tiistai 6. syyskuuta 2011

Paimennus ja agility

Maus paimensi taas tänään Kaisan kanssa. Ensimmäinen kierros tehtiin pyöröaitauksessa. Toisella kierroksella Kaisa vei Mausin isoon aitaukseen, kun pyörössä ohjautuu hyvin. Flankkaa luontaisesti hyvällä etäisyydellä ja pysyy tasapainossa hyvällä etäisyydellä myös. Isossa aitauksessa lähti flankkaamaan hyvin etäältä, mutta kaarsi lampaat silti nätisti. Yksi lammas pääsi jossain kohtaa irtaantumaan laumasta (sen lapsi oli jäänyt pyöröaitaukseen) Maus lähti vauhdilla sitä hakemaan, mutta vauhti ei riittänyt kaarrokseen ja lambi loikkasi aidan yli. Hommat jatkui ihan jees, mutta Maus oli selvästi huolissaan "karanneesta" lampaasta, vilkuili sinne muutamia kertoja.
--------------------------
Tiina oli tehnyt koosteen Stefanie Semkatin radoista. Hauskaa menoa :) Laitoin Kiistalle kaksi ohjuria keppien loppuun ja etupalkan. Sillä tuli niin kiire palkalle, että meni ali ja yli ohjureista. Teki kuitenkin pari hyvää toistoa, joita Tiina palkkasi kuppiin.
Rata jatkui. Este 5 poispäin käännöksellä (ei helppo, vauhtia sen verran) onnistui kuitenkin ekalla. A:n kontakti hyvä :) 7-14 ihan jees menoa. Leijeröinti putken takaa. Esteellä 13 oli käsky myöhässä ja rapsautti rimaan, ei pudonnut. Puomin kontakti ihan OK, ei täysiä, mutta hyvää vauhtia. Lähti taas hyvin leijeröintiin 15-17. Toisen viennin A:lle jätin välistä tarkoituksella ja tein poispäin käännöksen putken 19 jälkeen, ei kaunis, kun vauhtia oli taas paljon.
23-26 yritin välttää kääntymisen väärään putkeen kääntämällä oikealla kädellä 24 -> 25. Näin sain Kisun menemään A:lle (se oli radalla suoremmassa). Valssaamalla loppu sujui hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti