torstai 16. kesäkuuta 2011

Me treenataan taas :D

15.6. keskiviikko
Hakutreenit Paattisilla.
Kiistalle palautettiin mieleen pistojen suoruuksia ja käytettiin ääniapuja, sekä haamuja. Ekalle pistolla ääni ei riittänyt, vaan Kiista kaarratti miten sattuu. Huusin pois ja autettiin haamulla.
Haukut oli hyviä, ainakin kerran kävi nuolaisemassa ukkoa naamaan.
Treeniä nyt paljon, myös vieraassa ryhmässä ja sitten miettimään kisoja :)
Maus tuli tervehtimään iloisesti ihmisiä ja sitten sai etsiä partioimalla. Tosi hyvin otti hajut ja juoksi ukkojen luokse. Lopuksi vielä repimisleikkiä vieraiden ihmisten kanssa ♥
-------------
14.6. tiistai
Tiina oli suunnitellut kisaradoista kokoelmahyppärin meille. Olikin ihan kiva rata. Este 8 mentiin takaakiertona (toisin kuin kuvaan on merkitty).
Pituuden jälkeen persjättö. Este 8 backlappinä ja keppien jälkeen poikki. Näin päätin jo alussa. Tätä pätkää hiottiin tarkemmaksi, mutta kaiken kaikkiaan Kiista kulki hyvin. Kunto ei vielä paras mahdollinen ja rimoja tipahteli, mikä ei ole kovin tavallista.
Loppupätkän tein vain kerran. Esteen 18 jälkeen persjättö, muuten ihan OK.
Maanantaina Kiista pääsee Tanja Kotin käsittelyyn ja katsotaan tiineyden jälkeiset jumit auki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti