tiistai 21. syyskuuta 2010

18.9. Rauman agilitykisat




Tuomarina Henri Luomala

Startattiin Kiistan kanssa agirata ja hyppis. Agi oli ensin ja päätin, että kontakteilla seisotan vaikka menis yliajalle. Vauhti alastuloilla oli taas vähän paineistuneen hidas, mutta silti pysäytin ja kehuin kunnolla. Tiukassa kaarteessa yksi rima (16) alas. Vauhtia radalla kyllä muilta osin löytyi. Tuloksena 5 ja -3.11s kaikesta huolimatta.
Hyppikselle lähdettiin testailemaan ohjauksia. Meillä on 0-voitto jo hyppikseltä. Muurin jälkeen taitettiin renkaalle ja siitä meni moni koira ohi, niin myös Kiista (rengas oli radalla enemmän pois linjalta ja 5 hyppy suorempana). Korjasin renkaalle, siitä vitonen. Sitten pitkältä kaarteelta piti ottaa hyppy7 ylijuoksuna, mutta ajoitus epäonnistui kovassa vauhdissa ja Kiista ohi esteestä. En enää korjannut, vaan jatkoimma matkaa. Rata oli hirmuisen hauska ja Kiista ei tiennyt tehneensä virheitä. Matkalla ehdin tehdä yhden hypyn jälkeen persjätön ja lähdin riskillä juoksemaan kohti keppejä, huusin vaan Kiistalle putkeen. Se teki työtä käskettyä ja selvittiin loppuradasta kunnialla. Ihan sikahauskaa, joka taisi näkyä myös yleisöön, koska kuulin kovat taputukset. Juostiin suoraan lämppäalueelle ja Kiista irtosi parinkymmenen metrin päähän, teki poikittain olevan keinun vauhdilla ja jäi tönöttään kontaktille suu naurussa :D Miksei niitä kontakteja voi radallakin tehdä noin ?
Tuloksena siis HYL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti