tiistai 20. huhtikuuta 2010

17.4. Elina Jänesniemen koulutus


© Henna Nikkanen

Hitti areenalla Kiistan kanssa. Rata oli melko haastava.
Ilma oli hirmuisen kylmä ja räntää, sekä vettä tuli taivaalta. Hallissa treenatessa ei kuitenkaan päässyt vilu tulemaan :o) Olin venytellyt ja lämmitellyt hyvin, johtuen kolmen viikon takaisesta etureiden revähdyksestä. Vaan kuinkas kävikään....kova kipu iski heti alku kiemuroissa. Apinan raivolla tein koko treeniaikamme, vaikka sattui. Juoksu ei sitten ollut kovin hääppöistä ja nopeutta vaativissa ohjauskuvioissa jäin jälkeen koirasta, eikä jatko oikein onnistunut.
Kiista oli pätevä ja Elina ihmetteli sen ohjaus herkkyyttä. Sanoi myös, että kunhan saadaan yhteinen sävel, niin meistä tulee todella hyviä. (ostetaan uudet jalat edullisesti).

Analysointia:
1-4 ekalla kerralla ohjaus hukassa ja Kiista menee sinne, minne ohjaus näyttää (kakkoselta esteelle 13). Tuota 3-4 kohtaa hiottiin muutamilla eri ohjaustavoilla (siinä meni etureisi heti alkuun). Takaakiertoon, ylijuoksu ja pakkovalssi neloselle oli paras.
5-11 oli melko helppo. Esteellä 8 otin niistolla ja pyörityksellä. Pyöritykseen piti vekata ennen seiskaa.
12-18 olikin sitten meille ja varsinkin mun reidelle kinkkinen. Esteellä 16 ei meinannut millään tulla takaakierrosta enää yli, vaan oli menossa esteelle 17. Muutenkin hiottiin pitkään kohtaa 13-15.
Loppurataa ei sitten enää ehditty, mutta pitkä treeni se oli ja Kiista selkeästi haki jo parkkia. Narupallolla palkkautuminen oli riehakasta :o) Kontakteja ei ollutkaan, kuin keinu. Ensimmäisellä kerralla lipsahti maahan asti. Muut kerrat hyviä.

Loppulenkillä Kiista leikki ja paini (?) oikein kunnolla nahka narttu Viljan kanssa. Hauskaa oli :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti