sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tokoa Myllyn parkkikatoksessa 28.3.

Mian ja Maijan kanssa treenailtiin. Mukana Ansa, Kompa, Kami ja Kiista.

Ruutu otettiin Kiistan treeniin ensimmäisenä. Pikkuinen markkeri keskellä ja alkuun pari lähetystä läheltä, sitten yksi kaukaa. Lopuksi tein random lähetyksiä suoraan seuruusta ja melko kaukaa. Ensimmäisellä Kiista epäröi, kun huomasi täydessä vauhdissa toisen ruudun, jonka Mia oli laittanut vähän matkan päähän. Kiista jarrutti ja katsoi vuoron perään kumpaakin ruutua ja jäi seisomaan niiden välille. Uusi lähetys vähän eri kulmasta ja hyvin lähti. Asento ruudussa hyvä, hallin märkä betoni oli liukas ja Kiista liukui kovassa vauhdissa ulos ruudusta, mutta korjasi paikkansa takaisin.

Hyppy tehtiin seuraavaksi ja laitoin pikkuisen markkerin osoittamaan paikkaa kauempana esteestä. Kiista helposti jää heti esteen taakse, kun kääntyy jo ilmassa. Nyt meni hyvään paikkaan, mutta jäi istu-käskystä huolimatta seisomaan. Ruudun jälkeen seisominen oli niin vahvana mielessä. Toisella käskyllä istui. Otin uudelleen ja kävin palkkaamassa istumisen, palasin esteen taakse ja pyysin käskyllä sivulle.

Nouto ja siihen tehdään nyt vauhtia palautuksen nopeuteen. Ensin otin juoksuaskelia taaksepäin, kun Kiista tarttui kapulaan. Näin tuli hyvää vauhtia laukaten eteen. Sitten otin namialustan taakseni ja taas lähti laukalla, vapautus namille. Ensimmäisen luovutuksen jälkeen nousi seisomaan. Luovutuksen toistoja neljä heti perään ja palkka jalkojen välistä, tai edestä aivan nivusista. Yksi noudoista oli aivan super, muissakaan ei suurempaa huomautettavaa.

Kaukot meni vähän alivireisesti. Myllyyn alkoi virrata autoja, kun kello lähestyi 12.00. Hälinää piti katsella, mutta teki kuitenkin kauniisti siirtymiset istu-maahan. Loppuun otin vielä seisomaan nousun ja palkkasin pallolla.

Seuruuta Mia naksutteli meille. Lähinnä sitä oikeaa paikkaa. Vilkaisi välillä ohimeneviä autoja ja siinä irtosi enimmillään 10cm. Ei jätättänyt, eikä painanut. Palkka liikkeessä.

Kiitos Mialle ja Maijalle seurasta ja avusta. Otetaan uusiksi pian :o)

torstai 25. maaliskuuta 2010

25.3. Sonjan treeni

Tänään oli teemana kontaktit ja niiden nopeus. Tehtiin muutaman esteen takaa siten, että nopea "töks" ja heti vapautus seuraavalle esteelle. Seuraava pysäytys kunnolla palkaten. Näitä sekaisin ja vaihdellen. Jos valuu pois, palautus pinnalle ja kehu, mutta ei palkkaa. Sitten koko homma uudelleen.
Hetsaus, lähtö, käsky vasta juuri ennen pysähdystä "naks". Sivusta kontaktille ottoja, palkkaus joka 3. tai 4. kerta, hetsaten.
Keinukin oli tällä tyylillä tosi nopea. Hetsaus, putkeen ja keinulle. Namialusta oli maassa ja Kiista näki, kun laitoin sille namin.
Käännökset oli pieniä, kun muistin olla itse ajoissa.

Kiitos taas Sonja :o)

Tokotreenit 4.

Kaisa oli astutusreissulla Ruotsissa ja meitä koulutti Elsi. Teemana paikalla istuminen ja makaaminen häiriön alla, sekä ruutu. Kaisan hillumisten jälkeen Elsi vain kaarteli koirien ympärillä. Minä olin hallin ulkopuolella piilossa. Kiista pysyi hyvin reilut 3min. Vaikeaa on pysyä asennossa, kun muut käskyttävät koiriaan. Sitä vahvistettiin naksulla.
Istumisessa tipahti kerran maahan. Pallo oli etupalkkana ja se haettiin yhdessä liikkeen jälkeen. Ei siis vapautettu koiraa istumasta pallolle.
Odotellessani vuoroani, otin luoksetulon pysäytystä ja kaukoja (istu-maahan). Pysäytyksessä käytin pikkuista markkeria ja pysähdys oli todella topakka ja liikkumaton.
Kaukoissa pysyi hyvin paikassaan. Kuumeni vaan sen verran, että tipahti kerran maahan ennen käskyä. Pidän yleensä pidemmän, kuin 5s. väliä treeneissä.
Ruutua tehtiin markkerilla, mutta Elsi kielsi namin käytön, ettei tule etsimisreaktiota. Hyviä vinkkejä oli myös käyttää oikea-vasen-käskyjä ruudun sisällä. Olisi pitänyt antaa seiso käsky koiran liikkuessa ruudussa, mutta Kiista ryntää ruutuun, kääntyy ja tömähtää seisomaan. Siitä se ei liikahdakaan.
Hyviä vinkkejä oli myös käskytellä koiraa hyvinkin kaukaa, jopa kulman takaa, ruutuun. Erilaisista paikoista siinä testasinkin lähetyksiä ja Kiista lähti innolla joka paikasta, päätyen keskelle ruutua seisomaan. Kivaa :o) tätä pitää tehdä lisää ja kaukaa.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Viikkotreenit 23.3.2010


Tapsa oli väsännyt meille radan, jossa muutamia hankalia kohtia.
Tehtiin kaksi kertaa koko rata. Ensimmäisellä kerralla Kiista kääntyi ihan hyvin 3-4. Putken jälkeen otin ekalla kerralla vastaan esteen 6 alapuolelta, koska este on niin vinossa, en saanutkaan Kiistaa kääntymään, vaan se ampaisi väärään päähän putkea. Näin ohjaamalla en myöskään ehtinyt kunnolla tekemään persjättöä putken suulle, vaan lähes törmäsin koiraani. Rata kuitenkin jatkui hyvin. A:lla taas valahti takajalat maahan ja korjasin + palkkasin oikean asennon. Esteellä 13 tein takaaleikkauksen, mutta oma paikkani ei ollut hyvä ja Kiista pyörähti esteen takana ja ampaisi väärään päähän putkea. 15-16 jälleen vaikea, kun otin Kiistan liian suoraan esteelle 15 ja taas putkeen väärin. Loppusuora sentään hyvä.
*
Toinen kierros ja nyt hillittömiä vaikeuksia tuo kohdan 3-4 kanssa. Pyllistin, tai olin väärässä kohtaa. :o/ No sain napakalla käskyllä Kiistan kääntymään ja nyt otin vastaan esteen 6 takana, siitä ylijuoksulla putkeen. Sylkkärillä keinulle ja muurin takaakierto taas hieno. Tein molemmilla kerroilla sen niistolla. A:lla meinasi valahtaa, mutta käskytin kunnolla ja jäihän ne varpaat pinnalle. Pituudelta takaaleikkaus onnistui ja putken oikea pääkin löytyi. Tähän lopetin radan.
Kontaktit on nyt nopeita, mutta valahtamisia tapahtuu liian helposti. Niitä hiomme Sonjan kanssa torstaina :D

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Hakutreenit Haunisissa 20.3.2010

Tänään treenattiin hakua PK-kentällä, melko avonaisella paikalla, jossa sai vauhdikkaita ja suoria pistoja.
Kiistalle oli 1. näkyvissä n.30m, haukkuja 5-10.
2. oli umpipiilossa metsän puolella. Lähetin yliheittona ja otti suunnan hyvin, löysi teltan heti. Kiersi kerran sen ympäri haukahdellen ja pysähtyi haukkumaan teltan taakse. Haukkuja n.10-15.
3. oli kentällä, lyhtypylvään takana, siinä oli lumikasa ja taakse pääsi kokonaan piiloon. Yliheittona lähetys, Kiista sai hajua kauempana olevasta valmiista. Kaarsi ensin sinne suuntaan. Sai tuulesta kuitenkin otteen ja löysi sen mihin lähetin. Haukkui kunnes olin vieressä ja annoin luvalla palkita. Katkoi haukkusarjaansa, kun mm käskytti.
4. oli metsän reunassa, vallin takana. Kuljetin hallinnassa keskilinjalle ja lähetin. Kaarsi liikaa oikealla olevalle vallille, kutsuin takaisin ja lähetin etäältä uudelleen. Nyt juoksi suoraan maalimiehelle. Maassa valkean lakanan alla makaava mm sai ensin koiran päällensä. Haukkui kuitenkin ja palkattiin n.5 hyvään haukkuun.
5. sitten siellä, mihin kerran meinasi lähteä. Lähetinkin Kiistan vallin yli, missä ei jälkiä ollenkaan. Lähti, minne halusin ja löysi heti. Melko pitkä haukkusarja ja loppupalkka.

Hyvä treeni ja nopea, vaikka koiria oli 7 aikuista + 1 pentu. Kiitos kaikille kivoista treeneistä.
Kiista oli pätevä taas, vaikka muutamia haukkusarjoja vähän tauottikin. (yhden haukun verran).

Treenien jälkeen hain Onnin meille, kun mennään Tampereen näyttelyyn huomenna. Onnin kanssa Kiista juoksi, kun törmäsi portinsalpaan ja sai haavansa. Nyt pelkää Onnia ja yhdistää kivun Onniin. Toivottavasti menee ohi, koska ovat aina olleet ystäviä keskenään.

torstai 18. maaliskuuta 2010

TOKO treenit 3. 17.3.2010

Tänään teemana oli nouto ja hyppy. Treenit aloitettiin kuitenkin ihan hilmu hilpeällä paikallaan makuulla. Kaisa mellasti tällä kertaa ilman koiraa ja jokainen saa ihan itse kuvitella mitä kutsuja ja hillumisia sieltä suunnasta kuului. Ehdottomasti se kauhein (ihanin) taisi olla kirkkaalla äänellä huudettu "putkeen-putkeeeeen" :D siitä Kiista ryntäsi pätkän eteenpäin, mutta meni maahan heti käskystä. Toinen paha taisi olla "tule, tule pian tänneeeee".

Noutoa otettiin Kaisan kanssa yksitellen ja odotellessa jokainen teki avon hyppyä. Noudon palautusnopeutta tehtiin niin, että lähdin juoksemaan, kun Kiista sai kapulan suuhunsa. Käännyin kuitenkin ja otin luovutusasennon. Laukalla toi. Lopuksi vielä laitettiin namikuppi mun taakse ja nouto ihan normisti. Kerran Kiista tuo-käskyn saatuaan yrittikin lähteä suoraan kupille. Muut toistot ihan jees. Vapautin kupille heti, kun kääntyi ja otti muutaman laukka askeleen.

Hyppy on ihan kisavalmis, mutta haluan Kiistan paikan esteen takana vähän kauemmaksi. Sitä tehdään nyt alustan avulla.

Hyppynoutoa otin vielä Kaisan pyynnöstä, koska sekin saa tulovauhdin lisääntymään. Onnistui sekin hyvin ja vauhdilla. Luovutusasennot on hyvin tiiviitä.

Ruutua ehdin ottaa odotellessani. Merkille menoa on tehty kauan sitten vain pari kertaa, mutta nyt tarjosi yllättäen sitä. Alusta oli ruudun keskellä ja käytiin yhdessä viemässä nami sille. Lähetys ja nyt muistui ruudun tarkoitus. Kolme hyvää ja napakkaa toistoa melko läheltä, kun tilaa ei ollut. Juoksin palkkaamaan seisomisesta ruudussa.

Luoksetulon pysäytys vielä, josta sai iltaruoan. Ihan napakka ei pysähdys ollut, otti pari pikkuista askelta ruoan himossaan. Ihan kohtuullinen kuitenkin ja tällä ansaitsi ruokansa.

Treenejä häiritsi alusta asti tuo ruokapurkki. Kiista tiesi sen olemassa olosta ja pyrki pistäytymään repulla aina välillä. Toiste en näytä sille missä ruoat ovat.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Oma treeni 16.3.


Tiistai, mutta Tapsa sairaana ja päätin lähteä jo ajoissa hallille. Muokkailin vähän esteiden paikkoja ja sain tehtyä ihan hyvän radan pätkän meille. Alkuun otin kontakteja. Ensin nopeita pysähdyksiä pyöräyttämällä koira aina sivusta kontaktille ja palkka joka kolmas, tai neljäs kerta. Hirmuinen into ja napakat pysähdykset. Sitten juostiin puomin alkuun ja sieltä hetsaamalla koko este. Juoksin itse ohi ja kaikki toistot hyviä. Kerran valui takaset pois pinnalta, mutta korjasi itse nopeasti takaisin.
Sitten rataa numeroiden mukaan.
1-5 meni hyvin. Kokeilin jättää pujottelemaan ja siirryin kohti rengasta, mutta ei malttanut ottaa viimeistä väliä. Tämä aiheutti ongelmia kohdassa 6-7, koska en ehtinyt millään saamaan Kiistaa esteelle 7. Otin alusta asti uudelleen ja päätin, että minähän ehdin. Ehdinhän minä :o) sitten vielä pari toistoa, jotta sain Kiistan esteelle 8 ilman pyörähdystä. Kaarre esteen 9 jälkeen oli pieni ja kontaktit hyvät.
Rataa kirjaimien mukaan.
A-C hyvin, sitten olin liikaa menossa, eikä Kiista hypännyt estettä D. Toistolla meni, mutta putkelta esteelle F olikin sitten haasteellinen. Putken suu sojotti todellisuudessa enemmän ohi, kuin kuvassa ja sinne piti aikuisten oikeesti ehtiä ottamaan koiraa nenästä kiinni. Taas tarvittiin se Ditojen siivittämä vauhti ja sain hyvän tien. Loppu olikin sitten helppoa.
Vinkutennari oli pakko uittaa vesikupissa moneen kertaan. Kiva laittaa taskuun vettä valuva pallo. Kiista ilmeisesti palkkasi palloa :D taitaa tyttö itse odottaa uimakelejä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hakuleiri 13.-14.3.2010

Rymättylässä hakuiltiin tehokkaasti Kaisan opeissa kaksi päivää. Hauskaa oli ja hyvää seuraa :o)

Lauantai päivätreeni
Kahdesta ensimmäisestä mielikuvat, käytiin mökillä ja palattiin alueelle. Kiista lähti vauhdilla, löysi nopeasti ja sai palkan 5-8 haukusta. Toinen löytyi myös heti ja palkan sai selkeästä haukun aloituksesta.
Kolmantena umpipiilo. Kiersi piilon ympäri haukkuen ja pysähtyi oviaukolle haukkumaan, kunnes pääsin lähelle ja annoin luvan palkata.
Neljäs maalimies oli maastoverkon takana. Lähetin keskilinjalta, Kiista lähti taas vauhdilla. Minä käännyin liian nopeasti eteenpäin ja Kiista huomasi sen sivusilmällään. Pysähtyi kysymään, jatkoi uudella käskyllä etenemistä. Haukkuja 15.
Viides kokonaan valkoisen lakanan alla. Löytyi heti ja haukkuja 25.

Lauantain iltapartiointi
Kiistan otin loppupäässä, jotta sain pilkkopimeässä partiointia. Viimeksi pimeän partiossa ei oikein irronnut kunnon haukkuja.
Tulimme alueelle kisanomaisesti. En tiennyt missä mm ovat. Kerroin etsintäsuunnitelmani ja aloitin lähettämällä ylämökin taakse. Kiista oli kuitenkin saanut hajun, eikä lähtenyt mökin taakse, vaan ryntäsi kuistille ja jäi pyörimään ison laatikon ympärille. Siellä mm olikin, mutta haukkua ei tullut kunnolla, kun Kiista ei nähnyt ketään. Menin laatikolle ja avasin kannen. Siitä Kiistan haukku alkoi ja palkan saikin heti.
Partiointi jatkui lumista rinnettä alas. Kiista sai taas nopeasti hajun ja juoksi alamökille. Siellä oli mm tikapuilla n.3m korkeudessa. Haukku alkoi raikaa ja minä juoksin viereen. Jatkoi tasaista haukkuaan, kunnes Terhi pääsi tikapuilta alas ja annoin luvan palkata.
Palasin lumista rinnettä ylös takaisin. Kiista lähti itsenäisesti etsimään. Tässä mietin, että kutsunko välillä. En arvannut kuitenkaan, kun ajattelin sen saaneen hajun. Ajautui alueen reunalle ja sieltä kutsuin. Lähetin uudelleen etäältä tietä alaspäin. Olimme kiertäneet lähes koko alueen tässä vaiheessa ja arvelin yhden mm vielä olevan jossain. Kiista löysikin metsän reunasta valkean lakanan alta Astan ja alkoi paukuttamaan raikuvaa haukkua.
Loistavaa työskentelyä :)

Sunnuntain päivätreeni
Kiista tuli ensimmäisenä ja sille näytettiin kunnon norjalainen sekametsä. Viisi maalimiestä pitkin poikin metsää. Kierrokset katossa ja vein koiran mökkiin odottelemaan vuoroaan n.tunniksi. Kolme koiraa työskenteli ennen kuin Kiista pääsi etsimään hävinneitä ihmisiä.
Ensimmäinen löytyi taas heti. Palkka lyhyestä haukusta. Kakkoselle lähetin yliheittona. Löytyi myös heti ja haukkui, kunnes päästiin vierelle. Kaisa rämpi perässä ja aurinko oli pehmentänyt hankea niin, että sinne upposi nivusia myöden. Jalkaa oli todella vaikea tempoa irti hangesta ja Kaisa kieri lopun matkaa. Aivan Kiistan ja Tiinan takana me ulvottiin Kaisan kanssa naurusta niin, että tais lirahtaa tipat pöksyihin. :D Kiista vain haukkua paukuttaa, kerran oli kuulemma vilkaissut meitä ja jatkoi ilmaisuaan.
Lopulta päästiin polulle, kytkin Kiistan ja palattiin keskilinjalle. Sieltä lähetin Kiistan kurua pitkin piston malliin. Haju tuli kuitenkin voimakkaana toiselta puolen keskilinjaa ja Kiista meinasi lähteä sinne. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen kurua pitkin, nyt lähti hyvin ja eteni laatikon mallisesti maalimiehelle. Haukkuja taisi tässä olla n.10. Juoksin sillä aikaa keskilinjalla eteenpäin ja lähetin oikealle lennosta. Siellä myös hyvä ilmaisu.

Nyt tehdään vuortellen treeneissä pitkiä pistoja lyhyillä haukuilla ja lyhyitä pistoja pitkillä haukuilla.
Kiista aloitti äänenavauksetkin heti kunnon kovalla paukkeella. Yhtään kertaa ei röhkinyt ja köhkinyt.
KIITOS KAISALLE KIVASTA LEIRISTÄ !

torstai 11. maaliskuuta 2010

Sonjan treenissä

Tehokasta treeniä saimme Sonjalta. Rata oli Hyvinkään kolmosten radasta osio, jossa sai tehdä pieniä ja tehokkaita käännöksiä. Pikkumustikka oli taas aika pätevällä tuulella. Käännöksissä saa olla tarkkana, jos annan käskyn ja käännän hartialinjaani, tulee Kiista käteen. Hyvä niin, tätä me ollaan vahvistettu pennusta asti. Jatkamalla kädenliikettä estettä kohti, vaikka hartiat olisivatkin käääntyneet, hyppää Kiista hyvin ja palaa aivan siivekettä nuollen.
Toiseen harjoitukseen tehtiin alkuun ja loppuun tiukkaa kiemuraa, väliin tykityssuora. Ei mitään ongelmia saada Kiistaa kääntymään viimeiseltä suoran esteeltä. Ekalla kerralla kääntyi ennen estettä jo käteen.
Taisi tippua kaksi rimaa ja nekin ihan oma vika. Kontakteja ei nyt ollut radalla. Kepit menee hyvin ja ehdin ennen Sonjan tuloa ottaa muutamia hulvattomia vientejä ja juoksin itse pois näköpiiristä puomin ja A:n takaa. Palkaksi heitin pallon vastakkaiseen suuntaan, missä itse olin.

Seuraavalla kerralla teemana sitten taas kontaktit. Kiitos Sonjalle hyvistä treeneistä :o)
Loppulenkille Kiista pääsi Takun, Milon ja Rotan kanssa.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Viikkotreenit 9.3.


Pitkästä aikaa päästiin mukaan viikkotreeneihin. Tapsa teki kohtuu mukavan radan meille. Tein Kiistan kanssa yhden harjoituksen, joka päättyi puomille (11). Olin siis suunnitellut lopettavani siihen ja niin myös tehtiin.
Alku sujui hyvin, Kiista teki tosi hyvän kaarroksen 3-4 kohtaan. Esteen 5 jälkeen olisin saanut vielä paremman käännöksen, jos olisin vähän vekannut, tai antanut Kiistalle käskyn kääntymisestä. Kaarre ei siltikään ollut suuri. Putkelta (6) tuli kutsusta puomin päätä nuollen hypylle 7. Muurille 8 lähetin kauempaa, jotta sain vedettyä kepeille ja pääsin itse keppien vasemmalle puolelle. Sieltä ampuikin sitten putkeen, kun en päässyt vedättämään yhtään. Kepit olivat niin lähellä. Toistolla tuli kuitenkin puomille ja suoritti sen vauhdilla loppuun asti ottaen hyvän kontaktin. ♥ Tähän oli hyvä päättää. Tapsa raportoi kaikille radan hyvistä ja huonoista kohdista. Kepeiltä olisi saanut koiran sujuvammin hypyn kautta puomille, jos olisi tehnyt poispäin käännöksellä lähetyksen keppien oikealta puolen. Tätä pitää treenata.
Otin ennen lähtöämme vielä radan loppuosaa 15-19 molempiin suuntiin ja hyvin luki ohjausta. A:n kontaktit myös nopeat ja hyvät.
Sairaslomalla on pikkumusta tehnyt jonkinlaisia mentaaliharjoituksia ♥

Ollaan oltu kaksi kertaa ennen viikkotreenejä yksin hallilla ja muisteltu kontakteja ja keppejä. Hyvin oli muistissa. :o)

torstai 4. maaliskuuta 2010

TOKO avo-voi 1.

3.3. alkoi Kaisan tokokurssi ja me päästiin mukaan. Haava on todella siisti, eikä vaivaa Kiistaa yhtään.
Alkuun oli liikkeestä istuminen. Vuoroa odotellessamme Kaisa pyysi tekemään peilin edessä perusasentoa. Peili on niin huippu, kun näkee koiran ja pystyy pitämään katseen eteenpäin. Kiistan perusasennot olivat suoria ja täpäköitä.
Liikkeestä istuminen tehtiin aina tötsän kohdalla ja niitä oli neljä. Kiista teki kaikki neljä istumista hyvin. Palkka annettiin aina heti, kun Kaisa hihkaisi jess ja siitä jatkettiin seuraavalle merkille.
Liikkeestä maahanmenoja tehtiin odotellessa peilin edessä. Vuorollamme liikkeet tehtiin taas tötsien kohdalla ja Kiista tipahti nopeasti maahan jokaisella käskyllä.
Sitten vaikeutettiin liikettä. Tötsien molemmilta puolin lähti koirakot liikkeelle, vastakkaisiin suuntiin. Käskyt annettiin kakkos tötsien kohdalla ja näin koirat jäivät katselemaan toisiaan. Ohjaajat jatkoivat matkaa koko hallin ympäri ja oman koiran sivulle takakautta. Tässä annoin samalla äänellä käskyn "maahan", kuin yksinkin annoin. Liikaa hälinää, eikä Kiista kuullut ja toistin käskyn. Makuulla pysyi hyvin, katsoi kyllä taakse, kun palasin vierelle. Tämä toistettiin kaksi kertaa eri parien kanssa.
Seuruuta diagonaalisesti käännöksillä. Kaisa käskytti ja Kiistan seuruu oli erittäin intensiivistä ja ehkä liiankin tiukkaa. Käännökset OK. Kaisan mukaan hidastan rytmiäni käännöksissä oikealle. Poppi soimaan, jotta rytmi säilyy :D Vastakkaisessa kulmassa tehtiin täyskäännös ja takaisin tultiin juosten ja samat käännökset. Tässäkin Kiista pysyi tiiviisti vierellä.

