sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Lenkillä

Kyllä kelpasi lenkkeillä tänään. Pakkasta -4C, siinähän tuli hiki talvitamineissa. Koiratkin läähättivät, varsinkin Kiista. Karilla kamera mukana ja kivoja kuvia tulikin. Kameran olisi lauantaina pitänyt olla, kun aurinko paistoi kaunnisti ja hanki kimalteli. Kiistalla on parhaat juoksunpäivät ja se vikittelee Doorista, joka yrittää ylettyä astumaan. Huvittavan näköistä :D

Yksi rakkaista puuttuu kuvasta, kun Rosa 14v. ei jaksa, eikä halua tarpoa hangessa enää. Tove on kesällä 11v, mutta pirteä ja menee ihan innolla. Kiista ja Dooris painavat, minkä jaloistaan pääsevät.

Pitemmistä jaloista on hyötyä syvässä hangessa, vaikka kyllä Kiistakin häviää korvannipukoita myöden hankeen välillä.

Oota mua kanssa. Dooris tekee parhaansa, mutta ei pärjää Kiistalle juoksussa.

Mitä...missä...mennään äkkiä katsomaan.

Näin syvää tässä.

....silti pääsee juoksemaan.

Kivaaa :o)))

Tove harrasti lumisukellusta. Kaulapannan alla hirmuiset lumipaakut.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Pakkaskelejä ja juoksu

Kiistan juoksu alkoi 19.1. Väliä edelliseen juoksuun tuli muutama päivä vajaa 6kk.
Agilityyn tuli taukoa melko hyvään kohtaan. Ehdittiin ottaa kontakteja ja Sonjan avustuksella saatiinkin niitä onnistuneita ja nopeampia alastuloja.

Lenkkeilty ollaan paljon ja siellä saakin koirat hyvää lihaskuntoliikuntaa, kun lunta on niin paljon. Itsellekin tulee hirmuinen hiki pakkasesta huolimatta.
Tokoiltu ollaan ihan sisätiloissa. Jääviä, kaukoja, noutoa ja tunnarit on aloitettu. Saa olla tarkkana, kun Kiistan into on niin valtaisa, laitoin palikan lasipurkkiin ja oli tarkoitus naksauttaa haistamisesta. Kiista oli taas nopeampi ja sain lasipurkin palikan kera käteeni :D No, laitoin purkin maahan ja pidin jaloillani sitä tukevasti pystyssä. Kiista istui ja odotti täristen innosta. Nyt ehdin naksauttaa ennen, kuin kosketti purkkia. Näin jatketaan ja yritän pitää rauhan maassa. Seuraava askel on ottaa toinen purkki, jossa hajuton palikka.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Tammikuun kuvasaldoa

Meidän pihassa on vähän lunta.


Savukalkkunasta sai maistiaisia isännältä.





TSAU:n kisat

KISA A maksi1 Hyppis - hyl

Kolmannen esteen jälkeen tiukka käännös ja valssi vähän myöhässä. Väärä este avautui nenän eteen kovassa vauhdissa. Siinä se.... Kepeillä jäi (kuulemma) viimeinen väli tekemättä. Itse katsoin ilmeisesti liian aikaisin oikealle, jonne hyppy + valssi. Pussi tuli muurin takaa kurvissa yllättäen Kiistan eteen, mun olis tarvinnu ottaa se huomioon ja ohjata paremmin. Taas se kiire, kun pussin jälkeen piti ehtiä tekemään persjättö ennen loppusuoraa. Loppusuoralla sain jalat alleni ja oltiin Kiistan kanssa melkein yhtäaikaa maalissa :) Hyvin koira kulki ja kuunteli.

KISA B maksi1 10vp

Sonja meni Kiistan kanssa agiradan, jotta niiltä kontakteilta saatais hyviä suorituksia. Radalla olikin kaikki kontaktiesteet. Puomi hyvä, A:lla hidasteli vähän, mutta jäi 2on2off ja keinulla myös hiukan hidasti, nyki alastulolla, mutta pysyi :) kepeille suoraan keinulta, viimeinen väli jäi ja Sonja otti rauhassa uudelleen kepit. Viimeinen hyppy suoraan keppien edessä. Radalla tuli yksi rima alas, siitä Sonja oli harmissaan, koska oli kuulemma hänen vikansa.
Kiitos Sonjalle, ne kontaktit pelitti ja sehän oli pääasia :)

Nyt Kiista jää odottelemaan niitä juoksujaan ja pitää kisataukoa. Treenataan yhdessä malttia ja kontakteja. Mihinkään ei pääse hosumalla nyt, ei edes kotona. Kova peli päälle.

torstai 14. tammikuuta 2010

Taikaa Tassuissa 13.1.10

Starttasin Kiistan kanssa mölliradan, koska mentiin tekemään ainoastaan kontakteja kisatunnelmissa. No, muuten meni ihan jees, mutta ne kontaktit olivat aivan katastrofaaliset. Vietin aikaa radalla tosi kauan, koska en halunnut antaa periksi. Masentavaa, koska treenit on taas menny niin hyvin. Hallilla ollaan käyty ahkerasti, eikä himmaillut siellä ollenkaan. Minä olen se syylä Kiistan ahterissa :o(

Sonja meni sitten avoimen radan Kiistan kanssa, koska halusin testata tekeekö nämä jutut vain mun kanssani. Laitan Johannan kuvaaman radan heidän menosta. Sonja testasi tuossa alussa tuleeko Kiista ekan hypyn, vaikka hän on kaukana sivussa. Ei tullut. Matka jatkui. A:lla livisti, eikä ensin meinannut pysyä. Sonja oli rauhallinen ja naksutteli oikeaa paikkaa. Kepeillä ei vieläkään kestä poikkeamaa ja jätti viimeisen välin. Puomi olikin sitte tosi hyvä. :D
Lopun takaaleikkauksesta vilahti putken kautta maaliin, mutta niin livahti moni muukin.
Kiitos Sonja avusta :)

Viikkotreenit 12.1.10


Tapsa teki helpolta vaikuttavan radan, mutta tässä olikin äärimmäisen tärkeää miten itse sijoittui. Yhtään ei saanut vedättää. Este nro4 oli todellisuudessa aika paljon lähempänä vitosta, se väli mentiin yhdellä loikalla. Alku 1-7 oli vaikea monille, mutta yllättäen Kiistan kanssa selvittiin siitä hyvin. Kepeille meni muutaman kerran toiseen väliin. Esteillä 5 ja 6 piti pitää riittävä välimatka, jotta koiralla oli tilaa suorittaa ne ja saada se kepeille ilman, että vilahtaa selän taakse.
8-10 oli helppo, mutta pituus tuotti ongelmia. Kiista tuli tolppien välistä, kun juoksin kahdentoista taakse viistosti. Tapsa käski antaa paljon tilaa esteillä 9 ja 10, sitten juosta A:n suuntaisesti 12 taakse, jotta meidän yhteinen juoksulinjamme on suora. Näin onnistui heti.
Ensimmäinen otos keinulle onnistui, vaikka pelkäsin että vilahtaa putkeen. Kyllä se sinnekin yhdellä toistolla meni, mutta silloin minä en malttanut odottaa. Tämä kohta 12-13 tehtiin koira vasemmalla puolella ja sitten myös valssilla.
Keinulta lähetin ensin yläkautta takaakiertoon ja Kiista tuli monta kertaa riman alta. Käännös oli niin jyrkkä ja Kiista kulki lujaa ja matalana. Sitten lähetin takaakierrolle alakautta, käännyin itse valmiiksi kohti estettä 15 ja odotin, että Kiista hyppää ja lähdin sitten vasta liikkeelle.
Ongelmallinen kohta oli meille myös 15-16, koska Kiista oli mennyt monta kertaa 9-10 kohdan. Minun olisi pitänyt jäädä taas paikoilleni ja antaa Kiistan käydä hyppäämässä 15 ja olla sitten jo menossa A:lle. (tämä saatiin kotiläksyksi).
16-19 olikin taas ihan helppo.
Treeneissä Kiista teki taas nopeat kontaktit ja malttoi odottaa lähtölupaa.

torstai 7. tammikuuta 2010

Aksaa Sonjan tahdissa

Tänään Sonja piti meille treenit. Tehtiin samaa rataa, kuin Milo ja Taku olivat tehneet Jouni Oreniuksen treenissä juuri ennen meitä.
Rataa en edes yritä piirtää ulkomuistista, mutta melko haasteellisia käännöksiä siinä oli ja kepeille vientikin oli vaikeahko. Putkiansat oli kahdessa kohtaa hyvin lähellä ja niihin Kiista ei valahtanut kertaakaan (yllätti minut siinä mielessä). Hartialinja oli kaiken a ja o.

Kontakteja tehtiin ensin A:lla ja lähetin sivusta Kiistan kontaktille, Sonja naksutteli. Luvalla pois ja toistoja 3 ennen palkkaa. Sama molemmilta puolilta. Paransi selkeästi koiran halua tehdä uudestaan ja aina vaan paremmin. Sitten juosten esteen taakse ja koko este. Samaa tehtiin puomilla. Siellä uusittiin sivusta viennit muutaman kerran heti kun Kiista vähänkään hidasteli. Koske käskyn jätän nyt pikkuhiljaa pois kokonaan, koska sanon sen hoppuillessani vähän vihaisesti. Hyvin Kiista pysähtyi ilman käskyäkin.

Kiistan into ja asenne oli hyvä. Kiitos Sonjalle taas avusta. :o) Otetaan uusiks pian. Ainiin ja supersuloinen ihanpikkuinen Rotta oli mukana. Kiistan mielestä sen kanssa ois voinu leikkiä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hakua ja esineitä

Lyhyt ja nopea treeni Kaisan luona Rymättylässä. Pakkasta -24C.
Kiista lähti hyvin risteilemään ja löysi Jonin jälkien jättämät hajut, mutta kova pakkanen ja täysin tyyni keli taisi nujertaa. Kiista oli sitä mieltä, ettei täällä enää ketään ole ja sain lähettää useampaan kertaan ennen kuin löysi lopulta. Haukkuminen oli vähän tehotonta, mutta laittaisin sen myös osittain kylmyyden piikkiin.
Loppuun vielä Joni näytti namipurkkia ja lähti lähelle piiloon. Lähetin Kiistan pienen matkan päästä ja nyt oli uskoa, mm löytyi nopeasti. Haukku ihan OK.
Liina, Alli ja Heili ottivat yhden haun kaikki.

Sitten mentiin sisälle ja otin esineiden nostoa ja pitoa. Kaikki Kaisan kätköistä olevia vieraita esineitä. Pienen avustuksen Kiista tarvitsee, jotta pitää tietyt esineet suussaan mässyttämättä. Pienenä ärsykkeenä tein Kiistan nenän edessä esineiden nostoja Liinan kanssa. Sitten uudelleen Kiistan kanssa. Hetsaamalla noutoja ja luovutus. Muuten ihan jees, havaittavissa sitä samaa malttamattomuutta, kuin kapulan kanssa aiemmin. Intoa sen sijaan ei puutu pätkääkään ♥

Kaisalle kiitos mukavasta treenistä ja höyryävästä kahvista. Nyt on väsynyt, mutta onnellinen koira.

lauantai 2. tammikuuta 2010

JAU:n kisat 2.1.2010

Maijan ja Kamin kanssa lähdettiin ajelemaan aamukahdeksalta yli -20C pakkasessa. Onneks paikkana Hyvinkään koiraurheilukeskus, joka olikin mukavan lämmin halli. Häkkialue oli tilava ja kaikkien koirien häkit saatiin sisälle lämpöiseen. Kisarata oli hyvä ja rauhallinen hallin päädyssä. Videot saan radoistamme jossain vaiheessa.

A-kisasta meille HYL. Lopussa Kiista pääsi liikaa edelle, koska vien sen kepeillä loppuun saakka, ettei niitä viimeisen välin jättöjä enää tulisi. Jäin siinä liikaa jälkeen ja Kiista hyppäsi tokavikalla väärän esteen. Keppien toiselle puolelle jääminen olisi taas vetänyt Kiistaa putkeen. Muuten olin rataan tyytyväinen.
http://pets.webshots.com/video/3028711400066335312vNbpwj?whost=pets

B-kisa 5vp. +0,75s. Aikaa paloi, kun mulla meni jalat hapoille puolessa välissä rataa (pussin kohdalla). Kiista pääsi taas liikaa edelle ja seuraava kaarros valtava. Siitä ei tullut kuitenkaan virhettä. Karjaisin vähän pahasti koiran kaarrokselta takaisin, se kostautui seuraavalla esteellä, joka oli A. Kiista vietti ikuisuuden harjalla ennen, kuin sain sen alas. Viimeinen rimakin tipahti. Rima olis harmittanut, ellei tuota typerää yliaikaa olisi tullut. Hassua saada hirmuisen nopealle koiralle yliaikaa.
http://pets.webshots.com/video/3005624900066335312fnNFKs?whost=pets

Kontaktit ovat meidän akilleen kantapää. Nyt on saatava ne niin kivoiksi Kiistalle, ettei tuollaista enää tapahtuisi. Työtä se vaatii ja sitä on tehtykin jo.

Akisan voitti Maija ja Kami, toiseksi tulivat Eeva ja Yty.
B-kisan voitti Lotta ja Visa.
Kelpiet jyrää :D ONNEA KAIKILLE TEILLE ♥♥♥