lauantai 18. lokakuuta 2014

Muutama nolla ja yksi serti :)

.
Janakkalaan startattiin Ailan ja Sonian kanssa. Sieltä Mausille 5-10-0 (sij.4.) Kontakteille pitää tehdä jotakin, alastuloilla hidastelee aivan liikaa. NOLLARATA


ATT:n epiksissä päästiinkin jo palkkaamaan kontaktien alastulot.


Porista tuomisina hyl-5-0 voitto ja sert-h. Tupla jäi muurin palikan päähän. NOLLAVOITTO


Sonja Paavolan kurssit ja Elinan valmennusryhmät ovat ihan mahtavia molemmat. Paljon onnistumisia ja hyviä neuvoja. Sonjalla olin viimeksi Kiistan kanssa ja muuten ihan jees, mut yks käännös tuotti ongelmia :D


Poriin ajettiin myös sunnuntaina. Nuorten koirien tokoringin koulutukseen. Tiltu Antikaiselta kommenttia mun käsistä seuruussa. Jatkotreenit "ilman käsiä", ylhäällä, selän takana, mut ei auttamassa koiraa. Muuten Mausin seuruu alkaa olla sellaista, mistä tykkään.
Noudon palautuksessa Mausin pään asentoa korjattiin siirtymällä heti, kun koira tulee sivulle askel oikealla ja sanomalla koiralle odota, tai paikka. Maus jää istumaan ja kääntää päänsä oikein.
Elina Rajalan halli oli mukavan tilava, keinonurmipohjalla.


Lähes parin viikon täydellinen aksatauko molemmilla koirilla. Maus pääsee 23.10 Elinalle ja 1.11. Sonjalle. Seuraavat kisat ATT:llä 8.11.


*

lauantai 27. syyskuuta 2014

Koiramaista elämää :)

.
Mistä sitä oikein aloittaisi, kauhean pitkä aika taas edellisestä päivityksestä. Oma terveys on kuitenkin hyvä, tämän hetkistä flunssaa lukuun ottamatta. Neurologin mukaan epilepsiaa minulla ei ainakaan ole. Normaalia elämää ja liikkumista saa jatkaa :)


Lentsun (Leena Välimäki) tokokurssi alkoi ja loppuikin jo. Kiistan käytiin kaikki EVL:n liikkeet läpi. Jokaisesta löytyy hiomista, hyvällä mallilla kuitenkin ollaan jo. Tunnarin luovutusnopeus on ihan ok, eikä sitä ihmeellistä lisäkäskyjen odottelua ole enää ilmennyt palikoilla. Haistelu on huolellista.
Hyppynoudossa ei kuulemma tarvii heittää kapulaa kilometrin päähän :D
Ruutu vauhdikas ja hyvä. Viimeisellä kerralla ongelmaksi muodostui pieni määrä keltaisia lehtiä ruudun takana. Kiista juoksi ensin sinne ja sitten vasta ruutuun. Kotiläksyksi kaikenlaisia häriöitä ruudun ympärille.
Liikkeestä maahan menossa pienen pompahduksen kautta tipahtaa nopeammin maihin.
Kaukoissa hissitekniikkaa pitää treenata vielä, varsinkin seiso-maahan pitää lähteä taaksepäin (tassut paikoillaan). Se on Kiistalle vaikein.


Kaisan tottikssissa oltiin kolmen kerran tehotreeneissä.  Kiista seuruussa ja Maus noudossa.
Kiistan seuraamisessa (ylläri) suurin juttu on vireen hallinta. Askel käännös, askel käännös ja kelpie keulii. Palkan menetystä tehtiin keston yhteydessä. Jos katse vilahtaa vähänkin pois, uppistakeikkaa ja mamma syö palkat. Onnistumisia pitää tietysti tulla enemmän.
Mausin nouto on periaatteessa ihan hyvä. Vakaampi pito ja sivulle tulo ilman, että kapula kopsahtaa mun jalkaan. Satunnaisotantaa pidon suhteen tehdään edelleen. Kapulan kanssa sivulle tuloon auttoi aluksi pieni este minun edessä. No nyt Maus tekee jo liiankin ison silmukan. Kauhun tasapainoilua !


Lotta Vuorelan ja Sonja Paavolan 2pv leiri Ryttylässä oli 30.-31.8.
Lauantaina Sonja piti luennon harrastuskoiran hyvinvoinnista. Treeneistä ensin oli Sonja takaakierrot ja iltapäivällä Lotan valssit. Molemmat sujuivat hyvin ja tuoreen medikoiran ohjaajakin ehti melkein kaikkiin ohjauksiin paremmin, kuin uskoi.
Sunnuntaina valitsin pitkän radan treenit Lotan opissa. Toisinaan ehdin, toisinaan taas en ;) Sunnuntain treenistä video TREENI 
Meillä oli niin hauskaa ja uusintaa kaikki toivoikin.


Elinan valmennusryhmän ensimmäinen kerta oli 4.9.
Niin siistiä ! Hyvin ehtii, kun valitsee ne oikeat ohjaukset. Takaa leikkaus, poispäin käännös ja sylkkäri. Näistä huonoin Mausin kanssa on (vielä) poispäinkäännös.


Forssan kisat 13.9. Agilityradalta nolla parilla kaarroksella. Hävittiin kärjelle hyvin vähän ja sijoitus 6. NOLLARATA Hyppäriltä hylly, jonka aiheutti se poispäin käännös, mitä ei osata vielä.


ATT:n kisat 20.-21.9. lauantaina Kiistan kanssa kolme hyllyä. A-radalla typerä ohjausvirhe takaakierrolta. A-rata


Sunnuntaina osallistuin Mausin kanssa senioreiden SM-kisoihin. Sieltä hopeaa :) Molemmilla radoilla pienet lipsahdukset, jotka veivät aikaa. Tuplanolla vei kuitenkin lopputuloksissa toiseksi. HYPPYRATA


Tanja Kotti hoiti molemmat kuosiin taas 24.9. Mausilla ihan pientä kireyttä selän alueella. Kiistalla vähän enemmän, joka todennäköisesti johtui parista seinään törmäyksestä !!


Tokon suhteen olen ryhdistäytynyt ja kimppatreenejä on ollut ihan kivasti.
Huomenna 28.9. alkaa Sonjan kurssi.


Mahtavaa syksyä ja hyviä treenejä kaikille :)


*

tiistai 12. elokuuta 2014

Maus medi-kelpie !

.
Tuorein uutinen ensin :) Maus on uudelleen mitattu neljän tuomarin toimesta. Jokainen sai tulokseksi selkeästi alle 43cm. Meidän kisat jatkuvat kolmosissa, mediluokassa.


Maksiluokista tuloksia vielä. 19.7. Rauman pitsiagissa Mausille nolla ja hylly. Hylyn jälkeen tuomari juoksi maalialueelle kysymään, että hyppäsikö sun koira sen yhden esteen väärinpäin. No valitettavasti hyppäsi, sanoin.
Kiistalle akalta radalta ihan hillittömän vallaton hylky :D nauroin niin, etten meinannut maaliin päästä. Toiselta radalta vitonen keinun alastulolta.


27.7. Lohjalla Mausin kanssa. Sieltä 10vp ja nolla, sijoitus neljäs. Yksi kisaaja enemmän, ni oltaisi saatu serti.


2.8. Salo piirinmestaruudet. Yksilöradoilta Mausille 5vp ja hylly. Ihan en ehtinyt yhteen takaakiertoon. Joukkueradalta valitettava hylkäys. Vilkaisin loppusuoralla väärää estettä ja Maus otti sen bonuksena. Saatiin kuitenkin joukkkuepronssia.


