tiistai 29. toukokuuta 2012

Viikkotreenit

Hauskan radan oli Tiina meille väsännyt. 2 takaakierto, 3 sylivekki. Kepeille haki hyvin, putkeen taaleikkauksella. Esteellä 8 pakkovalssi, 17 sylivekki. Siinä se :) Ensimmäinen kepitys ei täysillä, mutta toinen kyllä. Hyvä Kisu ♥

Aluksi treenattiin Maijan kanssa Ledi ja Maus. Maus teki normikeppejä ekaa kertaa ohjureilla. Maija palkkasi edestä ja mä vein kädestä pitäen ja yritin pitää vireen suht matalalla. Vaikeetahan se on, kun olis niin hirrrrveä kiire. Saatiin muutama hyvä toisto ja jätin tehtävän hautumaan :)
Puomi on hyvässä mallissa Mausilla. Stoppaa täydestä vauhdista napakasti ja kesti taas hyvin ohijuoksut. Jäin nyt myös taakse ja tuli silti alas vauhdilla.
Slalomia lopuksi kahdella esteellä. Ensin tipahteli rimat (50cm) mutta pysyivät lopuksi hyvin ylhäällä.
Hyvä Maus ♥

Hakutreenit Huvilinnun metsässä

Talven jälkeen ensimmäiset treenit Kiistan ja Mausin kanssa. Asennetta ja intoa ei kummaltakaan puuttunut :D
Kiista etsi ensin. Vasemmassa etukulmassa, löytyi nopeasti ja palkka lyhyestä haukusta. Toinen oikealla umpipiilossa. Kiista oli heiluttanut piiloa ensin voimakkaasti, haukkui kuitenkin koko ajan ja rauhoittui paikoilleen. Tulin paikan päälle, kutsuin vierelle ja annoin luvan palkata. Kolmas vasemmalla n.30metrissä. Tämä kisanomainen ja hain Kiistan pois ilman palkkaa. Jouduin antamaan kaksi käskyä matkalla, kun kääntyili katsomaan ukkoa. Neljäs oikealla 125m -> 50m siellä itkevä ja kummallisesti liikehtivä ihminen. Kiista paukutti kunnon haukkua ja pysytteli lähellä hämentynyttä etsittävää. Menin paikanpäälle ja Kisu sai palkan.
Pari tyhjiin lähetystä javiimeinen ukko vasemmalla, siellä palkka lyhyestä haukusta.
Taitava Kiista ♥

Maus haki 4 ukkoa ja löysi ne helposti kaikki. Intoa aivan valtavasti ja hallintaa piti treenata väleissä. Ei kuitenkaan karkaa enää omatoimisesti etsimään ukkoja, jos käsken pysymään lähellä.
Myös Maus alkaa olla taitava etsijäkoiran alku ♥

Maanantaina mulla oli vapaapäivä. Parmaharjulla tehtiin lenkki Sonjan ja koirien kanssa. Dooris oli ihan cool tällä kertaa Takun ja Noahin seurassa. Sillä taitaa mennä mustat ja ruskeat jo sekaisin :D
Välillä kävin hammaslääkärissä ja illalla vielä Littoisten järvelle uittamaan koiria. Mukana Kiista, Maus, Armas, Puma, Nuppu ja pieni lauma terriereitä. Maus ei vielä uimaan saakka mennyt, mutta juoksi veteen kylkiään myöden muiden perässä. Ilma oli melko viileä ja Kiistakin oli ensin sitä mieltä, ettei uimaan mennä. Kroolasi kuitenkin riemuissaan keppejä hakemaan.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aksaa ja tottista

Maanantaina oli ATT:n valmennusryhmän treeni taas Sonjan johdolla. Kepeille vienti hirvitti, poispäinkäännöksellä ja ihan huulille oli laitettu mutkaputki häiriöksi.Monta toistoa kohdasta ja vain kerran olin huolimaton ja sain Kisun putkeen. Kolmen esteen slalom tuotti treenin lopuksi vaikeuksia. Hirmuinen helle, väsynyt koira (joka ei sitä juurikaan näytä) ja aina tipahti joku rimoista (65cm). Rohkea etumatka koiraan, tilaa hypyille ja onnistuminen :)
Treenien jälkeen löysin autosta Mausin, jonka pää oli turvonnut kaksinkertaiseksi :( oli tainnut maistaa ampiaista. Silmätkin muurautuneet umpeen. Kauhea veto kohti hallia, kun otin sen autosta pois. Mitä sen niin väliä vaikkei näe. Treenaamaan voi silti mennä...
Elsiltä sain kyytabletin, annoin yhden ja Kiistan jäähdyttelyn jälkeen Maus sai jo silmät raolleen. Kotona pidin sen pään ympärillä kylmäpussia hetken aikaa. Aamulla oli aivan normaali.

Keskiviikkona tottikset molemmilla. Kiistan kanssa tehtiin jääviä. Ensin istuminen, sitten seisominen ja maahanmenot. Lopuksi kaikkia sekaisin. Kisun asenne säilyi hyvänä läpi treenin :)
Lapsilla on BH-kokeen kaupunkiosuus vol 2. Juoksijoiden ohituksia, pysähtyvän auton viereen rauhoittuminen. Ihmisryhmässä rauhoittuminen ja se maltti. Maus ♥ Vaikka se välillä aivan tärisee innosta, kuuntelee kuitenkin käskyjä ja malttaa pysyä vierellä.

Perjantaina paimennusta ja nyt Maus työsti hirmuisella asenteella. Kaisa antoi sen olla melko röyhkeä ja ohjaili vain vähäsen sauvalla suuntaa. Maus on aina kiltti lampaille, eikä edes yritä nipistää. Kahteen kertaan eteni lujaa lähelle ja sai pari lammasta irti laumasta. Kokosi ne kiireesti takaisin. Palikat löytyivät taas :o)

Lauantaina Sonja piti treenit ja mukana Kiista, Maus ja Unto. Jatkettiin kolmen esteen kanssa takaakiertoja ja slalomia. Riittävä etumatka koiraan pitää muistaa. Yhtään rimaa ei tippunut näissä treeneissä. Tällä kertaa rata jatkui ja hyvä asenne lopullakin radalla. Vähän hidastelua aitaa päin menevillä kepeillä aluksi ja puomin päähän menoa treenattiin, vaikka minä jäinkin  esteen taakse vastaanottamaan.
Maus harjoitteli slalomia myös ja aluksi olikin vaikeaa, kun ohjaaja liikkuu suoraan eteenpäin. Oikealla palkkauksella ja korjauksilla homma alkoi sujua. Lopuksi puomia. Maus kestää hyvin ohijuoksut jo ja työstää puomin lujaa alas asti. Taakse jäämistä pitää harjoitella, se kotiläksyksi.
Maus ei vielä osaa säästellä itseään yhtään. Sille tuli hirmuinen hiki ja treenien jälkeen oli ihan ... ööö väsy, tai jotain. No näkyi siitä väsymyskin :D

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kaikenlaista

Viimeisen päivityksen jälkeen on ollut ATT:n valmennusryhmätreenit by Sonja Paavola. Siellä Kiistalla taas hyvää menoa ja hiottiin erilaisia ohjauksia, kuten poispäinkäännöstä ja lähetystä takaakiertoon, jotta ohjaaja ehtii tekemään pers'jätön, tai valssin. Kontaktit ja kepit erilaisista kulmista sujui taas hyvin. :)

Toisetkin treenit oli viikolla, mutta niistä ei sen enempää. Ainoastaan huono fiilis jäi.

Tottista keskiviikkona ja siellä kiipeämisnoutoa kapulalla, paikkamakuuta ja ja...en muista :D Kisu oli fiiliksissä.
Maus teki perusasentoja, käännöksiä paikoillaan ja ilmoittautumista. Sillä alkaa malttia olla jo häiriöissäkin, vaikka tunnen kuinka koko pieni koira aivan tärisee.

Helatorstaina oli Forssan kisat. Kauhea sade oli piiskannut hiekkakentän mutavelliksi. Siellä kaatui koiria ja ohjaajia. Aksaradalla alku sujui todella hyvällä fiiliksellä ja Kiista teki tiukkoja käännöksiä. Pahin uppovellikohta oli keskellä rataa ja siellä en uskaltanutkaan ohjata kunnolla, enkä itsekään liikkua. Hylly sieltä. Loppurata taas treenimielellä ihan hyvää menoa.
Luokat oli mini-medi-maksi ja sama hyppiksellä. Maksit olis ollut viimeisenä ja katsoin hurjaa minien menoa liejun lentäessä. Päätin lähteä muutamien muiden keralla kotiin. 13€ versus koiran ja minun terveys, ei vaikea valinta. Harmi sinällään, kun Anne Saviojan hyppäri näytti tosi kivalta.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Kuvia Eva Lacnakovan treeneistä



Evalla on uskomaton taito saada koirakoista kaikki tehot irti ja pelkästään positiivisuudella, ottaen huomioon koiran ja ohjaajan. 
© V-P Suuronen

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Aksaa, tottista ja paimennustakin

Sonjan vetämät ATT:n valmennusryhmätreenit oli 8.5. Mukava rata, jossa sai juosta ja pyörittää. Mitään kummallista ongelmaa ei ilmennyt. Keinun jälkeen takaakierto ja seuraavalla sylivekki pääsivät yllättämään, kun Kiista suorittikin keinun niin lujaa :D Sitä kohtaa hiottiin eniten. Kepeille haki hyvin erilaisista kulmista.

Tottis Kiistalle ja BH-kokeeseen valmistava treeni oli 9.5.
Kiista teki hyppy- ja kiipeämisnoutoa painalla dummyllä. Ei perusasennosta, vaan leikkien. Molemmat onnistuikin hyvin, vaikken uskonut Kisun menevän hyppyä dummy suussaan. Pitää vaan oppia uskomaan koiraansa, se alkaa olla aika taitava ♥
Noutoa tehtiin myös kolmella eripainoisella kapulalla. TAAS epäilin Kiistan toimintaa painavan kapulan suhteen...turhaan, kylllä se kantoi sitäkin ihan vauhdilla :)
(tehtiinköhän me jotain muuta, ei pysty muistamaan)

Lapsilla oli "kaupunkiosuus" Paattisten Siwan ympäristössä. Kyllä sitä häiriötä siellä maaseudullakin saatiin ihan tarpeeksi.
Aluksi hallinnassa kulkemista. Ohitse kulki koiria ja polkupyöräilijä. Ihmisrymässä hengailua kauniisti käyttäytyen. Yksin kiinni olemista häiriössä ja taas kulkemista kovassa häiriössä, ilman että villiintyy ihmisistä.
Maus oli kiltti, vaikka ei se aina helppoa ollut. Kuuntelee kohtuullisen hyvin tilanteissa.

12.-13.5. Eva Lacnakova koulutti ATT:llä
Olin ilmoittanut lauantaille molemmat ja sunnuntaille vaan Kiistan. Eva on ihana kouluttaja, joka huomioi jokaisen koirakon valmiuden ja puuttuu niihin tarpeen vaatimalla tavalla. Kannustava ja saa jokaisesta irti kaiken parhaalla mahdollisella tavalla.
Maus teki pätkiä radasta ja Evan kommentit oli "it's a superfast dog". Ongelmana vielä on se, että Maus jahtaa minua. Suorittaa kyllä esteet, mutta kaamea kiire päällä. Taklasi mut kerran niin, että nilkkani jäi pukipainon väliin ja vääntyi. Lensin vauhdilla selälleni. Pikkasen kirpasi, mutta pienen kävelyn jälkeen jatkoin juoksemista.
Kiista sai mahtikehuja ja se työstikin kuuliaisesti. Keppitoistoja tuli tehtyä liikaa ja loppuradalla jätin yhdet väliin.
Sunnuntaina tehtiin lähes samaa rataa, vain pienin muutoksin. Taas tehtiin kuuliaisesti ja olipas Kisu herkkänä. Pienestäkin kääntyi salamana :) Muutamia videopätkiä sain Katjalta, kokonaisuutta radasta ei kuitenkaan ole. Putken suut ovat erottelussa niin lähekkäin, että väliin jäi vähemmän, kuin puomin leveys :) Ideana oli lähettää koira puomille pelkällä käskyllä (ajoissa) ja putkeen lähettämällä. Näinhän mä sen Kiistalle olen opettanutkin ja hyvin toimii.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sonjan treeni ja kevät talkoot

Klo 9.00 lauantaina Sonja piti meille treenin. Kolmen hypyn ja kahden putken sessio, jossa tehtiin välistävetoja, -työntöjä ja slalomia. Ottipas koville saada korrektisti sujumaan. Työnnöissä tunki kolmannella esteellä väkisin ohjauksesta läpi kintuille ja hyppäsi esteen väärinpäin. Raivokkaalla ohjauksella meni lopulta oikein.
Välistävedoissa käteen palkkausta ja slalomissa ohjaajan pitää edetä rohkeammin.
Kiista antoi kaikkensa ja toinen puoli tehdään seuraavalla kerralla :o)

Jäähdyttelyn jälkeen oli kenttien kesäkuntoon laittaminen talkoovoimin. Kyllä tuli taas puhdasta ja hienoa !

Kotona kävin kääntymässä. Mentiin vielä metsälenksalle Tiinan ja koirien kanssa. Siinä sitä taas riittävästi pituutta päivälle !

perjantai 4. toukokuuta 2012

Aksaa ja tottista

29.4. sunnuntaina Maus oli Tuulian treeneissä. Hauskaa pätkää tehtiin ja Maus oli kuuliainen ja taitava. Rata oli hyppis ilman keppejä. Takaakiertoja, twistiä ja valssia työstettiin.
Maus tekee raivokkaalla asenteella ja kiihtyy välillä kovasti. Pidin siitä kiinni hetken ja silittelin. Keskittyminen paranee heti. Tiina ja Unto olivat jakamassa treenisession meidän kanssa.

Vapun päivänä mentiin taas tiinan ja Unton kanssa hallille. Reippaina jo klo 9.00. Maus ei päässyt treenaamaan, kun ATT:n halliin ei juoksuisia saa viedä (ainoastaan maksullisiin kursseihin). Kiistan kanssa työstettiin niitä juttuja, mitkä Sonja antoi kotiläksyksi. Käteentuloja ja kontakteja. Hyvin säilyi maltti käteentuloissa ja varasti seuraavalle esteelle vaan kerran :D Erimallisia välistävetoja kovasta vauhdista joista piti pystyä pysähtymään namikäteen.
Kontaktejä tehtiin Tiinan avustuksella. Putken kautta puomille, ohijuoksu ja Tiina nakkaa namin Kiistan eteen. Nämä loistavia ja nopeita. Sitten radan kautta peri tiukkaa käännöstä, A:lle (siellä ei apupalkkaajaa) putkeen ja puomille. A:lta varasti muutaman kerran ja nämä tehtiin uudelleen. Lopulta pysyi myös A:lla, vaikka juoksin ohi.

Vapun päivä jatkui äidin tekemällä loistolounaalla ja sieltä mentiin tivoliin lasten perheiden kanssa. Kyllä voikin olla hauskaa 3-vuotiaalla ♥ 1-vuotias ei niin hommasta tajunnut, olipa muuten vaan siistii.

Keskiviikkona alkoi Kaisan kurssit. Kiistalle PK-tottista ja Mausille BH-kokeeseen tähtäämistä.
Aikuiset tekivät eteenmenoja, luoksetuloja ja asenneseuruuta. Kisun asenne oli kyllä kohdillaan :o) Kartioiden kohdalla yritti ehdottaa liikkeestä seisomista.
Lapset työstivät perusasentoa häiriössä, ilmoittautumista ja paikkamakuuta. Juoksun vuoksi me tehtiin kentän reunassa, tuulen alla.

Torstaina Kiistaa tultiin Kuopiosta asti katsomaan. Kiistan pennusta haaveilee taas aika moni ♥ Pellolla juoksenneltiin porukalla Kiista, Maus, Alli, Heili, Ninja, Vingo, Sisko ja Veli. Kiista ja Alli tekivät vähän tottista alkuun.
.