Ennen kotiinlähtöä otin itsekseni vielä noutoa ja luoksetulon pysäytystä. Laitoin iltaruoan loppupalkaksi kauas taakse. Kiista ei tahdo tätä kestää millään, kun on niin tavattoman ahne. Vaihdoinkin kupin oman selkäni taakse ja jätin Kiistan istumaan. Kutsuessani sitä, hyökkäsi labbisuros sen niskaan. Onneksi Kiista vain mulkaisi otusta, kiire oli melkoinen sinne kupille ♥ Liike jatkui, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pysähtyikin täpäkästi ja siitä vapautin kupille.
Nouto meni ihan normaalisti. Ensin edessä pitoa, sitten Kiista istumaan ja kapula meidän väliin, siitä tuominen. Sitten liikkeenomainen. Pysyi vierellä, kun heitin, tosin namia oli kädessä ja naksuttelin malttia. Lähti hirmuisella vauhdilla, mutta takaisin lähti hitaammalla laukalla ja puolessa välissä siirtyi reippaalle raville.
Hirmuinen into työntekoon oli sairasloman jälkeen. Hyvät fiilikset jäi treenistä :o)

Loppulenkille mentiin Kaisan, Heilin, Liinan ja Allin kanssa. Lampaille vein pienen määrän porkkanoita ja pikkuinen Valmuska oli kasvanut muiden karitsoiden lailla. Se on suloinen pikku päkäpää hassuine naamoineen. ♥ Kiistakin livahti karsinaan lampaita ihmettelemään, mutta annoin sille lähtöpassit.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ekat aksat saikun jälkeen


Hyppyjen korkeudet oli 30cm. Ensin tehtiin pelkkää puomia, Saija naksutteli 2on2off kohtaa. Pikkuinen markkeri oli maassa alastulolla. Koko puomin Kiista meni laukalla, aivan viimeisen pätkän jarrutti ravilla ja joka kerta jäi oikeaan paikkaan. :o) mahtavaa !
Sitten otin putken kautta puomille ja hyvin malttoi vauhdistakin jäädä alastulolle. 1-4 tuotti ensin hankaluuksia, kun Saijalla oli namipurkki :D. Pujottelut meni myös vauhdilla, ei yhtään virheitä.
A-D kuvion tein ihan koemielessä, meneekö putken ohi hypylle ja menihän se, kun ohjasi. Putken yläkautta yritin myös, mutta sieltä osui putkeen ja kun sain putkensuun ohi, ei hakenutkaan hyppyä. (hyppy ei ollut ihan noin lähellä putkea, kuin kuvassa.)
Lopuksi vielä tehtiin pari nopeaa käännöstä hypyltä. Nämä pitää palauttaa mieleen, kunhan tuo hillitön energia saadaan purettua toisaalla.

Ennen lähtöä tein yhden luoksetulon pysäytyksen. Yhden vaan, koska se onnistui hienosti. Lähti lujaa laukalla ja pysähtyi napakasti heti käskystä. Palkka lensi taakse ja hirveät bileet ♥♥♥

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Elämä normalisoituu

Kiistalla on vieläkin ollut kauluri päällä melko paljon. Tänään jätin kuitenkin sen pois, kun tulin töistä. Haavan kohta on kuiva ja tiivis. Hurjan näköinen kuitenkin vielä, olihan siinä pituutta se 20cm.
Päästin Kiistan tänään myös ensimmäistä kertaa muiden koirien kanssa pihalle. Vähän ihmetteli ensin, että saako oikeesti lähteä juoksemaan. Kuljettiin hihnassa niin pitkään, ettei yllättäen riehukaan ihan hulvattomasti. Juoksee kyllä, mutta malttaa ottaa kuistin viidellä portaalla muutaman väliaskeleen. Tapana on ollut hypätä koko matka maahan asti.
Lenkille lähdetään kunnolla loppuviikosta ja otetaan mieluusti kavereitakin jo mukaan ♥

Keskiviikkona on tokotreenit Vantossa. Sinne lähdetään riemulla :o) Aksailemaan mennään varovaisesti ensiviikolla. Katsotaan miten ottaa kontakteja. Ne saatiin ennen juoksun alkua melko hyvään malliin.

Tänään otettiin vähän noutoa ja voi elämä mikä ilo loisti koirasta :D Sisällä tehtiin, joten pitkää matkaa en saanut tehdyksi, mutta vauhdilla toi kapulaa ja luovutusasento oli tiivis. Naksuttelin kun pysyi paikoillaan kapulan heitossa. Kerran kuitenkin piti hilpasta ja siihen on vaikea enää puuttua, kun koiralla on kapula suussa niin nopeasti.
Seuruuta otin vähän nopealla tempolla ja muutaman liikkeestä seisomisen. Pysähtyi kauniisti ja jäi liikkumatta paikoilleen. Palkkasin heittämällä namin taakse, tai nopeasti suuhun.