TSAU:n kisoissa sitten ne meidän ekat mediradat, joilta molemmilta hylkäykset. Eija Berglundin rata oli mulle vaan niin liikaa ja Maus hävisi loppusuoralla horisonttiin. Anders Virtasen agilityradalla vilahti väärälle hypylle. Matalilla rimoilla saakin olla varovainen ohjauksissa, kun aikaa ei kulu hyppyihin yhtään.
Treeniä vähän ja oman kunnon nostamista. Ei oltu ikinä menty matalilla rimoilla edes treeneissä.




22.7. Kiistan ja Visan pennuista suurin osa kokoontui ATT:lle Sonjan aksaoppiin ja Kaisan toko-oppiin. Mukavaa oli nähdä ja kuumuudesta huolimatta hyvät treenit olikin.


13.8. alkaa Lentsun tokokurssi. Yritän saada innon taas palaamaan tokoiluun. Kiista EVL:ään ja Maus voittajaan.


Jostain syystä en saa ladattua kuvia edelleenkään. Facesta löytyy enemmän kuvasaastetta :) Osa kisavideoista löytyy Youtubesta !


*

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ahkeruus, hauskuus ja tulokset :)

.
Nuorten koirien tokoringin kouluttajana Oili Huotari 1.6.2014 Oripää Kangastuvan kenttä.


Oili on tiukka kouluttaja, se on hyvä. Mausin kanssa keskityttiin tunnariin. Ensimmäinen oli kisanomainen ja Maus sekoitti totaalisesti tuomalla kaksi palikkaa. Sitä ei ollutkaan koskaan ennen tehnyt. Oili hankaloitti tehtävää ja laitettiin paljon kaikkea roinaa + muutamia tunnaripalikoita rykelmäään. Siellä oli kartioita ja noutokapuloita yms. Maus toi joka kerta oikean. Edelleen vaikeutettiin tehtävää, Oili laittoi palikan hajutunnistuskupin alle. Maus löysi sen nopeasti, muttei malttanut tehdä tarpeeksi töitä saadakseen kuppia nurin ja toi vierestä väärän palikan. Sitten laitettiin palikka kurkistamaan purkin alta ja siitä taas oikea minulle.
MUTTA, palikan pureskelu on aivan kauheaa. Toistaiseksi pitotreeniä paljon, eikä yhtään saa suu liikkua.
                                    ************************


Lentsun kurssit on käyty Kiistan kanssa ja syksylle alkaa uusi kurssi. Kiista on ollut aivan supertaitava. Kaukoihin saatiin treenisuunnitelma ja se on toiminut hyvin.
Kivalla porukalla on treenattu paljon tokoa. Kupittaalla käydään Lentsun perustamassa ryhmässä.


Kennelleiri oli Mäntysaloilla 6.-8.6. me oltiin vain lauantaina. Agilityä koulutti Sami Wessman ja tokoa Heidi Pesonen.


Sonja Paavolan kurssi loppui ja hyviä ratoja Mausin kanssa saatiin tehtyä. Paljon on kohtia, mihin en osaa valita itse oikeita ohjauksia.


14.6. testattiin Kiistan osaaminen voittajaan. Tuija Serellä oli epäviralliset. Mallikkaasti ja hyvällä vireellä Kiista teki kaikki liikkeet. Pisteitä 275,5.


Virallinen koe Huittisissa 29.6. tuomarina Ilkka Stén.


1. paikalla makaaminen 10
2. seuraaminen         9
3. istuminen             9
4. luoksetulo            7  (seisominen valui kolme askelta)
5. Ruutu                  10
6. hyppynouto         10
7. metallinouto         9
8. tunnari                  9
9. kaukot                 8,5
10 kok. vaikutus      10
________________________
  yhteensä  289p KP ja luokkavoitto


Treenit jatkuu ja nyt hiotaan ohjattu kuntoon, kaukojen tekniikkaa, sekä luoksarin seiso-stoppia. EVL kutsuu, kun ollaan siihen valmiita :)
Mausin voittajan liikkeet tehdään myös valmiiksi ja päästään toivottavasti starttaamaan ennen talvea vielä.
Maus on saanut ennestäänkin hirmuiseen vauhtiinsa agilityssä lisää vauhtia. Sen perässä on entistäkin vaikeampaa pysytellä :D Onneks on kuuliainen ja tekee oikein, jos vaan käskyt tulee todella ajoissa.


