tiistai 29. kesäkuuta 2010

Täpäkkä hakutreeni 28.6.

Isosuolla aloitettiin alueen merkkaus klo 18.00 ja klo 20.00 oli neljä koiraa tehnyt hyvän treenin. Oltiin toimeliaita me :o)

Kiista suunnitelma:

1. vasemmalla 20m kilpikonna asennossa ja täysin peitossa. Kisanomaisesti. Haukkui kovaa ja korkealta, mutta yritti tunkeutua peiton alle pari kertaa. Saavuin paikalle ja jes-käskyllä palkat koiralle. Maalimies tuli mukaamme keskilinjalle.

2. oikealla 20m myös kilpikonna asennossa ja täysin peitossa. Kisanomaisesti. Haukkui hyvin, tökki mm, muttei tunkenut enää. Saavuin paikalle ja otin Kiistan sivulle ja käskin mm nousta palkkaamaan. Palkkaus nopeasti ja vain kauniissa asennossa olevalle koiralle. Melko mallikas :)

3-4 tyhjiin vasemmalle. Lähti hyvin, mutta kaarsi n.30m päästä takaisin loivasti. Tuuli vasemmalta, joten varmuus tyhjästä alueesta taisi olla Kiistalle selvyys.

5. oikealla valmis n.40m päässä. Löytyi hyvin ja palkkaus alle kymmenestä haukusta. Kutsuin pois ja siirryimme hallitusti aluetta eteenpäin.

6. valmis, mm juoksi piiloon äskeisen suorituksen aikana. Mahtava pisto, minä en tiennyt yhtään missä piilo oli. Kiista juoksi n.30m suoraan ja kaarsi piston malliin suoraan maalimiehelle. Pieni epävarmuus taisi tulla siitä, että juotin ensimmäistä kertaa ikinä Kiistan keskilinjalla ennen viimeistä etsintää. Aloitti haukun hyvin, mutta parin haukahduksen jälkeen juoksi meidän luokse. hmmm.... huusin, että joko söi palkkansa ? "Ei syönyt", käskin uudelleen mm luokse ja Kiista juoksi suoraan takaisin piilolle, aloitti haukun ilman pyyntöä ja sitten palkkaus.

Pätevä hakukoira kertakaikkiaan. Tunnen itsekin saavani varmuutta pikkuhilja. Tää on niiiiiiin siistiä :D

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Toinen kisapäivä Tuorlassa 26.6.

© Jaana Hakola






KISA C tulos HYL
Tänään mentiin kaksi agirataa. Ekalla taas tuomarina Minna Räsänen. Satoi ja pelkäsin liukastumisia. Kaksi esteen ohijuoksua ja kepeillä liukui kakkosvälin ohi. Tein itse hyllyn ottamalla toista kieltoa edeltävän putken uudelleen, jotta sain kuvion tehdyksi. Sitten ulos radalta. (koiria luokassa 44)

KISA D tulos 0 , sijoitus I , serti
Toisella radalla tuomarina Anne Savioja. Edelleen liukasta vaikka aurinko paistoi. Olin suunnitellut pariin kohtaan ohjaukseni liukkautta ajatellen. Nämä menivat molemmat pitkiksi, ihan niin kuin arvelinkin. Toisen kaarroksen jälkeen menin loppuradan melkoisella raivolla. Sillä heltisi nollavoitto ja serti. (koiria luokassa 36) Kisaamme siis kakkosissa seuraavalla kerralla :o)

Yty-sisko ja Eeva ottivat kakkosluokan voiton ja siirtyivät kolmosiin ! ONNEA !

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannuskisat Tuorlassa 25.-26.6.


TSAU järjesti jokavuotiset jussikisat taas Tuorlan kauniissa ympäristössä. Ensimmäistä kertaa osallistuin Kiistan kanssa. Eipä ollut paskempi päivä tänään :D

Kisa A tulos 0 ja sijoitus II (koiria luokassa 43)

Kontaktit hitaat, enkä seisottanut Kiistaa yhtään.



Kisa B(h) tulos 0 ja sijoitus III (koiria luokassa 53)

Yksi pitkä kaarros. Loppusuora oli karsean pitkä. Yksi takaaleikkaus matkalla. Luulin jo, että Kiista menee kuin juna maaliin saakka, mutta ei. Jäin jälkeen tietysti tuollaisella suoraa menolla ja Kiista pyörähti viimeisen esteen edessä. Sai takaaleikkaamalla kuitenkin virheettömästi maaliin. Tuossa paloi pari sekkaa.

Ohjattavuus ja hallittavuus ihan mahtavaa. Koira oli kaiken aikaa hanskassa hyvin, vaikka teki muutaman kaarroksen. Ne taas johtui mun ohjauksesta, tai sen puutteesta. Huomenna vielä kaksi starttia.

Tottistreenit 24.6.

Viimeinkin päästiin mukaan treeneihin Dooriksen synnytysjuttujen jälkeen. Rymättylässä Kaisan kentällä oltiin ja sää helli meitä. Teemana luoksetulot ja noudot.

Alkuun tehtiin hyviä eteentuloja lyhyeltä matkalta. Sitten avustaja piti koirasta kiinni ja juoksin hetsaten melko pitkälle. Kutsuin ja Kiista tuli valtavaa vauhtia kohti. Ekalla kerralla vauhti oli niin pöyristyttävä, eikä tuntunut hidastuvan ollenkaan. Oli pakko joustaa pieneen pyllistysasentoon, ettei kaaduta molemmat. Näissä pitää kiinnittää huomiota palkan paikkaan. Kiistalle se olisi pienen etäisyyden päähän, ettei edes näytä törmäävän minuun.

Sitten otimme kapulan pitoa ja nostoa vierailla, eripainoisilla kapuloilla. Kiista tarttui hyvin kaikkiin kapuloihin. Luovutusasentoon nosto voisi olla täpäkämpi, kapula jää joskus jumiin mun jalkojani vasten.
Sitten luovutukseen vauhtia. Namikuppi kauas taakse, koirasta kiinni ja vapautus noutamaan juuri, kun kapula koskettaa maata. Heti koiran nostaessa kapulan, innostunut hihkaisu ja juostaan kilpaa kupille.
Ekalla tiputti pian kapulan ja juoksi palkalle. Toistolla juoksi lujaa kapula suussaan kupille saakka. Hyvä treeni, näitä tehdään, jotta Kiistan luovutukseen saadaan sama vauhti, kuin menomatkaankin kapulalle.

Hyppynoutoja PK-esteillä. Alkuun metrinen ja siinä Kiista ei taas tajunnut hypyn korkeutta. Kaatoi koko hökötyksen hypätessään. Uudelleen ja sitten onnistui paremmin. Tehtiin vielä kerran 80cm korkeudella ja se olikin ihan priima suoritus.

A-esteellä ei ensin löytänyt kapulaa nurmelta ja otin uudelleen. Kaisa nosti käden, kun Kiista sai kapulan suuhunsa ja annoin vielä hyppää-käskyn. Taitava koira teki noudot vieraiden koirien kuolaisilla kapuloilla. :o)

Loppuun merkki-ruutu lähetyksiä ja melko superisti nekin.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Hakutreenit Haunisissa 21.6.

Tehokkaat ja nopeat hakutreenit. Kaisan ehdotuksesta tehtiin hakualue niin, kuin se on ollut kisoissa. Metsä oli näin tehtynä taas aivan uusi ja mukavan kumpuileva.

Kiista työsti tehokkaasti ja haukkui agressiivisesti. Tein itse virheen, kun odotellessamme vuoroamme, hetsasin hokemalla välillä "missä ukkoja".

1 ja 2 olivat kilpikonnamytyssä olevia ja tehokkaasti pressun alle piiloutuneita. Kasvoja ei näkynyt ollenkaan. Kiista lähti ekkalla lähetyksellä valtavalla vauhdilla todella syvälle. Työti aluetta vähän liian kovalla vauhdilla. Huusin takaisin ja lähetin uudelleen, nyt malttoi ottaa suunnan oikein. Löysi kallion päältä "kilpikonnan" ja haukkui raikuen kunnes pääsin viereen ja annoin luvan palkata.
Toiselle lähti edelleen vähän liian lujaa ja ehti edetä liian pitkälle. Teki hyvää työtä kuitenkin ja löysi mm. Haukkui kunnes pääsin viereen ja annoin luvan palkata.

3 ja 4 olivat valmiita. Näille lähettelin muutamia kertoja tyhjiin ja nyt työsti aluetta uudelleen hyvin. Joskus on ollut sitä mieltä, ettei sinne enää tarvitse mennä, kun on kertaalleen jo oltu.
Nämä olivat molemmat syvällä ja ilmaisut suht lyhyitä, josta heti palkka.

