ampaisi ensin väärään päähän mun takaa. Tämä kohta tehtiin myös toiselta puolen, mutta se ei niinkään sopinut meille. Este 6 pyörittämällä on jo mielestäni huono ohjaus Kiistalle.
Pöydälle ei ollut kunnon imua, mutta pysyi siellä ihan hyvin. Esteellä 15 niistosokkari ja putkeen 17 heittämällä yläkautta, näin ehti hyvin keinulle.

Kontakteilla pientä edistystä. Alastulolla en sano enää koske, vaan kiipee-kiipee.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Jaakon treenit 14.11.2010

Päästiin taas varakoiraksi Jaakon treeniin Hittiareenalle. Erittäin tehokas treeni.


1-16 meni ihan jees. Hiottiin esteellä 2 parasta ja lyhyintä tietä. Valssin oikea aikaisuudesta se vaan oli kiinni. Koiran pitää suorittaa este, vaikka ohjaaja kääntääkin rintamasuuntaansa kohti seuraavaa estettä. Ohjaava käsi ja katse koirassa silti.
Muurille ei ollut tarkoitus kiirehtiä tekemään takaaleikkausta, vaan koiralle kerrottiin jo ennen pituutta minne mennään. Sainkin Kiistan irtoamaan hyvin muurin kautta putkeen.
Esteellä 6 yritin sylkkäriä ja se ei onnistunut. Jaakko sanoi jo rataan tutustumisessa, että vinolle rimalle sylkkäri on usein huono ratkaisu. Tässä kohden toimi parhaiten ja nopeimmin pyöritys.
Puomille leijeröin muurin takaa hyvällä etumatkalla. Esteellä 10 niisto-sokkari ja samantien vauhdilla ottamaan koiraa vastaan esteelle 13, jolle backlap.
Putket ohjaamalla kaukaa, persjättö putken 15 jälkeen ja sitten mun koordinaatio joutui koetukselle :D Olin Jaakon mielestä aina väärässä paikassa esteellä 16 ja niinhän mä olinkin. Vekki, jonka jälkeen jaakotus onnistui lopulta. Kepeille en saanut Kiista millään. Se punki putkeen jopa Jaakon jalkojen vierestä, siinä vaiheessa tosin sen näköisenä, että joo joo kepit, mut kun ei pysty millään. En saanut edes läheltä sitä kepeille, kun jäin itse putken taakse.
Tähän meidän aika loppui ja tein kerran kepit oikealta puolta onnistuneesti.

Tänään tuntui, ainakin tällä radalla, että olen jopa liian ajoissa monessa kohden. Mukava harjoitus ja tota keppileijeröintiä jatketaan viikkotreeneissä :)

Kiitos Tiinalle, että päästiin mukaan !

torstai 11. marraskuuta 2010

TOKO 4.

Teemana oli häiriöt seuruun ja jäävien aikana. Myös idioottirinkiä tehtiin.

Alkuun vietiin yhdessä namialusta ja sitten lyhyellä matkalla eri asentoja seuraamisen yhteydessä. Koiran pysähtyessä mentiin ottamaan alusta ja tuotiin se heilutellen kohti koiraa, jos pysyi liikkumatta sai namin, ellei menetti sen. Nopeasti alkoi Kisu tajuta mistä herkut häviää :)

Idarissa otettiin ainoastaan seisominen, se on se vaikein. Kaksi toistoa tein jättämällä namin maahan edessä olevan kartion viereen. Kiersin koko ringin. Molemmat toistot pysyi Kiista täysin liikkumatta. Sitten ilman namia sama, koira mukaan seisomasta ja palkka kädestä seuraavalla kartiolla.

Seuraaminen tehtiin kovassa häiriössä ja 100% kontaktilla. Kolme koiraa oli paikkamakuussa, yksi ohjaaja heitteli palloa ja toinen kapulaa. Kaisa konttasi kohti Kisua, kun tultiin seuruussa. Ei mikään häirinnyt kontaktia :) Loistava paikka ja katse, koira kiinni jalassa. Näin kisoissa, niin johan siitäkin vois tykätä ;D Pitää testata jossain epiksissä.

Kiista oli vuorollaan myös paikkamakuussa ja minä yhtenä hairikkönä pompotin palloa. Kerran nuuski maata, muuten hyvä.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Viikkotreenit

Tällainen rata tällä kertaa. Alussa pientä osumatarkkuutta vaati oikean putken suun löytyminen. Neloshypyn kiersin itse, jotta pääsin keppien vasemmalle puolelle, se meni koiran kannalta hyvin. Mulle tuli vähän kiire ehtiä keppien loppuun tekemään takaakiertoa esteellä 6. Backlapp ei meinannut onnistua kohti seinää, mutta kyllä sekin sujui pienen fiksailun jälkeen. Väistävedoissa olen aina vähän myöhässä, mutta tässä kohtaa onnistui kohtalaisesti. Esteelle 14 sopi parhaiten valssi ja ensin sain Kiistan osumaan väärään putken suuhun. Toistolla OK. Puomille sylkkärillä. Putken 19 jälkeiset välistävedot vaativat vähän fiksailua, jarrutusta putkeen ja myös esteelle 20. Itse piti olla riittävän lähellä estettä 21. Tää vaati vain yhden kiihkeän, kun mä olin rauhallinen, onnistui kuvio hyvin. Huh, mutta kun toinen menee miljoonaa, niin helposti itsekin alkaa hosua.

Kamin kanssa kruisailtiin ennen ja jälkeen treenien. Lunta oli maassa melkoisesti ja lisää tuiskutti teräviä tikkuja. Naamaa ihan kihelmöi.

perjantai 5. marraskuuta 2010

TOKO 3.

Keskiviikkona aloitettiin ohjatun noudolla. Ennen kapuloiden vientiä muutama merkille lähetys ja ne hyviä. Sitten Kaisa vei oikealle yhden kapulan, minä vein Kiistan merkille ja siitä lähetys. Loistavasti lähti, kuin sylkkärissä ja palautti vauhdilla. Pari toistoa näin ja sitten sama, mutta kapula vietiin myös vasemmalle. Edelleen hyvä kaari kapulalle ja vauhtipalautus. Sitten lähetys vasemmalle ja moitteeton haku ja palautus.
Noutojen jälkeen lähetyksiä vielä merkille niin, että kapulat olivat paikoillaan. Ei niin helppoa :) Kiistan mielestä kapulalle olis ollut pakko päästä. Ärähdin sen takaisin merkille, eikä ehtinyt kuin puoleen matkaan kohti kapulaa. Palasi nätisti merkille. Toistoja piti tehdä kolme ennen kuin jäi suoraan merkille.

Paikalla istuminen yhdellä välipalkalla sujui moitteetta. Paikalla makaaminen myös hyvä. Molemmissa olin piilossa.
Loppuun taas vähän jumppaa. Tassut viivalle ja käskytyksestä kaikki yhtäaikaa sarja seiso-maahan-seiso-istu (muistaakseni) :D Meillä on vaiheessa vielä vaihdot niin, ettei etuosa liiku yhtään.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Viikkotreenit

Kooste medien MM-radasta.
Vasemmassa ylänurkassa oli putki kaarella ja käytin sitä innoittajana puomin alastulolle. Alkuun toimi hyvin ja Kiista tuli lujaa 2on2off. Muutamien toistojen jälkeen alkoi tuijottaa putken suuta ja pysähtyi etutassut 10cm päähän maasta. Tein A:lla vielä myöhemmin ja siinä heitin namin maahan, jos tuli nopeasti alas ja nopea vapautus. Hitaasta uudelleen.
Vitoselta yritti kepeille, kun en kertonut selkeästi tulevaa suuntaa. 12:lle persjättö ja 13:lle sopi parhaiten niistosokkari. (unohdin esteen 15, eikä otettu enää uudelleen) Pituus 18 oli vaikea kääntää jyrkästi, kun tuli putkesta niin lujaa, mutta ei siihenkään mitään kaarratuksia tullut. Teema näissä treeneissä MEILLÄ oli kontaktit.

maanantai 1. marraskuuta 2010

30.-31.10. hakuleiri Rymättylässä

Tehotreenausta päivällä ja pimeässä. Mentiin Hyppäyksen mökkiin jo perjantaina, kaikki muutkin tulivat ja vietettiin mukava ilta turisten tietysti koirista.

Lauantaina klo 9.00 istuttiin aamupalalla ja tehtiin jokaiselle koiralle treenisuunnitelma. Osa partioi ja osa risteili. Kiistalle ihan normi risteilytreeni.

Lähetin ensin oikealle, kun Kiista merkkasi sen puolen. Maalimies oli kävellyt n.20m päästä alueen suunatisesti ja Kiista nappasi jäljen. Lähetin usemman kerran ja aina halusi taittaa jäljen kohdalta eteenpäin. Lopulta sinne oikeaan etukulmaan lähetettiin ihan oikeasti mm, joka kiersi kaukaa alueen ulkopuolelta paikalleen. Kiista saikin hajun, ylitti jäljen ja löysi mm.
Seuraavallakin pistolla vasempaan otti hajuista kiinni ja yritti taittaa aluetta eteenpäin, kutsuin pois ja lähetin uudelleen. Jokaisella pistolla teki suorempaa ja suorempaa. Kaikki maalimiehet löytyivat kuitenkin helposti.
Vaikein oli täysin vieras henkilö Kiistalle, joka käveli kummallisen näköisenä pientä ympyrää puiden välissä. Kiista kävi siellä kahteen kertaan, muttei aloittanut ilmaisua. Mm ilmoitti radiolla ja nyt lähdin kävelemään Kiistan perään lähetykseltä ja nyt aloitti hakun. Palkkaus aivan lyhyestä haukusta.
Olen itse haukuttanut Kiistaa kevellen eteenpäin ja se haukkuu hyvin, tosin kiilaa eteen ja pysäyttää väkisin liikkeen. Ventovierailla pitääkin harjoitella tätä lisää.

Lauantain pimeäpartiointi
Kiistalle puolikas alue, koska päivän treeni oli melko pitkä. Kaksi maalimiestä. Aloitettiin metsäkaistaleesta ja Kiista työsti aluetta hyvin. Pidin koiraa melko lähellä ettei ylitä hiekkatietä. Metsä todettiin tyhjäksi ja siirryttiin rakennuksen luokse. Kiista oli jo valmiiksi kuistilla ison laatikon edessä. Hyppy laatikon päälle ja katsoi ikkunasta sisälle. Kierteli hetken sen ympärillä ja aloitti haukun. Avasin kannen ja annoin Kiistan vielä haukkua, kehuin vaan kuinka hienosti ilmaisee. Siitä sen haukku vaan kovenee.
Tsekattiin koko rakennus vielä ympäri. Matka jatkui, pieni metsikkö risteilyä ja saavuimme kolmiovisen puuvajan luokse. Kiista oli tönäissyt yhden ovista itse auki ennen, kuin oltiin edes vajalla. Haukkui mm, joka seisoi metrin korkeudessa seinustalla aivan säkkipimeässä. Loisto koira :) tästä se ansaitsi iltaruokansa.

Sunnuntain risteilytreeni tehtiin erittäin haasteellisessa maastossa. Keskilinja oli n.30m leveän peltokaistaleen reunassa. Vasemmalla tiheää metsää pensaiden reunustaman ojan takana. Oikealla ojan takana erittäin upea ja satumainen kallio, joka kohosi hirveän korkealle. Koloja ja halkeamia joka paikassa.
Lähetin Kiistan pellon poikki kohti kalliota, mutta kaarsi ennen ojaa jo luetta eteenpäin. Kutsuin takaisin ja oltiin sovittu, että etenen aina siihen kohtaan, mistä taittaa pois pistolta. Uusi lähetys jouduttiin ottamaan muutamia kertoja. Eteni kuitenkin oikeasta kohtaa ylös kalliota ja löysi mm isosta halkeamasta. Hyvä haukku.
Sama toistui metsän puolelle lähetyksessä ja etenin taas taitekohtaan. Mm löytyi ja koira alkoi uskomaan, että minäkin tiedän missä niitä voi olla.
Jokainen pisto oli edellistä parempi ja kaikki mm löytyivät taas alueelta.

Kiista on hakukoira, valmis sellainen. Tällä hetkellä uskoo itseensä vähän liikaa ja tekee omia päätöksiään. Kiista on myös pätevä ja nappaa pienimmätkin hajut nenäänsä, kuitenkin minun pitää saada se menemään lähetyksen suuntaisesti. Niitä hiotaan ja saadaan koira rauhoittumaan ohjaajalle nöyräksi. Ollaan molemmat vähän liian korkeilla kierroksilla metsässä. Minun pitää pystyä antamaan käskyt tuolle koiralle rauhallisesti, jotta Kiistakin rauhoittuu. Silloin homma etenee balanssissa :) Jatkuvaa tasapainoilua.
Seuraavassa treenissä otetaan norjalaista sekametsää hyvin vanhentuneena.

KIITOS KAISALLE HYVÄSTÄ JA HAUSKASTA LEIRISTÄ :)
Leirikaverit olivat myös mukavia. Meillä kaikilla oli niin mukavaaaaa !!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Viikkotreenit ja tokoa

Tiistaina treenattiin kuvan rataa. Kiista oli ihan riemusta ratketa. Tuollainen se ei ole ollut...öö, vuoteen ainakaan :D Hilluu hilluu, tekee kyllä kun tehdään. Kaisa sanoi, että Alli on aina ollut tuollainen, kun sillä olis oletetut pennut. Kiistalla olis viikon vanhat pennut, jos se olis astutettu viime juoksusta.
Kepeille meni hyvin leijeröimällä puomin takaa, mutta itse pujottelu on aina vaikeaa kohti seinää. Kohtaa 5-10 hiottiin tovi. Puomilla tehtiin nopeutta. Tiina vingutti palloa ja vapautin Kiistan heti sen tassujen osuessa maahan (jos tuli alas nopeasti). Melko hyviä toistoja, näitä variaatioita pitää nyt hioa paljon.
Esteeltä 13 ampui kepeille, siinä piti kääntää rintamasuunta kunnolla.

-


KESKIVIIKKONA TOKOTREENIT osa 2.
Alkuun merkille menoa seuruusta. Kentällä oli kolme merkkiä ja Kaisa käskytti. Pysähdyksiä vuoroin kaikkien merkkien suuntaan. Pannasta kiinni ja käsky "merkki" hyvästä merkkauksesta nami. Perusasennosta lähetys ja nopea palkkaus merkille. Nämä hyviä kaikki.
Sitten häiriöillä. Perusasento kohti merkkiä, Kaisa vei kaksi erinäköistä purkkiä, kuten ohjatun kapulat, näyttäen ne Kiistalle kaukaa. Lähetys ja suoraan merkille.
Vaikeutusta :) Kaisa koputteli kuppeja ja sanoi nam-nam, nyt ampaisi merkin kautta toiselle purkille. Toistolla käskytin uudelleen, kun meinas taas mennä väärin ja Kiista korjasi merkille. Uudelleen purkkien kopsutusta ja lähetys ja nyt taisi mennä ekalla oikein.

Seuruuta häiriössä. Meitä oli kolme ja yksi seuruussa, kaksi leikkipalkkasi koiriaan random-jäävistä. Seuruu tehtiin leikkivien koirien välistä. Kiistaa ei haitannut muut yhtään. Seuruukin on taas hyvää :)

Paikallaan olo EVL:än tyyliin. Yksi kerrallaan maahan. Me mentiin piiloon ja Kaisa käveli koirien lomassa sillä aikaa. Pahin oli ollut se, kun hän "poimi maasta namia ja laittoi suuhunsa". Siinä Kiistan häntä oli heilunut hurjana, mutta piti asentonsa. Kaikkea se Kaisa keksiikin :D
Perusasennot otettiin myös kukin vuorollaan. Kiista pysyi maassa, kun eka pyysi istumaan. Hepuli tuli, kun pyysin Kiistan istumaan, se sai jonkun vieterikohtauksen ja meni nopeassa tahdissa istu-maahan-istu-maahan monta kertaa. Sairaan siistii, näättekste (pölö).

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

TSAU:n kisat 24.10.

Tuomarina Henry Luomala

KISA B tulos 0 -4,12 (sij 9. viidelle LUVA)
KISA C hyppis HYL

Ei tullut siirtoa kolmosiin. agirata oli sujuva ja nopea, mutta aikaa paloi taas kontaktien alastuloilla vähintään 5s / este. Voittajalle hävittiin 10s.

Hyppis alkoi hyvin, mutta siinä oli pari erittäin nopeaa suoraa, joihin en ehtinyt mukaan niin kuin suunnittelin. Hyppikseltä meillä on jo nollavoitto, joten siinä mielessä ei haittaa.

Perkuleen kontaktit, kun treeneissä ne sujuu jo ihan ok. Kisoissa paineistuu alastuloilla ja hiippailee.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

TOKO 1. Vanto

Kaisan tokokurssi alkoi Vantossa ja tällä kertaa uusitussa, lämpimässä mattohallissa :)
Teemana ruutu, tunnari ja perusasentojen täydellisyys hyvästä seuruusta.

Ruutuun lähtys ensin pienelle alustalle priima. Sitten ilman alustaa myös priima. Ruutuun sheippaamista vielä aivan vierestä. Käsky-naks-nami ruutuun ja toinen ulkopuolelle. Heti uudelleen. Kiista hakeutuu hyvin ruudun keskelle ja korjaa paikkaa, ellei naksua heti kuulunut. Tällä kertaa ei tipahtanut itsenäisesti maahan. Hyvä :)

Sitten tunnistusnouto. Haistelua vahvistettiin laittamalla namimuruja levyyn kiinnitettyjen palikoiden ympärille. Lähetys rauhallisesti. Kiista haisteli keskittyneesti namit, mutta sen jälkeen piti olla nopea ja kutsua se heti pois. Muuten yritti tarttua palikkaan. Kiihtyy innosta jo nähdessään palikan mun kädessä. Ollaan ihan vaan katseltu palikkaa maassa, silitän ja palkkailen maltista.

Perusasentoja tehtiin pareittain. Ensin näytin mikä on meidän täydellinen perusasento. Hallin mitta kolmella pysähdyksellä ensin käynnissä, sitten juoksussa ja sitten hitaassa käynnissä. Ihan jees, hidas oli vaikein. Kiista pyrki ihan vähäsen liian eteen, kuitenkin suoraan perusasentoon.

Loppuun viellä jumppa :D viivalle koira maahan ja siitä seiso-istu-maahan. Oliko varpaat vielä viivalla ? Ei olleet, aina 10-15cm edempänä. Kiista siirtyy seisomasta istumaan etujalat paikoillaan. Tästä tulee siirtymä.

Kotiläksyt: Kaukot kuntoon ja tunnaripalikan etsintää heinikosta yms. Aloitan myös Post-it lappujen kanssa haistelua.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tehotreenien toinen päivä

...jos eilen hiottiin yksityiskohtia, niin tänään niitä yksityiskohtia oli laitettu radat täyteen. Saksalainen pitäisi olla takaraivossa, Janitan radalla niitä tehtiin sen verran monessa kohdassa. En jaksa koko rataa käydä läpi, mutta alkua viilattiin niin, että näytti ja tuntui hyvältä.
Parhaiten sujui heti 5-15. Eniten hiottiin ahdasta kohtaa 16-18.
Paras putkijarrutus Kiistalle tuli testattua myös. Loppua 23-32 hiottiin sitten loppu aika.


Jaakko keskittyi todella huolellisesti tänään minuun. Koira on hänen mielestään todella loistava, niitä on nähty ympäri eurooppaa jonkun verran :) Minä olen hyvin ohjauksen rytmissä, mutta saisin rohkeammin jättää koiran suorittamaan ja kiirehtiä kohti seuraavaa estettä. Jalkatyöskentely, rintamasuunta ja päällä oleva ohjaava käsi .... ei mitään armoa. Homman piti sujua hyvin, ei mitenkään "ihan kiva" tyyliin. Kiista oli ihan liekeissä ja suoriutui hyvällä energiallaan päivän viimeisestäkin treenistä. Sai ihailua osakseen muiltakin ja sanoipa yksi ihminen ettei olisi uskonut keneltäkään muulta kasvattajalta Kiistan olleenkaan, kuin Kaisalta :)

Lähtötilanteeseen Jaakko käski kiinnittää huomiota. Minulla ei saa liikkua kuin alaleuka, kun annan luvan lähteä alusta liikkeelle.
Persjätöissä jään katsomaan koiraa, kun pitäisi olla jo menossa kohti seuraavaa estettä. Näin ehdin loistavasti tekemään valssin esteellä 8. Kepit leijeröitiin kaukaa putken 16 ja esteen 9 takaa, muuten ei olisi ollut mitään tsäänssejä ehtiä ohjaamaan esteelle 12.
Tänäänkin päästiin esteelle 14 :D

Todella tyytyväinen olen kurssiin. Kyllä ATT:n halli on loistopaikka tällaisille tapahtumille. Lämmitys oli säädetty +10°C.


lauantai 16. lokakuuta 2010

Tehotreenit 16.-17.10.

Kouluttajina Janita Leinonen ja Jaakko Suoknuuti.

Janitan rataa treenattiin aamulla. Vaikutteitä eurooppalaisista radoista. Esteet hyvin lähellä toisiaan ja Ohjaajan juoksulinjoilla esteitä. Ellei näistä pidä, älä mene eurooppaan kisamatkalle :)

Rata oli kiva ja päästiin se läpi kokonaan. 1-4 kohdassa hiottiin teitä ja ohjaajan parasta sijoittumista. Pieni pieni pyöritys esteiden 2 ja 3 välissä toimi Kiistalle parhaiten.
Kepeille meni joka kerta oikein, vaikka putkensuu oli todella lähellä. Lähetin käskyllä puomilta ja liikuin vasta, kun Kiista sujahti kepeille.
Lähetys kepeiltä suoraan eteenpäin ja valmiina seiskan luona. Persjättö toimi parhaiten 8-> ysiputkeen. Luotin liikaa Kiistan putkeen menoon (11) ja lähdin liian aikaisin kohti estettä 12. Tuloksena se, että Kisu ampaisi puomille. Kunnon lähetys putkeen ja takaaleikkaus pituudella.
Sylivekki (14) persjättöön en ehtinyt pussin jälkeen. Leikkasin keinun jälkeen edessä ja otin välimatkaa ennen vapautusta. Sylivekki esteellä 18.Juoksin puomin ja A:n välistä.
Putket leijeröiden sujui hyvin. Pieni vekki ennen hyppyä 28 ja jaakotus.
A:n juoksin puomin puolelta ja loppukin okei.

Mahtava fiilis ja koiraa kehuttiin ♥


Jaakon rataa treenattiin iltapäivällä. Jaakko opasti jo rataan tutustumisessa miten valssi tehdään oikein. (on hänen mielestään vaikein ohjauskuvio, jota vuodesta toiseen tehdään pahasti väärin)
Me jäätiin kakkosesteelle oppimaan miten ihan_oikeesti_tehdään jarrutus ja ihmisnuoli. Rima 40cm esteella 2. Jaakko näytti ensin Kiistan kanssa. Koira pysäytettiin kakkosen taakse ja siitä yli riman, palkkakäsi maahan siivekkeen viereen. Muutaman kokoilun jälkeen alusta uudelleen ja nyt meni hienosti. Jatkoin suoritusta esteelle 14 saakka ja ihan mahtavaa työstöä, josta saatiin paljon kehuja Jaakolta. Loppuaika sitten hiottiin saksalaista esteellä 14. Koiran pitää hypätä este ohjaavan käden suuntaan, vaikka ohjaaja lähteekin jo kohti seuraavaa estettä. Tätä opetellaan jatkossa matalalla rimalla ja tiputtamalla pallo esteen taakse samaan aikaan, kun itse lähtee liikkeelle.
Jaakko kysyi haluanko jäädä treenailemaan jo esteellä 2 ja minä sanoin ehdottomasti haluavani. Tietysti olis ollut kiva päästä kokeilemaan leijeröinti kepeiltä A:lle ja leijeröinti esteeltä 20 putkeen, siinä olisin jättänyt kepit ja A:n väliin. Onneks tein juuri sen kohdan tauolla onnistuneesti ;)
Huomenna jatketaan.....

tiistai 5. lokakuuta 2010

Palauttava hakutreeni ja aksan viikkotreenit



Viikkotreeneissä tehtiin MM minien yksilöfinaalirataa. Hauska rata :)

Alku oli ihan normisettiä. 4-10 hiottiin vähän enemmän eri mahdollisuuksia. A:n eteen laitoin muutaman huonon yrityksen jälkeen etupalkan. Sen avulle Kiista teki loistokontaktin ja minä saatoin jäädä 6-esteen siivekkeen viereen ja ottaa sieltä Kiistan pakkovalssiin. Seiskalle poispäinkäännös ja pituudelle kertyi vauhtia paljon. Ensimmäisellä yrityksellä en saanut koiraa tarpeeksi käteen ja heitto okserin yli käänsi koiraa väärään suuntaan. Uusi yritys, nyt paremmin syliin ja kaunis kaarros esteelle 10. (ainakin kerran). Puomi todella hidas. Yllättäen putkelle 13 onnistui paremmin poipäinkäännöksenä. Kepeille vienti oli vaikea, kun pakko oli päästä seuraavan esteen puolelle. Onnistui sekin jotenkin (ainakin kerran). Valssi esteen 17 takana oli ensin aivan liian hidas. Tiinan huomautuksen jälkeen sain hyvän otoksen loppuradasta. Videota tulossa :)



Maanantaina 4.10. hakuiltiin pienellä porukalla Isosuolla. Kiistan kanssa tehtiin neljä hyvän mielen iskua. Hyvää mieltä totisesti löytyi !!! Kiista oli aivan mahdottoman villinä :D Hyppi tasajalkaa riemusta, kun otin autosta. Haukkua paukutti heti pyynnöstä kovaa ja korkealta. Hirmuinen into metsään. Käytiin katsomassa, kun maalimiehet etääntyivät ja vein Kiistan autoon takaisin. Yksi koira treenasi väliin ja sitten hain Kiistan etsimään. No nyt se vasta riemu repesi, tyyppi oli vielä villimpänä. On se silti niin kuuliainen, kulki vapaana nätisti-käskyn alla, vaikka tärisi innosta.

Kaksi siirtyvää maalimiestä molemmilla puolilla. Vasen etukulma ensin ja Kiista eteni hirveää vauhtia nenä auki ja löysi heti. Pikasen liikaa intoa hakun yhteydessä, kun ei malttais olla paikoillaan.

Seuraava oikella 25m kohdalla, korjasin vähän suuntaa, kun suopursujen tuoksu oli niin voimakas siinä kohtaa. Pussaili haukun yhteydessä rohkeasti :/

Sitten 50m kohdalta vasempaan, ei mitään ongelmia. 75m vasempaan myös helposti.



En mennyt ilmaisuille, vaan kutsuin palkkausten jälkeen. Viimeinen mm kuljetti piston malliin keskilinjalle. Tästä tuli fiilarit koiralle :)

Vielä kuvia IPOR A kokeesta

Vielä yksi kuva seuruusta. TPH:n galleriasta.
Kuulun Turun palveluskoiraharrastajiin.


Kuvat ©Mira Kangas , kiitos paljon kuvista :)

Loppuarvostelu

Ryömiminen


Tästä merkiltä aloitettiin ryömimisliike

KETTERYYS

Tikkaat

Putki

Pituushyppy

Tottiskuvista vielä istuminen

Kauko ohjauspöydät. Ylhäällä menossa pöydälle B
alakuvassa pöydälle A ja C-pöytä oikealta jäi suorittamatta.

Odotellaan seuraavaa liikettä.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

3.10. Pelastushaku IPOR A

Kisaura on nyt sitten korkattu :) Koularia ei saatu, metsään jäi nimittäin yksi ukko ja ne pitää kokeessa kaikki löytyä.

PEHA (pelastushaku) koiria oli enemmän, olisko ollut 8 ja IPOR A:ssa vain Kiista, B:ssä suursnautseri. Puolet pehan koirista oli suorittanut tottiksen joskus aiemmin tänä vuonna hyväksytysti ja he lähtivät ensimmäisinä metsään. Toinen puoli jäi tekemään tottista. Näiden suoritusten jälkeen iporin koirat tekivät tottiksen pareina. Riiseni aloitti ja Kiista meni paikkamakuuseen.
Valitettavasti liikkeiden järjestystä en muista, ne arvotaan jokaiselle erikseen. Mitään paperia ei myöskään tullut mukaan. Ainoastaan kokonaispisteet ovat kilpailukirjassa. Kerron mitä muistan.

Paikkamakuu oli täydellinen. Kävin ihmisryhmässä riisenille ja palasin paikalleni. Kiista ei myöskään piitannut 9-millisen kahdesta laukauksesta.
Jäävät oli kaikki peräkkäin seuraavina. Järjestyksessä istu-seiso ja maahan. Kiista istui nopeasti, mä kuulemma vähän vilkaisin silmäkulmastani ;) Tässä palataan koiran viereen.
-Seisomaan jäi hyvin ja luoksetulo olis voinut olla ripeämpi, laukalla kuitenkin. Tuli eteen hyvin, sivulle OK.
-Maahan tipahti hyvin, luoksetulossa hidasti raville ja annoin toisen käskyn. Siitä ripeää laukkaa hyvin eteen. Sivulle hiukan vinoon.
-Ryömiminen meni ihan jees, ottaen huomioon vain parin viikon treenin. Ryömii pätkän ja katsoo palkan perään, sitten kyllä jatkaa käskystä merkille saakka.
-Sitten taisi olla nouto käyttöesineellä. Meillä kaksi hanskaa sisäkkäin. Tuomari tulkitsi Kiistan heppoisen otteen korjauksen tulomatkalla leikkimiseksi, siitä arvosanan alennus.
-Vapaana seuraaminen olikin taas täysi fiasko :( Miten koira voikin lurpsahtaa kisatilanteessa niin pois siitä moodista, mikä sillä oli juuri ennen seuruuta ? Ei pitänyt kunnolla asentoaan ja käskytin joitain lisäkäskyjä...voi huokaus että otti päähän. Henkilöryhmä ihan jees.
-Eteenmeno oli loistava....mutta, tämä ohjaaja antoi eteenmenosta maahankäskyn ennen, kuin tuomari käski :/
PISTEITÄ 39 (50)

-Ketteryysesteet ihan superit :) Tynnyrisillalla, joka oli ensimmäisenä, annoin liian hentoisen käskyn, eikä pysähtynyt kokonaan. Toinen käsky ja siitä jäi odottamaan, kunnes tuomari antoi minulle luvan siirtyä koiran vierelle ja jatkaa este loppuun.
-Pituudelle lähti käskystä, loikkasi ja tipahti käskystä maahan.
-Tikkaat loistavat. Lähti kiipeämään käskyllä ja siirryin vierelle. Liikkui tarkasti ja pysähtyi viimeiselle puolalle. Siitä nosto alas ja perusasento hyvä.
-Keinulle lähti myös hyvin ja eteni itsenäisesti yli puolenvälin, nyt pysähtyi heti käskystä. Siirryin vierelle ja seuruu pois esteeltä.
-Tunneliputki ihan täydellinen myös. Käskystä läpi ja tipahti maahan, perusasento hyvä.
-Liikkuminen epämiellyttävällä materiaalilla hyvä. Maassa monta levyä aaltopeltiä ja sen päällä paljon tyhjiä muovipulloja. Alimmaisena tiiliskiviä. Läpi keon hyvin, käännös ja takaisin mennessä perusasento keon päällä. Hyvä :) Tätä me ei olla treenattu yhtään, mutta Kiistan liikkuminen kaikenlaisilla alustoilla on vahva.
- Kauko-ohjaus kolmelle pöydälle merkiltä. Lähti hyvin merkille ja pysähtyi seisomaan. Lähti vasemmalle hyvin, sieltä kauas pöydälle tarvitsi pari käskyä tiukasti. Kummallisinta oli, ettei lukinnut ollenkaan lähempää pöytää oikealle. Pyöri, mä käskytin ja lopulta oli liian lähellä minua. Tuomari pyysi ottamaan koiran perusasentoon. Tästä saatiin kuitenkin tyydyttävä, koska koira teki kaksi pöytää oikein. Näitäkin ollaan harjoiteltu vähän vasta.
-Kantaminen erinomainen. Nostin Kiistan pöydältä syliini, ihan pikkusen meinas vaan pusutella, mut käänsin pääni pois. Kannoin 10m ja mieshenkilö otti koiran mun sylistäni, jatkoi kantamista vielä 10m ja laski maahan. Tässä mun sydän sykki, kun luulin sen pinkaisevan heti mun luokse. Mitä vielä :D Kiista otti hyvän asennon miehen eteen, hyvin lähelle ja nauroi päin naamaa. NAMIA TÄNNE NYT HETI pliiiis ♥ Käskystä tuli vauhdilla eteen ja siitä hyvään perusasentoon.
PISTEITÄ 44 (50)

Tottis ja kettis läpi hyväksytysti. Jos kisataan tämän vuoden puolella vielä, niin mennään suoraan metsään. (ilmoitelkaa joku Saloon IPOR A:n kisaan 17.10. Ilmoitin Kiistan, mutta ollaan tähän mennessä ainoat. Ilmoitusaikaa vielä 8.10. asti)

MAASTO:
Homma vähän lässähti, kun meidät kutsuttiin melkein heti riisenin startattua kallion alle odottamaan. Siellä sitten oltiin melkein tunti. Kiista lähti autosta hyvällä meiningillä ja avasi äänensä railakkaasti. Lässähdys kuitenkin oli silmiinpistävää. Metsä oli tuttu, mutta kaikki ihmiset vieraita, sekin on uutta meille. Treeneissä on yksittäisiä vierailijoita, mutta osa aina tuttuja. Mennään TPH:n treeneihin, niin saadaan sieltä vieraita mukaan useita.
Siirryin tuomarin puhuttelun jälkeen alkuun, Kiistan päästin vapaana eteeni ja tarkkailin sen nenätyötä, mutta ei oikein merkannut kumpaakaan puolta. Lähetin vasemmalle ensin. Tuli melko pian takaisin. Siinä sitten risteilytin koiraa 125m saakka ja sieltä löysi oikealta umpilaatikosta miehen. Kuului ensin hau....nostin jo käden. Meni muutama sekunti ja alkoi tasainen ilmaisu. Etenin melko rauhassa, koska tuomari oli sanonut jollekin, että jos kiirehtii on epävärmä koirastaan. Otin liian hitaasti koiran hallintaan, kuulemma ja näin taisinkin tehdä. Kiista ei meinannut ymmärtää, miksei se saa mieheltä palkkaa.

Matka jatkui keskilinjalle takaisin. Risteilytin Kiistaa ja se ei oikein uponnut normaalilla vauhdillaan, käytin eteenkäskyä, jolla kuitenkin jatkoi matkaansa samaa vauhtia. Tuomarin mielestä se eteni vauhdilla, mun mielestä ei :D Epätoivo iski 150m jälkeen, kun näin jo 200m merkin. Vasemmalla etsi melko pitkään ja tuomari sanoi jälkeen päin, että antoi työstää, koska siellä suunnilla olis se puuttuva mm ollut.
Tällä kertaa näin. Kiistalla ei maalimiehiä olekaan metsään jäänyt treeneissä. Olipahan tyjiin lähetystreeniä. Kiltti koira vaan työsti uutterasti.
Kehuja saatiin ja koirassa on kuulemma kaikki ainekset olemassa.
LOPPUTULOS 198 (300) Täydet metsästä olis ollut 200. Me saatiin metsäosuudesta näin ollen 115p. ja hylätty.

Toivon saavani jotain kuvia, kun siellä kamera oli joillain mukana :o)

torstai 30. syyskuuta 2010

Viikkotreenit 28.9.

©Tiina Jaakkola
Tässä ratapiirros ja olin päättänyt jo kotona, etten mene kuin esteelle 21 saakka. Siinä riitti hiomista ja erilaisia ohjaussuunnitelmia. Video kertoo enemmän, kuin 1000 sanaa :o) Keinulta vapautuskäsky on "tule" ja Tiina huomasi videota katsoessaan, että rohkaisen Kiistaa alastulolla "tule-tule"-käskyillä. Pitää kiinnittää tähän huomiota, johan siinä koira on ihan hukassa, kun lähteä ei saa ennen 2on/2off paikkaa ja ohjaaja huutelee tule-tule kuitenkin. "mennään-mennään on se oikea käsky, kun haluan nopeasti alas.

tiistai 28. syyskuuta 2010

27.9. kettistä ja hakua

Lähdin ajoissa liikkeelle, jotta ehdittiin Haunisiin ottamaan kettisesteet, eteenmeno ja ryömiminen. Tein testin tällä kertaa ja otin eteenmenon ensimmäisenä, ilman mitään valmisteluja. Siitä vaan heti kun tultiin kentälle, kuiskasin vain "missä on, mitä siellä on". Melkein livahti lapasesta, mutta käskystä seurasi 10-15 askelta ja ampaisi täyteen laukkaan eteen-käskystä. Hiukan kaarsi lopussa, mutta palasi linjalle ja eteni aivan metsän reunaan saakka. Makasi siellä ja odotti, kun minä juosta hihhuloin sen luokse ja vapautin ilman perusasentoa pallolle. Käydään ainakin kerran vielä ennen koetta kentällä ja otan lähetyksen pallolle.

Kettisesteet meni kahteen kertaan hienosti. Tikkailla tietää mennä viimeisille puolille ja pysähtyy siihen. Keinulla menee yleensä maahan, kun odottaa minua vierelle. Pituudella heitin ekalla kerralla pallon.

Kauko-ohjaus pöydillä meni nyt ihan superisti. Kuumenee niistä sen verran, että käsky + näyttö pitää tulla nopeasti, ettei oleta mitään omiaan. Kauimmaisellekin pöydälle lähtee täysillä. Merkillä saattaa ennakoida lähetyksiä sen verran, että juoksee metrin kartion taakse. Korjaa käskystä kyllä lähemmäksi. Hilluttiin hulluna hienon suorituksen jälkeen.

10m ryömiminen kartiolle oli paras ikinä. Olin itse vain vähän kumartuneena ja käsi alhaalla. Käskytän koko liikkeen ajan.

Hakutreenit Mastolla
Lähdettiin suoraan Rymättylään ja treenattiin pienellä porukalla hyvä treeni.

Hain Kiistan taas kisanomaisesti, enkä tiennyt missä mm ovat. Lähetin sinne minne siirsi katsettaan. Täysillä suoraan maalimiehelle ja hyvää haukkua. Lähdin ripeästi kohti ja Kiista palkattiin ennen kuin olin vieressä.
Takaisin lähetyspaikalle ja seuraava lähetys vasemmalle. Taas löytyi nopeasti, palkka suht lyhyestä haukusta ja kuljetusta kohti keskilinjaa.
Edettiin keskilinjalla ja nyt kivat motivaation nostattaja-haamut vilkuttivat molemmilta puolilta. Käytiin alussa ja ripottelin vähän nameja maahan, jottei ihan repeis innosta. Lähetys taas ensin Kiistan valitsemalle puolelle ja kadonnut mm löytyikin heti. Kuljetusta kohti keskilinjaa, siitä otin Kiistan ja lähetin toiselle puolelle. Taas löytyi hyvin nopeasti, haukkui kunnes ehdin lähelle ja palkkaus kuitenkin ennen kuin olin ihan vierellä.

Haltuunottoja ei otettu tänään ollenkaan. Hyvää mieltä ja motivaation nostoa :D ihan kuin sitä paljon ees tarvis nostaa tässä lajissa. Kiista etenee todella lujaa metsässä ja se rakastaa etsiä, sekä löytää. Haukku raikaa moitteettomasti ja pitkään. Vähän kiertää mm haukkuessaan. Tähän asiaan palataan uudelleen kokeen jälkeen. Ei kuitenkaan loittone maalimiehestä.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

TSAU:n kisat 26.9.10

Tuomarina Asko Jokinen

Ensimmäinen rata hyppäri ja siitä HYL
Ohjauksessani tuli pari totaali virhettä ja siihen se kosahti. Koira oli kyllä hyvin kuulolla ja meni taas minne ohjasin.

Toinen oli agirata ja siitä 0 sij. 3. aika 32,06s. (41)
Lähdin edellisen radan virheistä suivaantuneena radalle tosi fiiliksissä ja kunnon agre päällä. A:n kontakti oli nopea ja hyvä, keinun vähän hidas. Pysähtyi kuitenkin. Kepit olis voinu olla nopeammat. Ohjautuvuus taas ihan superia ♥ Ilman hidasteluja...hmmm :D

Tässä nollan tehneet koirakot:
1 212 borcol Gaia Tending Kayo Jouni Orenius TSAU 30,14 0 -10,86 LUVA
2 224 borcol Turo Tending Dewin Timo Haapanen TSAU 30,15 0 -10,85 SERT
3 232 auskel Kiista Kelmi Minäminäminä Taina Westerholm ATT 32,06 0 -8,94 LUVA
4 231 borcol Ready Mcsanikan Always First Agneta Andersson HANKO 33,58 0 -7,42 LUVA
5 228 porves Tuuba Mountainhead's Dockside Mau'i Hanna-Riikka Hartikainen ATT 34,52 0 -6,48 SERT
6 215 belpag Jojo High-Spirited Witamin Tuija Soini ATT 36,36 0 -4,64


torstai 23. syyskuuta 2010

PK-tottis ja loppukoe

...tai jokainen teki valitsemiaan osia kokeesta. Kiista teki, jäävät + luoksetulot, esinenoudon, eteenmenon ja ryömimisen. Mä luulin, ettei IPOR-A:ssa olisi ryömimistä :/ sen treenailu on jäänyt minimiin. huoookauuus !

Alkuun ryömiminen, sitä pitäisi tehdä kokeessa 10m. Laitoin namin Kiistan nähden tötsän taakse ja vetokäsi alhaalla tehtiin kohtuullista matoilua. Tätä treenaamme nyt joka päivä.
Jäävät: Kiistan seuruu oli kohtuu hyvää. Seisomaan jäi hyvin ja pysyi sen 30 askeleen verran paikoillaan. Tuli kutsusta hyvää laukkaa suoraan eteen.
Istuminen olikin sitten taas vaikeampaa, jäi seisomaan useamman kerran. Tein vähän seuruuta kaarevilla urilla ja pyysin istumista ja palkkasin heti. "ai niin tää, oisit heti sanonut" ! Istui hyvin paikoillaan 30 sakeleen verran ja kunnes palasin vierelle.
Maahanmeno onnistui kuten seisominenkin ja hetsasin vähän luoksetuloa.
Henkilöryhmä otettiin mys. Iporissa ryhmä kävelee myötäpäivään ja mukana on yksi koira, näin myös nyt. Kiista ei edes vilkaissut ketään. Pysähdys ennen ryhmää, läpikulku ja takaisin, pysähdys ryhmän keskellä, lähellä jotain ihmistä.

Käyttöesineenä meillä on mun vanhat haskat sisäkkäin ja se lentää hyvin 10m. Palautuksessa lähdin juoksemaan ja otin vauhdista luovutusasentoon.
Eteenmeno: vein namikupin kentän laidalle. Eka kerta eteni kaarevasti ja annoin toisen käskyn. Toinen toisto hieno.

Paikkamakuussa oli toisen koiran suorituksen ajan hyvin. Ehkä me opimme kokeessa paljon uutta, nyt kaikki tuntuu vielä vähän vieraalta. Miksei pelkästä iporista löydy selkeitä ohjeita mitä kokeessa tehdään ja miten. Nyt yritän tallentaa lahoon päähäni kaikki Kaisan hyvät neuvot.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Viikkotreenit


Tällaisen tehtävän oli Tiina meille suunnitellut. Tiesin heti, mitkä kohdat tekee tiukkaa.

Oikeaa rytmiä ja ohjaustapaa haettiin heti kolmosella. Parhaitan sopi pyörityksellä, kun teki sylivekin ennen hyppyä (3). Puomin kontakti liian hidas taas, sieltä hyvin putkeen 5. Kuutossarjalla työstettiin myös homman sujuvuutta.
Ongelmia tuli 8-10 setissä. A oli "pahasti", enkä päässyt vetämään Kiistaa hypylle 9. Putkijarrutuksella sitten kääntyi, mutta liikaa ja tömähti A:lle. Yritin juosta A:n ja ysin välistä, mutta siinä sai vauhtia ihan hirveästi ja meni entistäkin lujempaa 10-putken väärään päähän. Aivan ensimmäinen kerta onnistui ihan hyvin, mutta mun persjättö ennen A:ta myöhästyi ja sain Kiistan 8-putkeen uudelleen. Lopulta sain onnistumaan, tosin ei niin tyylillä ja jatkettiin rataa.
Loppurata kyllä meni puhtaasti, mutta takaaleikkaukset kolmella viimeisellä esteellä teetti pikkusen loivat kaarteet. Se vielä uudelleen ja loppu hyvin.

Herranjestas tuli kuuma. Onneks meillä oli hallivuoro, mutta kosteus oli valtava ja Kiistakin läähätti kieli maassa. V-e-t-t-ä !! Loppujäähdyttelyyn sateeseen ja kuivauksen jälkeen BOT-verkko Kiistalle.

tiistai 21. syyskuuta 2010

20.9. hakutreenit Haunisissa

Kiistalle tein kisanomaisen treenin 100 x 200m alueella. En tiennyt mistä mm löytyy, eli koko alue piti pistottaa huolella.

Lähetin ensin myötätuuleen ja ylämäkeen. Hosuin lähetyksen kanssa enkä ottanut Kiistaa kunnolla sivulle. Se luki lähetykseni vinoon, huusin takaisin ja nyt lähti hyvin. Eteni suoraan vasempaan etukulmaan, josta mm löytyi. Haukkui hyvin ja minä KÄSI YLÖS ja juoksin näytölle. Kaisa mukana tuomarina. Tein taas pienen pisteitä vähentävän virheen, kun pyysin Kiistan sivulle niin, että se pakitti metrin. :( PITÄÄ MUISTAA MENNÄ LÄHELLE !

Kuljettiin takaisin keskilinjalle ja lähetin oikealle melkein samasta kohtaa, kuin eka lähetys oli vasemmalle. Kiista eteni taas hyvin suoraan syvälle, siellä kulki aluetta eteenpäin melkein 50m ja kääntyi kohti keskilinjaa. Huusin jo takaisin, mutta riemukseni ei tullut, koska oli saanut hajun. Mm löytyi n.30m. Lyhyt haukku ja mm kuljetti pätkän, josta kutsuin luokse. Palattiin takaisin ja lähetin uudelleen oikealle siitä laatikon puolesta välistä, mikä jäi tutkimatta. Kiista tarkasti alueen lyhyesti, tiesi alueen tarkastetuksi syvemmältä.

Vasemmalle ei lähtenyt kunnolla, pyysin takaisin ja lähetin uudelleen. Tarkasti alueen tyhjäksi.
Edettiin keskilinjaa jonnekin 175m ja lähetin vasemmalle. Kiista työsti hyvin ja löysin viimeisen mm. KÄSI YLÖS ja lähdimme näytölle. Palkkaus vähän ennen, kuin olimme vieressä.

Tällä kertaa tein kaikki ratkaisut itsenäisesti ilman Kaisan apua. Mahtava meininki ♥

18.9. Rauman agilitykisat




Tuomarina Henri Luomala

Startattiin Kiistan kanssa agirata ja hyppis. Agi oli ensin ja päätin, että kontakteilla seisotan vaikka menis yliajalle. Vauhti alastuloilla oli taas vähän paineistuneen hidas, mutta silti pysäytin ja kehuin kunnolla. Tiukassa kaarteessa yksi rima (16) alas. Vauhtia radalla kyllä muilta osin löytyi. Tuloksena 5 ja -3.11s kaikesta huolimatta.
Hyppikselle lähdettiin testailemaan ohjauksia. Meillä on 0-voitto jo hyppikseltä. Muurin jälkeen taitettiin renkaalle ja siitä meni moni koira ohi, niin myös Kiista (rengas oli radalla enemmän pois linjalta ja 5 hyppy suorempana). Korjasin renkaalle, siitä vitonen. Sitten pitkältä kaarteelta piti ottaa hyppy7 ylijuoksuna, mutta ajoitus epäonnistui kovassa vauhdissa ja Kiista ohi esteestä. En enää korjannut, vaan jatkoimma matkaa. Rata oli hirmuisen hauska ja Kiista ei tiennyt tehneensä virheitä. Matkalla ehdin tehdä yhden hypyn jälkeen persjätön ja lähdin riskillä juoksemaan kohti keppejä, huusin vaan Kiistalle putkeen. Se teki työtä käskettyä ja selvittiin loppuradasta kunnialla. Ihan sikahauskaa, joka taisi näkyä myös yleisöön, koska kuulin kovat taputukset. Juostiin suoraan lämppäalueelle ja Kiista irtosi parinkymmenen metrin päähän, teki poikittain olevan keinun vauhdilla ja jäi tönöttään kontaktille suu naurussa :D Miksei niitä kontakteja voi radallakin tehdä noin ?
Tuloksena siis HYL

torstai 16. syyskuuta 2010

Aksaa ja tottista

Keskiviikkona oli Sonjan treeni, joka tosin jäi vähän lyhyeksi. Ulkona satoi kaatamalla ja ryhmätreenien vetäjät halusivat sisälle. Minkäs teet, me ei oltu maksettu varausmaksua B-kentästä.
Hyppiskiekuroita väänneltiin ja ansaesteitä oli ihan joka käänteessä. Kiista on nykyään niin hyvin kuulolla, se menee just sinne minne ohjataan ja aina ei ohjata ihan oikeaan paikkaan. Pientä mietintää radan kulusta ja esteiden paikoista, niin johan alkoi ohjaajakin muistaa rataa.

Tostaina PK-tottikset Kaisan luona. Aiheena eteenmenot ja jäävät. Otin jäävistä seisomisen, kun siitä ei ole juurikaan tullu otettua luoksetuloja. Ekalla kerralla seisoi pitkään, mutta 20 askeleen jälkeen meni maahan. Uusinnalla onnistui, mutta luoksetulot on nykyään liian hitaita.
Luoksetulosta jatkettiin seuruulla ja eteenlähetyksellä. No eka meni mönkään, kun Kiista ei ensin tajunnut ja sitten kun tajusi, teki matkalla pikku A:n :D "pöljä". Mutku se oli siinä niin sopivasti hollilla. Toistolla lähti hirmuista vauhtia ja tipahti käskystä maahan.
Pikkusen vaisu on Kiista tottiksissa. Ei sellaista rai-rai-meininkiä, kuin aiemmin. Pikkusievää toko-meininkiä.

tiistai 14. syyskuuta 2010

14.9. viikkotreenit


Kiista oli hyvässä vireessä ja treeni maistui hyvältä. Sillä on ollut vatsa kipeä ja vähän löysä siitä taannoisesta ripulista saakka. Tajusin sen vasta muutama päivä sitten. Aloin ruokkia ja hoitaa sitä Kaisan ohjeiden mukaan ja nyt koira on jo oma itsensä.
Rata oli kulkeva ja kiva. Alussa otin koiran kakkosesteen päädystä, vein pakkovalssilla ja jaakotuksella putkeen. Pöytä oli helppo, kun niitä ollaan tehty Haunisissa kaukoina. esteelle 6 pieni jarrutus ja pikkuperuutuksella käskytys puomille. Tästä olin ihan fiiliksissä, kun Kiista ei edes vilkaissut putkeen kummallakaan toistolla. Puomin päässä etupalkka, suoritti vauhdilla kontaktin ja pysähtyi napakasti. Vapautin palkalle ja jatkoin siitä rataa. Esteellä 9 persjättö, 11 backlap, siinä vedin liikaa ja Kiista hyppäsi esteen takaisinpäin. Teki kahdeksikon :D. Tiina neuvoi tekemään ikäänkuin kaksi takaakiertoa ja se toimi paremmin. Pituudelta ampui okserille, kun ohjaaja oli myöhässä.
Esteelle 14 olis voinut tehdä persjätön, mutta valssi luonnisti minulta paremmin tässä kohtaa. Esteen 16 kohdalla pesjättö toimi loistavasti, sain Kiistan nätisti rekaalle ja lähettämällä putkeen. 19 pakkovalssilla.
Estettä 11/14 hiottiin ja viilattiin eniten. Siihen saattoi ohjata niin monella eri tavalla. Kiva treeni taas :o) Tiinalle kiitos !

perjantai 10. syyskuuta 2010

PK-tottis 3

Liikkeestä maahan ja luoksetulo tehtiin kentällä diagonaalisesti niin, että kulmista lähti aina kaksi yhtäaikaa. Ensimmäisen maahanmenon tein 1.luokan malliin käynnistä. Kiista lähti hyvin seuruuseen ja tipahti nätisti maahan. Luoksetulo oli sellainen nätti tokojuttu. Vaihtia tehtiin lisää hetsaamalla ja kyllä se tulee.

Noudoista jokainen valitsi ensin sen, missä eniten parantamisen varaa. Meillä se on tasamaan noudon palautusvauhti. Takapalkalla ja Kaisan naksuttelulla saatiin todella hyvään moodiin myös paluuvauhti.
Seuraavaksi valitsin hypyistä vaikeamman ja se on hyppynouto. Tehtiin ensin pelkkää hyppäämistä yli metrisen esteen, juoksin itse mukana. Takajalat hipaisivat aina vähän. Lähettämällä hypylle suoriutui paremmin. Kuumui ilmeisesti liikaa mun juoksusta. No, kun otin treenihypyiltä Kiistan aina ohi esteen takaisin, niin toki tuli ensimmäisen noudonkin esteen vierestä. Kerran palautus käskyllä ja homma pelitti. Kapula 650g.
Eikä varastanut kertaakaan :)

Väliajoilla otin seuruuta riehupalkalla ja kontakti kiitettävän hyvä.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Viikkotreenit 7.9.


Esteellä 2 sylivekki-jaakotus meni hyvin, kaarre pieni ja siivekettä hipoen. Esteelle kolme tein vähän vekkiä ja otin oikealla kädellä mukaan A:lle. Kaarre olis voinut olla pienempi. A:lta kepeille oli kaikille haasteellinen, kun 9 (14) hyppy imaisi niin voimakkaasti. Vedättämällä kohti keppejä ei onnistunut, jäämällä koiran viereen kontaktille ja lähettämällä siitä kepeille haki hyvin.
Kepeiltä yritin poispäinkäännöstä ja leijeröintiä renkaalle. Kiista ampui putkeen. Tein poispäinkäännöksen, mutta menin itse myös keppien oikealle puolelle. Hypylle irtosi kaukaa ja putkeen vielä kauempaa. Näin jäi aikaa tehdä takaakierto ja backlap esteellä 9. Tosin ekalla yrityksellä Kiista haki kepit, kun en pysynyt rintamasuunta A:lle päin.
Esteen 14 rima tipahti kerran. 15-18 ohjasin lähes liikkumatta keppien päästä ja vedin pakkovalssilla kepeille. Ennen estettä 19 vekkaus, esteelle 20 poispäinkäännös. Tätä tehtiin muutama toisto ennen kuin onnistui.
Hyvänmielen treenit :) Kiista teki hyvät kontaktit, iloisella naamalla melko hyvällä vauhdillakin jo. Kepit meni kahteen kertaan ihan OK vauhdilla, mutta sitten alkoi hidastelemaan. Toistoissa tämä ilmenee. Hyvin oli hanskassa ja kuunteli kun annoin ohjeet oikein.

torstai 2. syyskuuta 2010

2.9. PK-tottis 2.

Tänään teemana noudot. Tasamaan noudossa työstettiin palautusnopeutta takapalkalla. Kiista lähtee niin tajutonta vauhtia kapulalle, ettei palautusvauhtia tahdo saada samalle tasolle. Takapalkalla saatiin homma taas melko hyvään kuosiin.
Hyppynoudot aloitettiin 80cm esteellä ja nostettiin sitten metriin. Kapula on niin himoittava, että saan taas ottaa malttitreenit käyttöön. Ei tahdo malttaa odottaa käskyä. Namilla ja peruuttamalla ennen käskyä pysyi melko hyvin nahoissaan. Kapula 650g ja luovutukset hyviä.
A-esteellä sama ongelma maltin suhteen, nami kädessä kun heitin kapulan. Silti tahtoi painua matalaksi ja varastaa. Esteen suorittaa hyvin molempiin suuntiin ja luovutukset hyvät.

Odotellessani tein idaria. Sitä en juurikaan ole treenannut. Ensimmäinen kierros meni hienosti. Toisella kerralla ei seissyt ihan suorassa, kun tulin takaa. Otin sitä yksittäisinä harjoituksina ja sen jälkeen ringillä pysyi paremmin. Istumaanmenossa jäi seisomaan (avustaja huomautti) ja otin koko ringin ympäri seuruulla, istui käskystä nyt hyvin.

Niina-Liina Linnan koulutus 31.8.

Paraisilla KoiraKondiksen kentällä treenattiin Niinun johdolla. Kentällä on keinonurmipohja. Rata oli haasteellinen ja esteitä ratapohjassa 35. Suorituksia analysoitiin huolella ja koiraa palkattiin useasti, 4-6 esteen välein. Me tehtiin rataa kahdessa erässä, eikä päästy kuin 13 esteelle.
Tiesin jo rataan tutustumisessa, että 9-13 tulee olemaan vaikea ja niin se myös oli. Sitä kohtaa hiottiin toisen periodin koko aika. Ratapiirrosta en saanut mitenkään aikaiseksi, esteitä oli niin oaljon pienessä tilassa.
Paljon ajattelemisen aiheita ja hyviä neuvoja saatiin.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

29.8. kettistä ja aksaa

Aamupäivällä lähdin Kiistan kanssa Haunisiin. Teemana kaukolähetykset pöydille. Vietiin ensin yhdessä namit jokaiselle pöydälle ja lähetyskin tapahtui merkin kautta, jonne Kiista ampaisi suurella innolla ja jäi matalana odottamaan seuraavaa käskyä. Lähetin eri suuntaan, mihin Kiista katsoi ja hyvin lähti. Ensimmäinen pöytä hienosti, sieltä lähetys vasempaan. Sinne jouduin vähän auttamaan ottamalla askelia kohti pöytää. Kauimmaiselle pöydälle sain ottaa vähän enemmän askeleita, mutta irtosi kuitenkin sinnekin.
Kenties meidän merkki-ruutu treenit on ollu hyödyks tässäkin. Pöydät on tosin niin kaukana, että turhaa pyörimistä tapahtuu välillä, kun koira ei osaa katsoa ja etsiä pöytien paikkaa. Helpolla tulee itsekin katsottua koiraan, eikä sinne lähetettävälle pöydälle. Tyytyväinen olen tämän kertaiseen treeniimme. Tein loppuun vielä lähetyksiä kauimmaiselle pöydälle niin, että laitoin Kiistan valmiiksi toiselle lähemmistä pöydistä odottamaan ja vein namin. Palasin lähetyspaikkaan ja näin lähti epäröimättä.

Kettisesteet otettiin ihan kisanomaisesti. Putken loppupäässä kääntyi ekalla kerralla katsomaan (sieltä sisältä) ja otin uudelleen. Kettisesteet on kyllä hyvällä hantilla. Tikkaatkin sujuu jo riittävällä varovaisuudella.

Päivän treenin aloitin seuruulla. Reppupalkka toimi nyt hyvin. Päätin aina ennen liikkeelle lähtöä askelmäärän. Lopuksi vielä hirveät bileet muutamien askeleiden huippuseuruusta.
----------------------------------------------------

Illalla piti viedä Kari Kaarinaan ja eihän sitä "turhaan" minnekään ajella. Otin Kiistan mukaan ja mentiin kentälle aksaamaan. Wingo tuli samaan aikaan, tehtiin alku- ja loppuverkka yhdessä. On Wingo kyllä niin mahtava mies :o)

Laitoin putken A:n ylösmenon viereen ja tehtiin radalla erotteluita kumpaan mennään. Näissä ei tällä kertaa yhtään hutia. Välistävetoja, takaaleikkauksia ja kontakteilla etupalkka. Välistävedot onnistui, jos ja kun ehdin itse oikeaan paikkaan. Pelastuksia sain kyllä tehtyä vähän kauempaakin :) Takaaleikaukset on ihan jees nykyään, vaikka laitoin yhden ansaesteenkin juuri leikkauskohtaan.
Kontaktit oli melko OK. Vauhtia kohtalaisesti, tai jopa melkoisesti. Pysähtyi joka kerta ja tuijotti maanisesti namikuppia. Kävin muutaman kerran silti palkkaamassa kontaktille. Tein häriöjuoksuja itse ja vapautuksen jälkeen jatkettiin välillä suoritusta eteenpäin.

torstai 26. elokuuta 2010

1. PK-tottis 26.8.

Tänään tehtiin seuruuta ja ammuttiin 6-ja 9-millisillä.
Kiista aloitti tempoilla. Kentällä oli 5 kartiota tasavälein ja edettiin juoksu-hidas-juoksu-hidas-normaali-täyskäännös ja takaisin sama. Seuruu oli ihan kohtuullista, palkkauksen ajoituksessa parantamisen varaa :o) Minun olis pitänyt pysähtyä palkkaamaan ja jatkaa siitä aina matkaa.
Seuraavaksi perusasentoja 1-4 askeleen välein. 1 ja 2 askelta on ne vaikeimmat. Kiista tunkee peppuaan niissä liikaa taakse. Otin käyttöön rauhallisen sivulle-käskyn, kun muuten se on siv. Parani huomattavasti.
Kaisa ampui toisille 6-millisellä. Me otettiin hyppynoutoa sivussa. Korvat vähän heilahti paukun kuuluessa. Sitten tehtiin temponvaihteluita ja Kaisa ampui muutamia kertoja 9-millisellä. Ei juurikaan reaktioita.
Lopuksi vähän omatoimista ruutu-merkkileikkiä. No ihan tosissaan tietenkin, mutta Kiista rakastaa näitä niin, että ensin kartio tuppas kaatumaan merkille menossa.