.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Forssan kisat ja Lentsun treenit

.
Helatorstaina kaksi starttia Forssassa, tuomarina Markku Kaukinen. Mausille hyppäriltä hylky. Kentän pinta oli alta liukuvaa sepeliä, jäi yks valssi sen vuoksi tekemättä. Toiselta radalta 10vp, rima ja pitkäksi venahtanut kaarre suoran putken jälkeen, siitä kielto.
Maus oli kuuliainen huolimatta melkein kahden viikon treenitauosta.
AGILITYRATA
Paula ja Ares olivat matka- ja kuskiseurana :) hauskaa riitti ja Arekselle hyppärinolla !


Keskiviikkona päästiin Lentsun treeneihin, kun Minna tuli Mortin kanssa hakemaan meidät :)
Teemana ruutu ja hyppynouto. Tein Kiistan kanssa ensin EVL-ruudun, se oli Lentsun sanoja lanatakseni "ihan törkeän hieno" ! Sitten tehtiin VOI-ruutu ja se oli ihan yhtä hieno.
Hyppynoudossa hiottiin malttia heiton ajaksi. Vauhdit siinäkin hyvät mennen-tullen.


Sunnuntaina on nuorten koirien tokoringin koulutus ja siellä meitä coutsaa Oili Huotari.


                                                   *****

lauantai 24. toukokuuta 2014

Hämmennystä !

.
Paljon on treenattu, enimmäkseen tokoa, mutta aksaakin sopivasti :) En nyt analysoi niitä sen enmpää, vaan kerron Mausin epätodellisesta luonnetestistä.


Testi oli Kaarinassa 17.5. tuomareina Carita Koskinen ja Riitta Lehmuspelto.
Maus ei pelännyt mitään ja tuli reippaasti katsomaan kaikkia kolinoita, kelkkoja ja mörköjä. Ei puolustautunut vihaisesti, ei myöskään pelännyt, tai peruuttanut yhtään. Pimeässä löysi minut hetken etsittyään. Käyttäytyi rennosti läpi testin.
Mutta, kun tuomari lähestyi kädet ojossa lirkuttaen, hillui ja yritti pussailla.
Hylätty, pisteitä +20. Jokainen paikalla ollut oli ihmeissään. Kuulemma tuomarit itsekin.

Tuomarin neuvo: "kouluta se olemaan pussaamatta ja tuo uudelleen. Koira on erittäin potentiaalinen harrastuskoira ja muutenkin mukava luonteeltaan." (outo neuvo tuomarilta, luulin, että koiraa tulkitaan omana itsenään)

Koirat, jotka olivat arkoja ja pelkäsivät kaikkea voimakkaasti, pääsivät kohtuu pisteillä läpi.


Toimintakyky -1 pieni (johtui pussailusta)
Terävyys +1 Pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni (oli mielummin iloinen, kuin repi vieraan kanssa)
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton (rauhoittui nopeasti, kun ei tapahtunut mitään)
Tempperamentti -1c Impulsiivinen (tämä liiasta ystävällisyydestä)
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +1 Mielistelevä
Laukauspelottomuus +++Laukausvarma



Piti ihan katsoa mitä sanotaan luonnetestin arvosteluohjeissa http://www.kennelliitto.fi/.../luonn.../testin-jarjestajalle) toimintakyvystä, ei mun mielestä ihan sovi kuvaukseen Mausin käytöksesta testissä.. Toki joo, toimintakykyä seurataan koko testin ajan, mutta en ymmärrä miten toi pussailu voisi siihen vaikuttaa: Toimintakyky: –1 Pieni
"Koira selvästi pelkää kelkkaa ja ohjaaja joutuu auttamaan kontaktin saamisessa käymällä kyykkyyn kelkan viereen ja puheella. Pimeässä koiraa joudutaan kutsumaan useita kertoja ja koira epäröi ja etenee hitaasti."