Taitava eläin etsi taas erittäin tehokkaasti ♥ Ens kerralla rauhoittelen ripottelemalla murusia maahan ennen ensimmäistä etsintää. 2 ensimmäistä saa olla valmiita, sitten 2 tyhjiin ja vielä 2 valmista. (olikohan se näin, kun Kaisa sanoi)
________________________________________________

Meillä on ollut tapahtumarikas viikko takana. Dooris-russeli sai kolmennen ja viimeisen pentueensa. Pitkän avautumisen vuoksi käytiin ell, joka joutui tekemään sektion. Kiistalla oli useampi tylsä hengailupäivä. Yhtenä päivänä sentään aksailtiin ja tehtiin tehokkaita käännöksiä.
22.6. olimme myös kentällä ja tehtiin sellaista ykkösten rallatusta, josta kesken kaiken tiukkaa kääntämistä. Kiista on nyt kuunnellut ja kääntynyt hyvin, jos mä olen ajoissa :D Puomin alastulot olis voinu olla nopeammat.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

TOKO koe 12.6.


Valkeakoski tuomarina Hannele Pörsti


Ilma oli sateinen ja meitä edeltävän koiran aikana alkoi sataa ihan kaatamalla. Sitä jatkui lähes koko meidänkin suorituksen läpi. Koe oli nurmikentällä.



  1. Paikalla makaaminen 10

  2. Seuraaminen 8 (vaikea pitää kontaktia, kun vettä meni silmiin ja korviin)

  3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 (lähti nihkeästi seuruuseen)

  4. Luoksetulo 9 (tästä megaonnellinen, täpäkkä stoppi, perusasento vähän vino)

  5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10

  6. Noutaminen 10 (luovutusasento pikkuisen vino)

  7. Kauko-ohjaus 8 (tein topakasti istumiset ja siirtyi nousuissa hiukan taaksepäin)

  8. Estehyppy 7 (meidän supervarma liike. Kiista oli liian hyvin kuulolla, lähti käskystä askeleen kohti estettä ja kääntyi kysymään (ihanko oikeasti saan hypätä). istui nätisti ja hyppäsi hyvin takaisin, mutta jäi mun eteeni sellaseen matalaan lähtöasentoon (saanhan mennä uudelleen...saanhan). hullu koira ♥

  9. Kokonaisvaikutus 8 (luonnollisesti, koira oli ihan hassu ja sade vaikutti kaikkien suorituksiin.

Yhteensä 175p, sillä heltisi näissä olosuhteissa voitto :o)

*

torstai 10. kesäkuuta 2010

Sonjan treenit 8.6.

©Eeva Ylinen


Sonja piti todellisen tehotreenin. Mukana meidän lisäksi Elsi & Hoppu , Eeva & Yty. Allin mustat salamat :D

Kiista aloitti ja minä yritin saada tiukan otteen koirasta ja ohjauksesta topakkaa. Radalla oli 16 estettä, eikä missään saanut irroittaa otetta koirasta. Todellista kääntöä ja vääntöä. Vitoselle asti pidin kiinni, mutta sillä pääsi hyppäämään ansaesteen. Alusta uudelleen ja nyt onnistui. Seiskalla yritin pyöritystä, mutta vaihdettiinkin se ulkokautta kiertoon (backlap). Tämä hyvä.
Ennen puomia tein pers jätön, huono idea. Se heitti Kiistan niin suurelle kaarelle, ettei enää edes puomi löytynyt. Tähän oli parempi laaja valssi. Puomilla tiesi, että käännytään jyrkästi takaisin putkeen, eikä toistolla meinannut pysyä kontaktilla. Korjaamalla kuitenkin jäi siihen.

Toinen kierros ja nyt lähdin tekemään nollaa. Yksi kohta kuitenkin korjattiin kauniimmaksi, muuten mahti asenne koiralla ja ohjaajalla :o)

Kiitos taas Sonjalle ! Loppulenkki kuumissaan olevien koirien kanssa.

Hakutreenit Haunisissa 7.6.