Haku 23.8. Mastolla

Oltiin pienellä porukalla ja Kiistalle meni kaksi mm piiloon valmiiksi. Tulin alueelle ja lähetin Kiistan ensin vasemmalle, koska sinne enemmän haisteli. Kiista juoksi n.30m ja pysähtyi haistelemaan, sitten juoksi aluetta eteenpäin ja palasi takaisinpäin (sik-sak). Tämän jälkeen lähti viistoon eteen ja syvälle. Meinasin jo huutaa takaisin, kun vasen etukulma jäi etsimättä. Kohta kuuluikin haukku ja juoksin näytölle. Palkkaus tehtiin nyt joka kerta, kun minä olin 3-5m päässä. Spontaanisti, ilman käskyä. Tällä pysritään estämään Kiistan kierto mm toiselle puolelle, kun näkee minut. Toimii hyvin ja siirryin aina palkkauksen aikana koiran viereen.
Kuljettiin takaisin keskilinjalle mistä lähetin Kiistan alunperin. Siitä lähetys oikealle, en ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen eteenpäin, niin Kiistan haukku raikui ja juoksin taas näytölle. Piia ei kuitenkaan kuullut tuloani, eikä näin ollen palkannut ja Kiista ehti siirtyä toiselle puolelle.
Palattiin taas keskilinjalle ja tällä välin Kaisa oli siirtynyt alueella eteenpäin. Lähetin Kiistan ja se löysi heti. Kaisa oli jättänyt kevyen piilon matkan varrelle, Kiista oli juossut sen luo ja jatkanut samantien matkaansa. Palkka taas ajoissa spontaanisti, siirryin koiran viereen.
Paluu keskilinjalle ja lähetys Piiaa etsimään. Taas löytyi heti ja nyt sai palkan ennen kuin olin liian lähellä.

Kiista ei loittone maalimiehestä, vaikka kiertääkin ympäri. Ei tullut yhtään tyhjää, kun Kiista löysi aina heti. Haukut on nykyään hyviä ja raivokkaita. Metsään on suorastaan mahtavaa mennä Kiistan kanssa ♥

tiistai 17. elokuuta 2010

Kiistalla juoksu 17.8.

Juoksu alkoi tänään. Väliä edelliseen tuli tasan 7kk. Treenit jätetään vähiin agilityn suhteen, kun tauko on tehnyt Kiistalle aina todella hyvää.

maanantai 16. elokuuta 2010

Forssan iltakisat 11.8.

4. putkeen mentiin oikealta.
Startattiin ekat kakkosten kisat Forssassa. Tuomarina Anne Huittinen. Radat melko kimurantteja. Agiradalta HYL, Kiista oli varsin vireessä. Liekö illan viileys antanut likalle potkua vielä entisestään. Startit maksi2 luokalle oli kymmenen jälkeen ja yhdentoista jälkeen.
Hyppiksellä päätin, että nyt pysyy lapasessa koira ja pysyihän, lukuunottamatta paria loivaa kaarrosta. Tuloksena 0-voitto.

TULOKSEN SAANEET KOIRAKOT HYPPYRADALLA
Kilpailu 11.8.2010 B hyppyrata, paikka Forssa
Maksi 2, kello 22:40, tuomari Anne Huittinen, koirakoita 11, ia 46 s, v 3,3 mls
Koira Ohjaaja Aika AV RV Tulos Muuta

1. Kiista-Taina Westerholm 40,09 -5,91 0 -5,91 LUVA
australiankelpie Agility-Team Turku ry 3,79 mis
Kelmi Minäminäminä AH
2. Piippa-Mira Koskinen 40,56 -5,44 5 5
australianpaimenkoira Riihimäen Agility ry 3,75 mts
Muddy Field’s Georgia RIMA
3. Kössi-Seija Vahtera 45,38 -0,62 5 5
kultainennoutaja Koirakerho Tassut ry 3,35 mts
Kultakedon Daemon Dominic TASSU
4. Numbe-Tuija Vahlroos 45,93 -0,07 5 5
beigianpaimenkoira, groenendael Turun Seudun Agility Urheilijat ry, Lieto 3,31 mts
Dark Joy Number One TSAU
5. Turo-Timo Haapanen 50,58 4,58 10 14,58
bordercollie Turun Seudun Agility Urheilijat ry, Lieto 3,01 mts
Tending Dewin TSAU

Kennelleiri 8/2010 Rymättylä

Tämän vuoden kennelleiri on ohi. Kyllä oli taas hauka tavata melkein kaikki Kelmi-Nallikalliolaiset koirineen. Luhti 9 oli jakamassa meidän kanssa Katja, Hinku ja Huuma + Outi, Jenni ja Lennu. Kiitos kivasta seurasta :o)
Kiista rakasti pientä Huumaa ja seinän takana asuvaa Into veljeä. Pikkuiset olivat juuri yli luovutusiän. Saavuimme paikanpäälle torstaina, mutta silloin ei ollut vielä treenejä. Kuumuus oli paahtavaa koko viikonlopun ajan, jopa öisin.

PERJANTAI
10.00 agility, kouluttajana Mia Anttila (koitan saada ratapiirroksen)
Rata oli kiva ja Kiista kääntyi erinttäin hyvin. Pari esteen ohitusta tuli juuri tiukkojen käännösten vuoksi. Kontaktit olivat hitaita ja tein niitä uudelleen, jos himmaili. Takaaleikkaukset ja valssit hyviä. Hyvän treenin jälkeen vapautus mereen, joka on aivan treenikentän vieressä :o)

16.00 toko AVO/EVL , kouluttajana Tuija Sere
Neuvoja ja virheiden korjauksia tokotuomarin suusta.
Otin meidän ohjelmaan seuruun ja ruudun. Ensin kerroin kisoissa ilmenevästä ennakoinnista. Tuija katsoi miten Kiista seuraa ja sainkin tehdä pitkän kaavion ennen, kuin vähän jäi ja irtosi. Pitää välttää näissä tilanteissa sitä, että kutsuu koiraa takaisin oikeaan paikkaan ja palkkaa siitä. Joka kerta palaaminen lähtökohtaan hyvin eleettömästi ja hiljaa. Uusi iloinen lähtö ja palkkauksia hyvästä paikasta. Tuija kehui Kiistan seuruun asentoa ja paikkaa.

Ruutu tehtiin naruilla ja ne pitäis olla aina, kun treenaa. Vein Kiistan ruutuun makaamaan. Palasin lähtökohtaan ja Tuijan käskyttämänä lähdin tekemään kuviota. Siinä kohtaa, missä tuomari sanoo "käsky" ja koiran pitäisi tulla ruudusta sivulle, en kutsunutkaan. Kiista pysyi hyvin ruudussa koko kuvion ajan. Menin ruutuun vapauttamaan Kiistan, sinne pitää aina mennä sisään sivusta, tai takaa näissä tilanteissa.
Kutsuttaessa koiraa ruudusta vierelle, saa kääntää omaa päätä kohti koiraa. Vartalo pitää olla kuitenkin menosuuntaan.

Katjan opastuksella tehtiin illalla tunnaritreeniä. Sain hyvät ohjeet jatkoa ajatellen. Kiistakin tajusi jujun. Näillä jatketaan nyt ahkerasti. KIITOS KATJA !

LAUANTAI
I hakutreeni
Kiista katsoi neljän maalimiehen katoamiset metsään (norjalainen sekametsä) alkaen viimeisestä. Sitten vein autoon odottamaan vuoroaan. Välissä oli neljä koiraa.
Äänen avauksessa haukkui jo kovalla paukkeella. Pysyy hallinnassa vapaana kauniisti ja pistot pitkiä ja erittäin suoria. Kaksi ensimmäistä löytyi aivan samantien ja juoksin paikanpäälle. Toisella siirtyi makaavan mm taakse, kun olin menossa viereen. Siirryin myös ja nyt jatkoi haukkua vaikka seisoin vierellä.
Kisoissa pitää kutsua sivulle, jos huomaa koiran siirtyvän. Taaksepäin ei kuitenkaan pidä liikkua.
Kolmaskin löytyi heti, siellä lyhyt haukku ja liikuin silti kohti koiraa + maalimiestä. Palasimme yhdessä keskilinjalle. Neljäs oli vasemmalla ja lähetin etsimään aluetta, Kiista palasin ennen jyrkkää mäkeä keskilinjalle ja ylitti sen oikealle ominpäin. Kisoissa jos havaitsee, että koira on menossa ilman käskyä alueen toiselle puolelle tulee antaa käsky "ukko" ja näyttää selkeästi käsimerkki suuntaan. Lähetin pitkin keskilinjaa, kun metsän muodot hämäsivät ja alue kaartoi muutenkin vasempaan. Kiista juoksi ulos alueelta, jäi mäelle katsomaan minua. Kutsuin takaisin ja lähetin vauhdista vasempaan. Neljäs löytyi ison mäen päältä heti.

II haku
Lounaan jälkeen tehtiin lyhyet uusinnat ja korjaukset. Kiistan kanssa tehtiin näytölle menoa. Annan treeneissä käskyn jess, kun mm saa avata namipurkin. Tällä kertaa jätettiin käsky pois ja mm avasivat sovitussa kohtaa purkin. Ensimmäinen kun olin n.10m päässä ja toinen kun olin n.3m päässä. Kuljin kuitenkin Kiistan viereen sen syödessä.

Leiriolympialaiset pidettiin illalla Koirataidon kentällä. Hauskoja temppuratoja, esine-etsintää ja viehejuoksua laitumella. Kiista lähti vieheen perään lujaa ja juoksi koko matkan, vaikka ohjaajat jäivätkin lähtöön paikoilleen.

SUNNUNTAI
agility, kouluttajana Mia Anttila
Viikonloppu painoi selvästi, eikä ihan sitä vauhtia enää löytynyt, mitä yleensä. Hitaasti Kiista ei kuitenkaan liiku koskaan. Tässä treenissä panostin kontakteihin ja laitoin etupalkat valmiiksi. Nopeita ne ei vieläkään ole, mutta parannusta havaittavissa. Kauheasti ei hiottu enää, mutta yhtä kohtaa kokeiltiin kolmella eri ohjauksella. Niistosokkari toimi parhaiten ja oli vauhdikkain.
Vapautus mereen loppupalkkana :D

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Viikkotreenit 10.8.


