lauantai 28. marraskuuta 2009

TSAU:n kisat 28.11.09

Toiset viralliset kisat takana. A-kisasta 5vp ja B-kisasta HYL. Tuomarina Markku Vuorinen.

Eka rata oli mukava ja Kiista tykitti kuumana aivan täysillä, mutta pysyi hanskassa hyvin. Kepeillä sitte jo taakse jäänyt ongelma iski, eli Kiista kiihkeänä ei malttanutkaan pujotella viimeistä väliä. Mielestäni korjasin sitä kympin edestä, mutta vitonen meillä lopputuloksissa oli.

Toinen rata meni kolmannelle esteelle ihan hyvin, mutta sitten oli edessä pitkä tykitys suora ja lähdin juoksemaan, enkä laittanut ohjaavaa kättäni taakse. Kiista ampui putkesta suoraan kepeille mun selän takaa. Jatkoin sitten rataa ja kepeillä taas ongelmia, otin ne uudelleen niin että saatiin onnistunut pujottelu ja sitten radalta ulos.

Ens viikolla naksutellaan sitten keppien viimeistä väliä ja toivotaan, että viikon päästä olis kunnossa. Ilmoitin Kiistan Helsinkiin itsenäisyyspäivän kisoihin Purinalle.

perjantai 27. marraskuuta 2009

TSAU:n rusettikisat 26.11.09



Lähdin ajoissa liikkeelle ja tein pitkän lenkin Kiistan kanssa. Suurimman osan matkasta hölkäten, jotta Kiista ravaa kunnon pitkällä askeleella. Ilmoittautumaan heti 17.30 ja kuulin, ettei kisanneet saakkaan osallistua mölleihin. Harmillista, olisin vain palkannut kontaktit. No, ilmoittauduin sitte avoimeen. Onneks TSAU:lla ei ole koskaan niin paljon kisaajia, kuin ATT:llä ja maksit vielä ensimmäisinä.
Hurjaa juoksemista ympäri kenttää, hyvin pysyi kelpie hallinnassa, haki hyvin kepeille, vaikka muurin takaa ei niitä edes nähnyt. Suoran putken jälkeen Kiista teki ison kaarroksen, kun ohjaajalta loppui happi, enkä saanut ääntäni toimimaan. Puhdas rata, aikaa ei tiedossa, koska palkkasin puomin ja A:n kontakteilla.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kaisan aamutreenit 25.11.09

Hyppytekniikka teemana tänään. 7-8 estettä peräkkäin, kaikissa rimat eri korkeuksilla ja välit hieman erilaiset, pieniä eroja. Alussa hyppyjen rimat 30-40cm, sitten muuri maksikorkuisena, lyhyt väli ja matala hyppy, lyhyt väli ja korkea hyppy. Välejä ja rimojen korkeuksia vaihdeltiin treenien välissä ja koira joutui oikeasti miettimään miten hyppää ja miten ponnistaa.
Viimeiseen harjoitukseen esteet laitettiin vähän siksakkiin \ / \ / , linja kuitenkin suora. Rimat taas erikorkeuksilla ja välit erilaisia.
Erittäin hyvä treeni ja Kiista alkoi oikeasti tarkkailemaan mitä hyppää ja miten ponnistaa. Näitä pitää tehdä jatkossakin usein. Otin Kiistan vastaan 2-3 esteiden läheltä ja annoin lähtöluvan rauhallisesti, samalla näytin jarrukättä. Liikuin mukana loppupätkän, mutten juossut täysillä, vaan annoin Kiistan suorittaa itsenäisesti esteet loppuun. Hyvin se menikin suoraan "maaliin" kun hoin hyppy-hyppy.

Toisella kentällä oli tehtävä, jossa ohjaajan oli tarkoitus pysyä melkolailla paikoillaan. Hyppy, putkeen, joka meni puomin alta, putkesta jyrkkä käännös puomille, hyvä alastulokontakti ja sieltä takaisin taas hypyn kautta putkeen. Tämä tehtävä sujui Kiistan kanssa hyvin ja liikuin vain vähän puomin vierellä. Alastulolla namialusta.
Sama toisinpäin ja tässä vaikeinta oli saada koira kääntymään puomilta jyrkästi poispäin putkeen. Tätä teinkin aivan lähellä, "koske" ja autoin kädellä poispäinkäännökseen. Pitää joskus helpottaa tehtävää ja laittaa putken suu niin, että koira näkee sen.

Viikkotreenit 24.11.09

Oltiin 1,5 viikon tauon jälkeen treenaamassa ja mentiin medirimoilla. Rata oli mukavan kulkeva, eikä tällä kertaa mitään katastrofaalisia virheitä ollenkaan. Ratapiirrosta en tähän hätään saa laitettua, kun oma koneeni on huollossa. Pyöritystä, takaaleikkauksia ja valsseja. Kepeille taas melko vaikea vienti 90° kulmasta hypyltä, jolla takaaleikattiin. Kiista haki kepit joka kerta hienosti ja pujotteli vauhdilla loppuun asti.

maanantai 23. marraskuuta 2009

SBCAK:in erikoisnäyttely 22.11.09

Jyväskylä tuomari Joe Daldone australia
-Kiista NUO ERI NUK2

Tuomari oli selkeästi mieltynyt ruskeisiin ja sijoitti ainoastaan kaksi mustaa, Kiistan ja yhden uroksen. Kiista esiintyi taas kauniisti, se on näyttelyissä kohteliaan iloinen tuomarille. Liian moni koira oli todella arka ja omistajat saivat pitää kunnolla kiinni, että tuomari pääsi edes lähelle.
Väriskaala oli käytössä kokonaisuudessaan pinkistä keltaiseen.

19 months old. Good size + body propotions. Head OK. Would like to see stronger muzzle. Good neck, firm topline. Well angulated front + rear. Moves well.

torstai 19. marraskuuta 2009

Tottistreenit Vantossa

Tänään tehtiin jääviä. Omaa vuoroa odotellessa piti tehdä randomina istu-maahan-seiso. Meillä tuo istuminen on jäänyt kaikkein vähimmälle treenaukselle, joten se otettiin jokatoisella käskyllä. Naks ja nopea palkkaus.
Kaisan kanssa otettiin perusasennosta ensin istu-maahan-seiso ja jokaisen jälkeen palkkaus, Kaisa naksutti. Ensin ei mennyt istumaan, mutta toisella kerralla jo menikin hyvin. Sarja läpi ihan OK.
Sitten toisesta suunnasta seisominen, takaisin tullessa nami alustoineen n.3m päähän koiran eteen ja kävely koiran taakse, siitä sivulle. Kiista tarjosi nyt sitä istumista niin, ettei meinannut ollenkaan jäädä enää seisomaan. Muutama top-käsky ennen lähtöä ja johan onnistui. Istui kerran, kun laskin alustan maahan, menin korjaamaan, palasin alustalle ja siitä koiran taakse. Toisella kertaa tuli hyvä sarja.
Lopuksi neliöseuruuta oikealle. Alkuun treeni ilman koiraa ja vauhti piti olla kova. Sitten koiran kanssa sama ja kovalla vauhdilla. Katse-hartiat-käännös, tässä Kiista piti hyvin paikkansa.
Otin itsekseni avon hyppyä. Ei olla koskaan tehty ennen ja hyvän istumistreenin jälkeen ei ollut mitään ongelmia tässä liikkeessä. Palkkasin esteen yli istumisesta, peruutin kauemmaksi ja sivulle-käskyllä Kiista täpäkästi tulikin viereen.

Satu Sirpiö hieroi Kiistan sunnuntaina ja kyljestä löytyi kovasti aristava revähdys. Taukoa agilitystä ainakin tämä viikko. Lenkitykset ilman riehuntaa (tosi helppoa). Kotona ollaankin nyt tehty noutoa ja kaukoja. Edistystä on tapahtunut molemmissa melkoisesti. Kapula on pöydällä ja sitä pidellään useamman kerran päivässä. Lenkillä "hukkaan" jonkun tavaran ja lähetän Kiistan etsimään.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Elina Jänesniemen koulutus 14.11.2009


Meillä oli tehokas treeni Maijan ja Kamin kanssa myöhään lauantai iltana ATT:n hallilla. Elina oli laatinut radan, mistä tehtiin ainoastaan 17:lle esteelle. Loput radasta voidaan tehdä joskus Maijan kanssa keskenään.
Kiistan kanssa pitää keskittyä taas lähtöön, sillä kun höyryää sen verran, ettei millään malta pysyä siellä. Alun esteitä 1-4 hiottiin pitkään. Elina halusi ohjaalta juuri oikeaa liikkumista ja se tuotti ongelmia varsinkin esteellä 2. Esteelle 4 vedin sylkkäriin, siitä putkeen. Elina neuvoi viemään selkeämmin putkiin, kun lähettämällä kaukaa saan entistäkin imevämmäksi putket. Vein siis huolella molempiin putkiin. Seiskalta peruuttamalla esteelle 8. Esteelle 10 otin suoraan putkesta, 11-12 puolivalssilla, ettei mene kepeille. Keinulle jääminen oli taas haasteellista ja sen sainkin kotitehtäväksi. Keinun edestä kuviota 13-16 tehtiin myös hartaudella ja pitkään. Hidastava suhinani oli aina myöhässä ennen estettä 13 (sekin tuli kotitehtäväksi), välistäveto ja sylkkärillä esteelle 14. Maltoin siirtyä liian vähän ja Kiista helposti hyppäsi suoraan yli esteen, vaikka olisi pitänyt saada linja jo esteelle 15. Välistätyöntö esteelle 16 meni ongelmitta ja kepeille tuo haki hyvin ja pujotteli loppuun asti joka kerta.
Kiva ja erittäin tehokas treeni, kiitos siitä Elinalle :o)

perjantai 13. marraskuuta 2009

Agilitytreenit Sonjan ja Takun kanssa


Tänään aamulla mentiin hallille ja Sonja opasti minua liikkumaan oikein. Kiistalla ei näytä olevan minkäänlaisia ongelmia kääntyä ja kulkea oikein, kun minä vaan olen ajoissa opastamassa oikeille esteille.
Ensimmäisessä harjoituksessa kaksi hyppyä suoralla linjalla, niiden takana kaareva putki (minne ei menty), tiukka käännös A:lle, jonka vieressä putkensuu. Tiukasti kääntämällä Kiista ampui A:n viereiseen putkeen, mutta jarruttamalla ennen hyppyä ja jaakottamalla kääntyi hienosti A:lle. (esteet 1-3)
Toisessa harjoituksessa oli kolme hyppyä vierekkäin ja ensimmäinen oli takaakiertona, sinne tultiin yhden hypyn takaa. Seuraava hyppy poispäin ja sitten välistäveto ja viimeinen hyppy myös poispäin. Kiista osaa hyvin takaa-käskyllä lähteä kiertämään hyppyä. Minä otin sen ensin vastaan aivan liian kaukana ja homma hajosi. Kuljetus tapahtui parhaiten, kun liikuin rintamasuunta esteiden suuntaisena, otin ekan hypyn yli vastakkaisella kädellä ja käännyin välistävetoon. Tämä ei yksissa treeneissä sujunut millään, joten oli hauska huomata miten pienellä vaivalla tehtävä onnistui hyvin. (esteet 10-13)
Kiitos Sonja hyvistä neuvoista :) otetaan uusiks pian.

torstai 12. marraskuuta 2009

TOKO treenit Vanton hallissa

Tänään teemana luoksetulon pysäytykset. Kiistan kanssa aloitin seisomaan pysäytyksellä alustan kanssa. Ensin muutama testi koske-käskyllä alustalle. Sitten jätin Kiistan istumaan n.5m päähän alustasta ja menin itse n.5m ohi alustan. Käsky: tule-koske ja top kun on alustalla. pallon heitto koiran taakse. Onnistui erittäin hyvin, kun olin käskyineni itse ajoissa. Muutama toisto vielä kisanomaisesti sivulle asti.
Seuraavaksi otettiin odottamista istuen ja makuulla Kaisan käskyttäessä. Ne normit, onko ohjaaja valmis, jätä koira ja käsky useampaan kertaan, mutta koiraa ei kutsuttukaan, vaan sen piti pysyä paikoillaan. Kiista vähän nyki ja nousi kerran seisomaan. Kaisa käytti kaikki äänensävynsä sanoessaan "käsky". Yllättävän hyvin Kiista pysyi kuitenkin aloillaan.
Kolmas tehtävä olikin kahdella kartiolla ja alustalla pysäyttää koira luoksetulossa ensin seisomaan ja palkata pallolla. Sitten jätettiin koira ensimmäiselle alustalle seisomaan ja kutsuttiin. Käsky toisen alustan kohdalla maahan ja taas pallopalkka. Tätä ei koottu vielä kokonaisuudeksi. Hyvin toimi Kiista, vaikka näitä ei ole paljoa treenattukaan.
Luoksetuloa hetsaten kaksi kertaa, sitten kisanomaisesti suoraan sivulle. Ensimmäinen sivulletulo jäi vajaaksi, kun Kiista odotti palloa. Toinen hieno.
Lopuksi otin vielä noutoa Myrren omistajan Ingerin neuvoilla. Naru kapulaan, normaalisti koira sivulle, hetto narun mitan päähän ja käsky. Kiista lähti innolla, mutta minä nykäisinkin kapulaa ja kun Kiista sai sen kiinni pidin vetoa päällä. Olipas hyvä konsti, olin unohtanut koko neuvon ja tehtiin sitä nyt ensimmäisen kerran. Tästä on hyvä jatkaa, kun ote oli niin topakka.

Tehtiin Kaisan kanssa metsälenkki Vantossa, sitten mentiin Rymättylään keräämään Heilin ja Kiistan kanssa kadonneet pässit naapurin mailta. Heili on niin pätevä eläin, sieltä se haki horisontista kolme pässiä ja toi ne Kaisan luokse. Kuljetettiin lauma aitaukseen.
Palkaksi koirat saivat lampaan luita ja sisäelimiä (ei kuitenkaan näiden kadonneitten lampaiden).

Tämä biisi oli ihan pakko laittaa Kiistan blogiin :D
http://www.youtube.com/watch?v=QArjeq4TcHk

tiistai 10. marraskuuta 2009

Viikkotreenit 10.11.09

Agility Kiistan kanssa on kuin pelaisi Tetristä. Juuri kun homma sujuu edes joten kuten, onkin uusi ja nopeampi taso. Palikat pitäisi saada käänneltyä ja aseteltua oikeinpäin oikeisiin kohtiin, muuten homma menee pieleen. Kiistalla on nyt sellainen hepulivaihe meneillään, että homma menee ihan riekkumiseksi. Vauhti vaan kasvaa.
Eilinen rata oli melkoista pyöritystä ja osa kohdista onnistui, mutta liian moni epäonnistui. Mä en voi yhtään vedättää Kiistaa (jos nyt ylipäätään olen sen edellä missään). Vedätyksestä sen käämit palaa ja kepeiltä lähdin kerran vedättään, ni toi tuli ihan katastrooffivauhtia perään. Ekan riman alta ja toka oli rengas, sekin alta. Ei vaan pysty hyppäämään, kun pitää saada minut kiinni. No loppurata ei onnistunut millään, kun en saanut yhtään etumatkaa otettua.
Kontakteillakin oli kiire ja jouduin palauttamaan useamman kerran.
Kisojen jälkeen pitäisi ehkä ottaa vaan palauttavaa treeniä ja tehdä rataa myöhemmin.
Keppikulmat oli vaikeita, ne Kiista haki hyvin ja pujotteli loppuun asti. Kontaktiesteitä pitää treenata vieläkin enemmän ja myös hepulivireellä siihen on jäätävä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

ATT:n viralliset kisat

Tänään oli meidän debyytti agilityn saralla. Kaksi hyllyä jäi plakkariin. Ensimmäinen rata oli hallittua työskentelyä ja Kiistaa oli helppo ohjata. Pujottelusta olin sekunnin onnellinen ja se kostautui seuraavassa jyrkässä käännöksessä. Esteille osui, mutta sai liikaa etumatkaa ja ampui kolmen hypyn jälkeen kaarevan putken väärään päähän. Videolta näkee, kuinka on lukinnut jo putken oikean pään, mutta viimetingassa muuttaakin mieltään.
http://www.youtube.com/watch?v=I4ePY0LwkPo

Toinen rata oli heti alussa mutkikkaampi, enkä kääntänyt tarpeeksi ja Kiista ohi A:sta. Hepulin ainekset oli koossa ja hylly saatiinkin pian. Eniten jäi kaivelemaan pituus, kun Kiista ei lukinnut sitä ollenkaan. Aivan kuin ei olisi pitänyt sitä edes esteenä. Pitää treenata sitä lisää.
http://www.youtube.com/watch?v=vW9tjZ-g3us

Ihan hyvät fiilikset jäi päivästä kuitenkin. Sonja ja Taku-veli voittivat hienolla nollatuloksella. Näin he kilpailevat jatkossa kakkosluokassa.
Seuraaviin kisoihin on ilmot jo laitettu :o)

Hakuilua Haunisissa 7.11.09

Kiista etsi taas partioimalla ja lähti hyvin etsimään. Kaksi ensimmäistä löytyi erinomaisesti ja haukku on helppoa ja raikuvaa. Maalimiehiä oli yhteensä 5 ja seuraaville piti lähettää useamman kerran. Löysi kuitenkin hyvin ja haukkui kaikille hyvin. Viimeiselle irtosi sellaisen 200m ilmavainusta.
Seuraavalla kerralla saa haukkua pidempään ilman välipalkkoja. Suoria pistoja täytyy myös ottaa, jottei ala liian itsenäiseksi.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Traaginen aikuistuminen

Kauhean murhenäytelmän kera päättyi Kiistan lapsuus eilen hallilla. Reviteltiin sitä The Lelua, eli Possua. Sillähän on irvokkaasti "hirttonaru" kaulanympärillä ja Kiista on pienestä asti rakastanut Possua kiihkeästi. Sen kanssa revitellään kunnon murinalla....MUTTA, eilen revitellessämme kuului RAKS ja mulle jäi pelkkä naru käteen. Kiistalle pelkkä takapää ja Possu paran pää tipahti maahan. :´o( Eeva oli sitä mieltä, että siihen jäi Kiistan lapsuus, kun kerran ensimmäiset viralliset agilitykisatkin on viikonloppuna. Kai se sitten on uskottava, mutta Possu säilutetään silti. Vielä en tiedä jääkö se kahteen kappaleeseen.

* R.I.P Possu *

Viimeinen silaus


Rata meni kutakuinkin näin. Ensin tein 1-9 otin Kiistan vastaan esteen 3 takaa ja vauhti oli niin järjetön, että jalat lähti alta kakkosen jälkeen. Jäin esteen 2 ja 3 väliin ja sain raketin pysymään jalustoillaan. Muuri tuotti ongelmia, jos käänsin tiukasti tippui palikat. Muuten tulikin sitten liian pitkä kaarros ja jos olin liian lähellä muuria, ampui raketti putkeen vasemmalta. Tätä kohtaa tehtiinkin sitten tovi. Pussilta haki joka kerta hienosti kepeille, eikä virheitä niiltä tullut kuin kerran.
Lopuksi tein vielä 10-14. Esteellä 11 takaaleikkaus ja esteeltä 12 teki tosi pienen käännöksen. Kepeille haki taas itsenäisesti ja pujotteli hyvin.
Alkulämmittelynä tehtiin keppejä toisella kentällä ja voi sitä mieletöntä intoa. Ei sitten millään malttanut pujotella viimistä väliä. Tästä keskustelimme nenät yhdessä hetken ja jopas tuli onnistuneita suorituksia.
Kontakteja tein myös erillisinä suorituksina 1-2 esteen takaa. Ei ongelmia niissä. Sunnuntaina pitää ottaa lämppäriesteitä niin paljon, että saan tuon raketin polttoainetta vähän kulutettua ennen ensimmäistä rataamme. Huh huh...pikkasen hirvittää !