Kaikki paikalla olleet olivat ennen tulosten lukua sitä mieltä, että menee läpi hyvillä pisteillä. Testi oli lähes identtinen Kiistan testin kanssa ja se sai 172p. Kiista pelkäsi kelkkaa enemmän ja leikki vähän vieraan kanssa.


Seuraava hämmentävän tapahtuman koin tokotreeneissä 20.5. Kävelin kohti ruudussa makaavaa Kiistaa, en päässyt perille asti, kun alkoi etoa ja pyörryttää. Sitten menikin pimeäksi. Olin saanut epileptistyyppisen kohtauksen ja kouristellut yli minuutin. Muisti palaili pätkittäin, ambulanssi tuli pillit ulvoen ja hakivat minut siitä keskeltä kenttää. TYKS:in päivystyksessä TT-kuvattiin pää ja röntgattiin keuhkot, otettiin EKG ja verikokeita. Tarkkailussa koko päivä, mitään ei löytynyt.
Jatkotutkimuksia tehdään, ainakin magneettiin on lähete.
Sairasloma + kesäloma jatkuu 20.8. asti. Tylsää on 3kk ajokielto, sitä on niin jumissa ilman autoa. Kari on arkipäivät lähes täysin Helsingissä.
Lauantain tokokoe piti peruuttaa, mutta tulee niitä kokeita ja hirveä helle oli vaikuttanut tuloksiin kokeessa.


Forssaan agilitykisoihin on tarkoitus lähteä. Kuskikin on :)
.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tokoa ja aksaa :)

.
Toko valtaa alaa ja treenataan kevään innolla. Kiista on edelleen aivan liekeissä kaikesta treenaamisesta. Maus nyt tekee sellaiseen junamaiseen tyyliin kaiken :) aksaa ihan urku auki ja tokossa se on pedantti työskentelijä. Pelastushaku on palannut elämäämme, Kaisan hakupäivillä molemmat koirat ovat olleet innoissaan ja taitavia. Tarkkana saa kuitenkin olla, etteivät lähde lapasesta ja päätä etsiä koko aluetta ilman minua.


Kiista on ollut pitkään hurjan pätevä ihan kaikessa mitä ollaan tehty
23.3. oltiin Eevan, Nootin ja Ytyn kanssa Seren hallilla. Saatiin erinomaiset treenit aikaiseksi. Iso kiitos Eevalle avusta ja seurasta.
27.3. Alen Marenkovic koulutti ATT:llä. Funny movesit tuli tutuiksi ! Kiva treeni ja hauskaa kokeilla tosi erlaisia metodeja ohjaukseen. Mausin kanssa tehtiin ensin rata omaan tyyliin kisanomaisesti. Toisella kierroksella käytiin läpi nämä funny movesit, Alenin mukaan näillä pärjää vaikka olisi the old russian lady :D kyllähän ne joissain kohdissa antoivat etumatkaa hyvinkin paljon.


Sonjan treenit alkoivat 6.4. ja onnistumisia Mausin kanssa :) tehtiin 27 esteen rata nollana, eikä edes mitenkään räpeltäen. Kerrankin se Rytmi pysyi.


16.4. Maus fysikaalisessa Tanja Kotilla. Sillä olikin oikea kylki ihan jumissa. Etujalasta selkää pitkin takajalkaan asti. Kuonon vasen puolisko myös jumissa. Tanjan mukaan on törmännyt johonkin, muttei näistä aina ota selvää missä vahinkoja tapahtuu. Maus lepää nyt pari päivää ja lauantaina mennään kaksi starttia TSAU:n pääsiäiskisoissa.


18.4. oltiin Elinan yksärillä Tiinan ja Unton kanssa. Kiista pääsi treenaan ja voi hyvänen aika, kun siitä on tullut iän myötä helppo koira <3 br=""> Maanantaina treenataan taas tokoa. Kiistalle on voittajaluokan koepaikka varattuna.

*