Tallaaminen ja alueen suunnittelu venyi kohtuuttoman pitkäksi. Treenit menivät kuitenkin ihan hyvin.
Kiistalla oli aluksi oikealla haamu ja lähetyksen jälkeen pidimme tarkoituksella kovaa meteliä. Ideana se, ettei Kiista tule pois, vaikka kutsuisin, jos on saanut havainnon ihmisestä. Hyvin työsti, vaikka itsekin huutelin kaikkea diiba-daabaa. Haukun alku oli vähän rohisevaista, mutta alkoi kuitenkin paukuttaa.
Toinen mm vasemmalla oli umpipiilossa. Kiista teki hyvän haun, mutta ei saanut hajua ja huusin takaisin. Uusi lähetys ja nyt löytyi. Ongelma näyttää tällä hetkellä olevan se, että Kiista haluaa nähdä naaman ennen kuin aloittaa haukkumisen. Tunkeutui väkisin piiloon ja haukkui sitten vasta.
Kolmas ja neljäs olivat mielikuvia. Näitä työsti melko pitkään. Neljännellä oli jo niin kuumissaan, että käväisi märässä suovikossa pyörimässä ja jatkoi vasta sen jälkeen. Olin jo huutamassa takaisin, kun luulin mm olevan toisessa paikassa. Onneksi en taas tehnyt väärin, vaan luotin koiraani.

Tämän kerran ongelmat: haluaa nähdä naaman ennen haukkua ja tunkee liian lähelle. Päättömiä maalimiehiä seuraavilla kerroilla :D

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

BH Kelmi Minäminäminä

Haunisissa suoritettiin tänään BH-koe hyväksytysti ja eka titteli plakkarissa :o)
Video ja valokuvia tulossa.
Kiistalla oli vire kummallisen matalalla ja seuruut vähän kärsi tästä. Katse ei pysynyt ylhäällä ja tiiviys ei normaalilla tasolla. Hihnassa seuruu latistaa kummasti koiraa.
Jäävät nappiin, mutta luoksetulossa otti ihme paikan. Olen vasta uutena asiana PK-lajeja ajatellen opettanut eteen tulon, nyt näin sen naamasta, että pohti mihin-mihin-mihin ja töksähti sivulle vinoon.
Kaupunkiosuudesta saatiin loistokommentit. Iloinen ja energinen koira, jota kiinnosti asiat, mutta pysyi hyvin kontrollissa. Kuljetin Kiistaa vapaasti hihnassa ja otin perusasentoon vain ihmisryhmässä ja auton luona keskustellessamme.
Video paljastaa totuudet :D mä juoksen, kuin ois lasinpaloja lenkkareissa. Kiistan katse harhailee, tais kuunnella linnunlaulua :o/

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Aksaa ja tottista

3.6. viimeinen kerta tätä kurssia, mutta seuraava alkaa jo ens viikolla :)

Tehtiin BH-kokeen kaaviot. Tylsä seuruu osio meni hyvin. Tosin mä kuulemma kävelin robokäyntiä, kun hidastin juoksusta normaaliin kävelyyn. Kiista laahasi pyllyään vähän alhaalla tästä johtuen. (onhan mulla vielä 2 päivää aikaa treenata).
Jäävät meni hyvin. Maahan menosta, kun kutsuin luokse, tuli taas sivulle. Kaisan mukaan ei kannata välittää, jos tekee kokeessa näin. (onhan tätäkin vielä aikaa treenata). Kiistahan tulee eteen ainoastaan noudon luovutuksessa. Tulevia PK-kokeita ajatellen, pitää tehdä luoksetulot nyt aina eteen.
Ihmisryhmä meni koiran osalta hyvin, mutta mun ilmansuunnat oli hukassa ja kiersin kaksi ihmistä molemmat samoin päin ja poistuin ryhmästä väärään suuntaan...huoh. Tollasen mokan kyllä muistan vielä kokeessakin.
Paikalla makuu hyvä.
______________________________________________

1.6. Taikaa Tassuissa
Olin työntekijänä avoimissa ja päätin viimehetkellä ottaa Kiistan mukaani. Starttasin aivan väärällä asenteella mölliradalle ja sen kyllä huomasi. Rata oli tehty vielä ahtaammaksi, kuin avoimien rata ja sekin oli ahdas. Suorituksemme kuitenkin kruunasi radan reunalle "aidaksi" jätetty putki, jonka sisäänmeno oli suoraan yhden esteen jälkeen Kiistan nenän edessä. Sinne tuo luonnollisesti ampaisi ja tärähti suoraan päin siivekettä, joka tukki putken toisen pään. Melko ällistyneen näköinen koira palasi putkesta samaa reittiä, kuin sinne menikin.
Onneks ihan tällasia ei sentään ole virallisissa kisoissa. Estevälit on säännöissä sentään määrätty tietyn mittaisiksi. Onneks toi pikkumustikka ei tollasista piittaa, vaan jatkaa samalla raivolla rataa aina eteenpäin.