torstai 5. marraskuuta 2009

TOKO/PK 1. Vanton maneesilla

Kaisalla on pieni hiekkapohjainen maneesi Raision Vantossa. Sinne pääsi tänään mukavasti suojaan kovalta pohjoistuulelta. Meitä oli 4 koirakkoa.
Seuruuta kahden kartion ympäri. Ensin kahdeksikkoa ja sitten sama kulmaten. Kiista piti paikkansa melko hyvin ja katsekontakti oli hyvä. Naksuttelin oikeaa paikkaa liikkeessä.
Seuruun paikka hallin reunalla kohti peiliä. Muut palkkasivat perusasentoon, mutta minä liikkeestä ja oikeasta asennosta. Tässäkin Kiista piti hyvin paikkansa.
Estehyppy ei kuulunut tämän päivän ohjelmaan, mutta otin sen kuitenkin ja tein kolme toistoa. Kaisan mukaan hyviä. Kiista kääntyi ja jäi aivan esteen taakse seisomaan suoraan minua kohti. Pysyi paikoillaan, kun siirryin viereen. Palkkaus seisovana.
Paikallaan makuu/seuraaminen kokeen omaisesti
Kaikki koirat riviin makuulle ja yksi kerrallaan Kaisan käskyttämänä seuruuseen. Kiistan vuoro oli kolmantena ja pysyin kahden ensimmäisen ajan piilossa.
Pyysin Kaisaa naksuttelemaan hyvät seuruun paikat. Melko hyvää työtä Kiista tekikin, katse säilyi ja tunsin koiran jalkaani vasten.
Meidän jälkeen oli vielä yksi koira ja palautin Kiistan riviin makaamaan. Menin uudelleen piiloon ja Kiista näki, kun otin namipurkin repusta. Nousi hetken kuluttua huolissaan istumaan, minulle kerrottiin ja nousin piilosta, käskin maahan ja istuin vielä hetkeksi alas. Loput ajasta makasi kauniisti, palkkasin makuulle ja vapautin.
Hetsattu luoksetulo Kaisa piti kiinni, vingutin palloa ja ärsytin juoksemalla hallin toiseen päähän. Kutsu sivulle ja Kiista tuli aivan karseeta vauhtia. Jarrut eivät ihan pitäneet ja tärähti reilun puoli metriä ohi päin seinää :D sieltä ponkaisi sivulle naama naurussa (oli kyllä mullakin ).

Hyvä treeni, josta jäi hyvä mieli. Kiista sai purkaa enimmät energiansa omenatarhassa ennen treenejä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kaisan aamutreenit 4.11.09


Ensimmäinen rata 1-13
Kulmaten 1 ja 2 välissä sai koiran hyvää tietä putkeen. Esteellä 4 pyöritin 5 ja 6. Laaja sylkkäri seiskalle ja lähestyminen kepeille hyvä, mutta viimeinen väli taas pujottelematta. Otin uudelleen ja naksutin oikeasta, kaksi hyvää toistoa. Valssaamalla putkeen, sieltä ampui kepeille pariin kertaan. Juoksin kutsuen ulkolaidalle ja näin sain Kiistan hyvin mukaani. Sujahti kuitenkin kerran putkeen (27). Viimeinen toisto erinomainen, piti muistaa juosta maaliin saakka, vaikka seina olikin edessä.
Toinen rata 20-31
Ensimmäisellä yrityksellä eka rima lensi ja otin heti uudelleen. Tämä rata onnistui loistavasti ja siihen me lopetettiin. Onneks nää ykkösten radat sujuu, vaikka helpot kohdat saattaakin olla yllättäen vaikeita nopean koiran kanssa.

Tapsan viikkotreenit 3.11.09




Treenattiin kisanomaisesti rataa ja paine muodostui kovemmaksi, kuin kisoissa koskaan. Outoa, jotenkin sitä kiirehti liikaa, jotta seuraava saisi vuoronsa. Radat kaappasin Maijan ja Kamin blogista. (kiitti)

Kuva vasemmalla:
Alku meni hyvin 1-4, kontaktien kanssa ei ongelmia muutenkaan. Neloselta vitoselle Kiistan reaktiot herkässä, luki ohjaukseni välistätyönnöksi ja hyppäsi esteen 5 väärinpäin. (uusintakierroksella osasin varautua ja tämä kohta oikein). Pyöritys ok, mutta 7 rima lensi pitkälle, kun vedätin liikaa.(uusintakierroksella pysyi). Putken jälkeen en kutsunut ajoissa ja Kiista kiersi esteen 10 takaa putkeen 9. (uusintakierroksella sain topakasti käskyttämällä oikein). Kepeille vienti huono ja Kiista meni toiseen väliin ensin. Keppien jälkeinen elämä meni aivan metsään. (uusintakierroksella takaaleikkasin kepeille, viimeinen väli jäi pujottelematta, mutta lopuksi sain radan tehtyä loppuun asti oikein.)

Kuva oikealla:
1-4 tein alunalkaen väärin, enkä ottanut uudelleen, vaan jatkoin puomille. Kontakti olisi voinut olla nopeampi. Kulmasin liian vähän puomin jälkeen ja Kiista pyörähti ennen putkea ja kysyi. Vienti esteeltä 10 huono, mun piti valssata, joten kiikutin Kiistan miten sattui keinulle. Juoksin esteen 13 taakse, enkä saanut Kiistaa kääntymään 14. Tein uudelleen ainoastaan pyöritysosan ja sain sen sujumaan jotenkin. Putkeen irtosi hyvin ja juoksin keinun takaa. A:lle vienti ei ole meille helppoa, kun putki vetää niin paljon. Lopulta laitoin kiihtyneessä mielentilassa olevan Kiistan maahan ja vedätin sen A:n yli maaliin.
Pahanlaatuista sähläystä koko treeni. Nyt pitää saada itsensä koottua ennen viikonlopun ekoja virallisia kisoja.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Hakuleiri Rymättylässä 30.10.-1.11.09


Kaisan pitämä hakuleiri takana ja hyvät fiilikset koiralla ja ohjaajalla. Mukavaa porukkaa, joista kaikki muut olivat pitkältä tulleita.

Perjantaina majoituttiin ja pidettiin palaveri lauantain koulutuksista. Meidän kanssa samassa huoneessa olivat Niina ja Urho (Hoppu-Voltti). Uskomatonta miten paljon samoja piirteitä ja eleitä näissä sukulaisissa olikin. Urho on 2,5v ja sen isoäiti on Alli. Kiista on jonkunsortin täti Urholle :D


Lauantain treeni:

Kiistalle tehtiin 4 mielikuvaa, jonka jälkeen käytiin alhaalla tiellä kääntymässä ja lähetin Kiistan etsimään. Kaikki mielikuvat löytyivät nopeasti ja Kiista haukkui hyvin. Viides maalimies oli valmis ja keskilinjan oikealla puolella, jonne olin kerran lähettänyt tyhjiin. Tähän viidenteen Kiista ei meinannut irrota, levisi vaan mättäälle läähättämään. Otin uudelleen kunnon lähetyksen, siitä irtosi ja löysi mm nopeasti. Pohdittiin syitä tähän ja todennäköisesti vaikutti se, ettei viittä mm ole otettu koskaan ennen, aina vain 3 tai 4. Kiista oli myöskin tarkistanut vasemman puolen juuri ja todennut sen tyhjäksi.


Lauantain pimeä partiointi:

17.00 jälkeen lähdimme Hyppäyksen taakse autoilla. Otsalamput ja koirien vilkkuvalot mukana. Oli todella mielenkiintoinen partiointi. Kokeneemmat koirat työstivät ensin isomman alueen. Makasin maalimiehenä rantalaitumella ja seurasin valokulkueen menoa. Hyvin näki koska koira sai minusta hajun ja lähti kohti.

Kiista teki pienemmän alueen ja etsi sieltä 2 mm partioimalla. Haukku ei irronnut millään kunnolliseksi. Mamma on kieltänyt pimeällä huutamisen :o) Tätä on nyt treenattava pimeässä metsässä.


Sunnuntain treeni:

Aamulla Kiista etsi taas partioimalla. Se sai hajun heti, kun liivit olivat päällä ja meinasin huutaa takaisin, mutta Kaisa kielsi. Kiista juoksikin suoraan piilolle ja tänään haukku oli todella kantavaa, sekä helppoa. Hommat jatkuivat palkan jälkeen ja kaikki mm löytyivät hyvin itsenäisesti työskentelemällä. Innoissaan tökki hieman löytämiään ihmisiä ennen haukkumista.