Tämän viikon ratana käytimme FO-10-finaalirataa. Siinä on muutama kohta, joissa saa olla tarkkana, siis normaaliakin tarkempana :D

1-6 meni ihan OK, kun muistin alun välistävedossa olla ajantasalla. Este 4 me jätettiin välistä pois ja putkelta suoraan vitoselle.Puomin lopussa oli kupittaja, mutta Kiista ei meinannut jäädä kontaktille kun oli niin kiire kupille. Sen lisäksi kääntyi kaksi kertaa takaisin puomille, kun otin sitä kontaktilta mukaani. Pari onnistunutta otosta sain kuitenkin tästä. Esteet 8 ja 9 oli laitettu vähän vinoon, jotta linjasta tuli sujuvampi. Kiista lähti niin tajuttoman lujaa nämä esteet, että suunnitelmistani poiketen ohjasin 10-12 putken takaa. Este 12 meni ohi, kun käänsin omaa rintamaani liian aikaisin. Tiinan neuvosta pidin suunnan ja komensin "takaa" pitäen molemmat kädet ylhäällä. Näin saatiin kaksi hienoa toistoa tästä. 13-21 meni loistavasti, lukuunottamatta estettä 18, joka oli paljon lähempänä keppejä, kuin piirroksessa. Minä olin toistuvasti myöhässä takaalähetyksessä ja Kiista hyppäsi esteen väärään suuntaan. Tuli otettua kepit liian monta kertaa ja kuumuudessa ei Kiista enää jaksanut pujotella vauhdilla. Saatiin kohta kuitenkin onnistumaan ja lopetin siihen.

Oltiin molemmat aivan loppu ja hiki vaan virtasi. Mukava treeni kuitenkin :o)

torstai 5. elokuuta 2010

Viikkotreenit 3.8.

Kesätauko on ohi ja viikkotreenit alkoivat. Meidän uusi kouluttaja on Tiina Jaakkola. Mukavaa tekniikkaa väännettiin kuumalla ja pölyisellä kentällä.


Lähdin liikkeelle melkein yhtäaikaa Kiistan kanssa ja lähetin putkeen melko kaukaa. Ekalla ei putken suu löytynyt. 3-7 meni hyvin oikeastaan joka toistolla. A:n kontaktit oli alkuun todella hitaat, mutta otin alas ja tein hitaan jälkeen aina koko esteen uudelleen. Pikkuhiljaa alastulo parani. 8-13 ensimmäisellä yrityksellä ohjasin todella huonosti ja Kiista ohitti esteen 10. Muuten tämä kohta oli ihan OK. Vedätin liikaa esteeltä 11 ja siitä rima alas. Puomin kontaktit läpi treenin melko hyvät. 14-21 olikin se kohta, mitä eniten hiottiin. 18 jälkeen tuli liikaa kaarrosta, siihen sylivekki ja kaarros pieneni. Välistävedot on mulle vaikeita, mutta ne nyt meni jotenkin. Esteelle 21 tein sylkkärin ja sitä tuunattiin, kun Kiista irtosi kädestä liian aikaisin ja hyppy vei väärään suuntaan. Ottamalla kunnolla koira käteen ennen esteelle heittoa onnistui käännös hienosti. Esteelle 22 ylijuoksu ja vasen käsi veti koiran esteelle. 23-26 olikin hyvää menoa maaliin saakka.

Oli meillä kuuma molemmilla ja vettä taisi mennä melkein 2litraa yhteensä. Tehokas treeni :o)

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Luonnetesti 31.7.

Helsingin Oulunkylässä, testaava tuomari Tarja Matsuoi (ja Bengt Söderholm)

TOIMINTAKYKY +1 kohtuullinen
TERÄVYYS +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU +1 pieni
TAISTELUHALU +2 kohtuullinen
HERMORAKENNE +1 hieman rauhaton
TEMPPERAMENTTI +3 vilkas
KOVUUS +1 hieman pehmeä
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ laukausvarma

Yhteensä 172 pistettä

-Alussa tuomari leikki Kiistan kanssa paksulla oksankarahkalla, missä monien koirien hampaanjälkiä paljon. Kiista kävi halkoon kiinni kovaa koko suullaan ja tempoi oikein kunnolla. Tuomari sai peittää Kiistan silmät ja läiskiä sitä kylkiin, toinen vaan roikkui kiinni.
-Kelkkamörköä Kiista haukkui ja sen tullessa lähelle tempoi kunnolla hihnasta. Pienen odottelun jälkeen tuli kuitenkin haistelemaan mörköä, eikä pelännyt sitä enää ohituksessakaan yhtään.
-Sermin takaa hyökkäävä ihminen haukuttiin, mutta tätä Kiista ei paennut, vaan jäi nenä mun polven kohdalle. Tuli heti hyökkääjän luokse, kun ihminen muuttui ystävälliseksi. Lähti ihmisen mukaan, kun mä poistuin ja tuli täysillä luokse kutsusta.
-Kujassa pöllähtävää haamuvaatetta ei pelästynyt yhtään. Rämisevää tynnyriä pakeni remmin mitan, mutta ohituksessa meni suoraan haistamaan tynnyriä.
-Pimeä huone oli minulle suurin yllätys. Kiista ei rynnännyt suoraan etsimään, vaan jäi ihmettelemään kolmen tuomarin seisoskelua pimeydessä. Meni varmaan kolme minuuttia, ennen kuin tuli mun luokseni sokkelon päähän.
-Seinään kiinnitettynä yksin, puolusti itseään haukkumalla ja lopulta murisi tuomarin ollessa lähellä. Muuttui kuitenkin ystävälliseksi, kun tuomarikin muuttui.
-Ysimillisellä ammuttiin kaksi kertaa n.10m päässä. Ensin liikuimme kohti ampujaa ja toinen laukaus ammuttiin, kun olimme paikoillamme. Katsoi vaan laukauksen suuntaan rentona.

Tuomarit kehuivat koiraa ja sanoivat sen olevan helppo koulutettava testin perusteella. Meidän yhteistyötä kehuivat myös.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Aivoton ohjaaja = onneton koira

Olimme Raumalla toko-kokeessa 21.7. Tuomarina Tiina Heino

Hirmuinen helle, joka oikein paahtoi metsien ympäröivälle nurmikentälle. Kiista oli jo valmiiksi kuumissaan ja kokeen kuluessa alkoi saada lämpöoireita. Minun olisi aivan ehdottomasti pitänyt keskeyttää koe siihen koiran ensimmäiseen romahdukseen. Sen verran otti koville, etten nukkunut viime yönä kuin pari tuntia aamusta. (minä, joka nukun kuin tukki aina). Tuli taas olo, etten ansaitse tuota loistavaa koiraa :o(

1. PAIKALLA MAKAAMINEN 9 (Olimme kauimmaisena ja Kiistan asento muuttui inan vinoon)

2. SEURAAMINEN 7,5 (tästä se alkoi, Kiistan asento romahti ja ilme muuttui tuskaiseksi)

3. MAAHANMENO 9 (lähti liikkeelle vaisusti)

4. LUOKSETULO 7,5 (tähän viimeistään olisi pitänyt lopettaa. Kiista käveli pysähdykseen.

5. SEISOMINEN 10

6. NOUTAMINEN 0 (lähti vauhdilla, mutta tuli kävellen ja lösähti maahan pari metriä ennen minua. Käskyjä tuli kolme, mutta nollille meni siitä, kun otin askeleita taaksepäin)

7. KAUKO-OHJAUS 8 (ekaan istumiseen vaati kaksi käskyä)

8. KOKONAISVAIKUTUS 10 (tää menee kyllä yli hilseen (?) miten tosta voi antaa täydet)
__________________________

yhteensä 154,5 p. II palkinto


Kuudesta koirasta ainoastaan yksi sai ykköspalkinnon. Me sijoituttiin toiseksi ja kolmanneksi tullut koira sai muistaakseni 141p.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Esineitä ja tottista 19.7.

Hakutreenit supistu kolmeen henkilöön ja päätettiin ottaa esineruutua. Metsänreuna mihin tallottiin alue, oli melko vaikeakulkuista.
Kiistalle vietiin kolme esinettä metsään. Autolla otin yhden vieraan esineen kanssa yhden noston ja luovutuksen. Koira oli kuitenkin niin intopiukeena metsän reunassa, ettei muistanut mitä piti tehdä. Se lähti ihan täysillä ja eteni liian syvälle. Huusin takaisin rauhoittelin lisää, nostettiin vielä kerran esine siitä aivan edestä. Käskytin etsimään hyvin hiljaa ja rauhallisesti, nyt oli malttia enemmän ja ensimmäinen esine löytyikin pian. Toi ja luovutti hyvin.
Lähetin toiselle ja sitä etsi vähän kauemmin, mutta löysi, toi ja luovutti hyvin.
Kolmas taisi olla liikaa, kun Kiista ei tahtonut edetä enää kunnolla ja etsiminenkin oli vähän sinne päin. Usean lähetyksen jälkeen lähdin Kiistan perään ja rohkaisin sitä. Lähti paremmin taas työstämään ja löysi esineen. Bileet jeeee, juoksin edellä tielle ja siellä Kiista luovutti esineen taas kauniisti.
Harmittaa, kun en jättänyt etsintää kahteen. Loppupalkka oli tällä kertaa uinti Haunisten altaalla ja voi sitä riemun päivää :D
___________________________________

TPH:n kentällä otin hyvää seuruuta pieniä pätkiä lyhyesti superpalkalla. Katse säilyi hyvin. Vetoleikkiä palkaksi.
Estehyppyä kolme toistoa, kun sivulle tulot tahtoi jäädä muutaman sentin vinoiksi. Viimeinen hyvä.
Noutoa otin seuraavaksi. Laitoin taakseni palkan. Normi liike, mutta ekalla kerralla vapautus palkalle heti, kun kapula oli suussa. Kiista juoksi palkalla saakka kapulan kanssa.
Toinen myös takapalkalla, mutta nyt ihan normiluovutukseen ja siitä vapautus palkalle. Toi kapulan hyvässä laukassa. jeeee !
Sitten tehtiin pöytiä ja nyt kaikki kolme työn alla. Ilman merkkikartiota kylläkin. Lähetin suoraan sivulta. Ensimmäisellä hyvin kahdelle, kauimmaiselle kääntyi kerran kysymään, mutta eteni kuitenkin hyvin pöydälle.
Toinen kerta, Kiista lukitsi "väärän" pöydän ja vaikka näytin kunnon käsimerkillä lähetyksen, meinasi ampaista väärään suuntaan. Korjaus topakasti ja nyt kuuneteli mihin MINÄ haluan koiran lähtevän. Otin eri suuntaan, kuin ensimmäisellä kerralla. Kauimmaiselle pöydälle eteni hienosti.
Kettisesteet tehtiin myös ja loistavasti menikin kaikki. Kiista muistaa jo itse pysähtyä tikkaiden lopussa ja osaa odottaa nostoa alas. Pituuden otin lelun heitolla.