lauantai 10. joulukuuta 2011

Still going on...

Piti oikein miettiä otsikkoa, se tahtoo olla aina se sama :)
Viimeiset tottis / tokotreenit meni ihan jees molempien koirien osalta. Tosin Kiista haistoi Kaisan namisäkin estenoudossa ja ihmettelin missä se viipyy. En tietysti nähnyt korkean esteen takaa koiraa ollenkaan. Uudella käskyllä otti kapulan (600g) ja toi nätisti kiiveten.
Paikkamakuu sujui hyvin toisen suorituksen ajan. Eteenmeno lyhyessä hallissa myös hyvä. Hyppynouto lankkua vajaa metrisellä hypyllä (600g) hyvä. Edestä sivulle tuli vähän vinoon, mutta korjasi ilman käskyä.

Maus oli unohtanut liikkeestä maahan menon, ollaan tehty niin paljon istumista. Pitää treenata kaikkia liikkeitä yhtäpaljon (muistais vaan).
Luoksetuloa on tehty taas melko vähän ja sen huomasi. Eteen istuminen ei ihan priima, kun hakeutui käteen ja sivulle.
Paikalla makuussa oltiin selin koiraan ja Maus ryömi pari kertaa lähemmäksi. Oltiin pareittain ja kaveri tarkkaili toisen koiraa.
------------------------------
Viikonlopulla aksattiin omaa treeniä Tiinan ja Unton kanssa. Kiista oli aika pätevä. Radalla oli yksi kohta, jota hiottiin.
Maus teki 5 esteen pätkää, ensin palasina ja lopuksi kokonaan. Rengaskin meni ihan oikein radalla. Viimeisellä esteellä tein pakkovalssia ja poipäinkäännöstä. Vietti on valtaisa ja kuuntelee nykyään hyvin. Tuntuu ihan agilityltä :)
------------------------------
Sonjan treeni keskiviikkona 7.12.
Päänvaivaa tuotti muutama kohta ja niitä työstettiin huolella. Kyllä ne sujuu, kun ohjaaja muistaa liikkua ja ennakoida ohjaustaan. Kepeillä pientä hidastelua taas ilmeni :/

Maus otettiin myös tekemään. Sonja halusi nähdä missä mennään ja onhan pentu kehittynyt hurjasti :) Yhden esteen kahdeksikkoa molempiin suuntiin. Poipäinkäänöstä ei näin oltukaan tehty vielä. Oikealle onnistui paremmin, kuin vasemmalle.
Kahden esteen treeniä vielä vähän. Takaakierroilla ja suoraan. Palkaksi leluun tarraus. Lelu aksassa pitää päivittää, kun fleeceköysi tennarilla ei tahdo tulla taskusta nopeasti.
------------------------------
Lauantaina lenkkeiltiin Parmaharjulla Tiinan, Ulpun ja Unton kanssa. Keli oli luminen ja räntää satoi kokoajan lisää. Meillä oli kahvit ja Tiinan äidin leipomaa tiikerikakkua mukana :P Matkanvarrella pysähdyttiin katokselliseen levähdyspaikkaan. Koirat rallatti koko sen ajan pitkin hankia, Kiistakin oli ihan hassuna ♥
Kohta, missä on aina soista ja märkää, oli nyt paljon vettä. Lähdettiin kiertämään kohtaa ja löydettiin reitti takaisin polulle. Aikaa saatiin vaellukselle kulumaan 2,5h. Pohdittiin, ettei näin hulluja ole, kuin vanhat hevosihmiset :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti