torstai 4. elokuuta 2011

Hakua, Aksaa ja tokoa

Maanantaina vierailtiin hakuryhmässä ja paikkakin oli meille vieras.
Kiista teki valmiita kolme. Ongelmaksi muodostui hupun sisällä olevat ukot. Omissa treeneissä viimeksi haukkui pätkissä umpilaatikkoa. Tähän pitää taas puuttua huolella. Pistot hyviä ja suoria, koira kuulolla ja innokas.
-------------
Tiistain hyppäri näytti tältä :)

Juoksemaan joutui ja lujaa, jotta selvitti radan. 4-6 jouduttiin hiomaan useampaan kertaan, mutta hyvä siitä tuli. Kiista lähti esteen 2 takaakiertoon kaukaa lähettämällä ja näin sain vähän etumatkaa putken jälkeiseen elämään.
11 saksalainen ja 12 backlap. Loppu ihan jees.
-------------------
Keskiviikkona tokoa. Kentälle tarkastuksen kautta.
Alkuun paikkaistuminen häiriössä 2min, olin piilossa. Tämä hyvä. Kiista vain vilkaisi takana haukkuvaa koiraa.
Merkki + ruutu. Tein merkille lähetyksiä ensin läheltä, apuna markkeri. Kiista helpolla hosuu ja kaataa merkin. Saatiin homma toimimaan tosi hyvin. Ruutuun lähetys kisanomaisesti oli super. Ruudussa narupallo ja sai lähteä hillumaan sen kanssa :)
Ohjattu nouto. Kiista katsoi, kun Eeva vei kapulat, sen jälkeen merkille lähetyksiä. Ensimmäisellä meinasi varastaa kapulalle, karjaisin pois. Toinen hyvä.
Eeva nosti kapulat uudelleen, sitten vein Kiistan merkille ja palasin lähetyspaikkaan. Sieltä lähetys onnistui kapulalle hyvin, kehuin heti ja heitin pallon taakse.

PENTUKOULU
Lapset aloittivat luoksetulolla ja nyt koirakujan läpi. Tämän Maus juoksi sivuilleen vilkuilematta lujaa !
Maahan-seiso tekniikkaa tehtiin käsiavulla. Maahan menoja ilman käsiapuja. Nämä Maus tekee mallikkaasti :)
Istumisen nopeuskisa ja tämän Maus teki nopein vaihdoin, mutta ohjaaja tiputti yhden namin ja siinä paloi aikaa :D Motoorisesti vaikeaa pitää hihnaa, naksua ja namia. Istu-naks-jes-nami-tule ja sama toistuu nopeaan tahtiin.
Pujottelua merkkien ympäri, tyyli vapaa. Toinen kierros, missä koiran piti tulla perässä ja mennä maahan jokaisen merkin kohdalla.
Maus oli ihan väsy jo treenien jälkeen ja kotona nukahti heti melkein. Paljon mietittävää pikkuisella koiralla ♥

Torstaina 4.8. Maus 16 viikkoa ja painoa 9kg. Käytiin rokotuksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti