perjantai 29. lokakuuta 2010

Viikkotreenit ja tokoa

Tiistaina treenattiin kuvan rataa. Kiista oli ihan riemusta ratketa. Tuollainen se ei ole ollut...öö, vuoteen ainakaan :D Hilluu hilluu, tekee kyllä kun tehdään. Kaisa sanoi, että Alli on aina ollut tuollainen, kun sillä olis oletetut pennut. Kiistalla olis viikon vanhat pennut, jos se olis astutettu viime juoksusta.
Kepeille meni hyvin leijeröimällä puomin takaa, mutta itse pujottelu on aina vaikeaa kohti seinää. Kohtaa 5-10 hiottiin tovi. Puomilla tehtiin nopeutta. Tiina vingutti palloa ja vapautin Kiistan heti sen tassujen osuessa maahan (jos tuli alas nopeasti). Melko hyviä toistoja, näitä variaatioita pitää nyt hioa paljon.
Esteeltä 13 ampui kepeille, siinä piti kääntää rintamasuunta kunnolla.

-


KESKIVIIKKONA TOKOTREENIT osa 2.
Alkuun merkille menoa seuruusta. Kentällä oli kolme merkkiä ja Kaisa käskytti. Pysähdyksiä vuoroin kaikkien merkkien suuntaan. Pannasta kiinni ja käsky "merkki" hyvästä merkkauksesta nami. Perusasennosta lähetys ja nopea palkkaus merkille. Nämä hyviä kaikki.
Sitten häiriöillä. Perusasento kohti merkkiä, Kaisa vei kaksi erinäköistä purkkiä, kuten ohjatun kapulat, näyttäen ne Kiistalle kaukaa. Lähetys ja suoraan merkille.
Vaikeutusta :) Kaisa koputteli kuppeja ja sanoi nam-nam, nyt ampaisi merkin kautta toiselle purkille. Toistolla käskytin uudelleen, kun meinas taas mennä väärin ja Kiista korjasi merkille. Uudelleen purkkien kopsutusta ja lähetys ja nyt taisi mennä ekalla oikein.

Seuruuta häiriössä. Meitä oli kolme ja yksi seuruussa, kaksi leikkipalkkasi koiriaan random-jäävistä. Seuruu tehtiin leikkivien koirien välistä. Kiistaa ei haitannut muut yhtään. Seuruukin on taas hyvää :)

Paikallaan olo EVL:än tyyliin. Yksi kerrallaan maahan. Me mentiin piiloon ja Kaisa käveli koirien lomassa sillä aikaa. Pahin oli ollut se, kun hän "poimi maasta namia ja laittoi suuhunsa". Siinä Kiistan häntä oli heilunut hurjana, mutta piti asentonsa. Kaikkea se Kaisa keksiikin :D
Perusasennot otettiin myös kukin vuorollaan. Kiista pysyi maassa, kun eka pyysi istumaan. Hepuli tuli, kun pyysin Kiistan istumaan, se sai jonkun vieterikohtauksen ja meni nopeassa tahdissa istu-maahan-istu-maahan monta kertaa. Sairaan siistii, näättekste (pölö).

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

TSAU:n kisat 24.10.

Tuomarina Henry Luomala

KISA B tulos 0 -4,12 (sij 9. viidelle LUVA)
KISA C hyppis HYL

Ei tullut siirtoa kolmosiin. agirata oli sujuva ja nopea, mutta aikaa paloi taas kontaktien alastuloilla vähintään 5s / este. Voittajalle hävittiin 10s.

Hyppis alkoi hyvin, mutta siinä oli pari erittäin nopeaa suoraa, joihin en ehtinyt mukaan niin kuin suunnittelin. Hyppikseltä meillä on jo nollavoitto, joten siinä mielessä ei haittaa.

Perkuleen kontaktit, kun treeneissä ne sujuu jo ihan ok. Kisoissa paineistuu alastuloilla ja hiippailee.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

TOKO 1. Vanto

Kaisan tokokurssi alkoi Vantossa ja tällä kertaa uusitussa, lämpimässä mattohallissa :)
Teemana ruutu, tunnari ja perusasentojen täydellisyys hyvästä seuruusta.

Ruutuun lähtys ensin pienelle alustalle priima. Sitten ilman alustaa myös priima. Ruutuun sheippaamista vielä aivan vierestä. Käsky-naks-nami ruutuun ja toinen ulkopuolelle. Heti uudelleen. Kiista hakeutuu hyvin ruudun keskelle ja korjaa paikkaa, ellei naksua heti kuulunut. Tällä kertaa ei tipahtanut itsenäisesti maahan. Hyvä :)

Sitten tunnistusnouto. Haistelua vahvistettiin laittamalla namimuruja levyyn kiinnitettyjen palikoiden ympärille. Lähetys rauhallisesti. Kiista haisteli keskittyneesti namit, mutta sen jälkeen piti olla nopea ja kutsua se heti pois. Muuten yritti tarttua palikkaan. Kiihtyy innosta jo nähdessään palikan mun kädessä. Ollaan ihan vaan katseltu palikkaa maassa, silitän ja palkkailen maltista.

Perusasentoja tehtiin pareittain. Ensin näytin mikä on meidän täydellinen perusasento. Hallin mitta kolmella pysähdyksellä ensin käynnissä, sitten juoksussa ja sitten hitaassa käynnissä. Ihan jees, hidas oli vaikein. Kiista pyrki ihan vähäsen liian eteen, kuitenkin suoraan perusasentoon.

Loppuun viellä jumppa :D viivalle koira maahan ja siitä seiso-istu-maahan. Oliko varpaat vielä viivalla ? Ei olleet, aina 10-15cm edempänä. Kiista siirtyy seisomasta istumaan etujalat paikoillaan. Tästä tulee siirtymä.

Kotiläksyt: Kaukot kuntoon ja tunnaripalikan etsintää heinikosta yms. Aloitan myös Post-it lappujen kanssa haistelua.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tehotreenien toinen päivä

...jos eilen hiottiin yksityiskohtia, niin tänään niitä yksityiskohtia oli laitettu radat täyteen. Saksalainen pitäisi olla takaraivossa, Janitan radalla niitä tehtiin sen verran monessa kohdassa. En jaksa koko rataa käydä läpi, mutta alkua viilattiin niin, että näytti ja tuntui hyvältä.
Parhaiten sujui heti 5-15. Eniten hiottiin ahdasta kohtaa 16-18.
Paras putkijarrutus Kiistalle tuli testattua myös. Loppua 23-32 hiottiin sitten loppu aika.


Jaakko keskittyi todella huolellisesti tänään minuun. Koira on hänen mielestään todella loistava, niitä on nähty ympäri eurooppaa jonkun verran :) Minä olen hyvin ohjauksen rytmissä, mutta saisin rohkeammin jättää koiran suorittamaan ja kiirehtiä kohti seuraavaa estettä. Jalkatyöskentely, rintamasuunta ja päällä oleva ohjaava käsi .... ei mitään armoa. Homman piti sujua hyvin, ei mitenkään "ihan kiva" tyyliin. Kiista oli ihan liekeissä ja suoriutui hyvällä energiallaan päivän viimeisestäkin treenistä. Sai ihailua osakseen muiltakin ja sanoipa yksi ihminen ettei olisi uskonut keneltäkään muulta kasvattajalta Kiistan olleenkaan, kuin Kaisalta :)

Lähtötilanteeseen Jaakko käski kiinnittää huomiota. Minulla ei saa liikkua kuin alaleuka, kun annan luvan lähteä alusta liikkeelle.
Persjätöissä jään katsomaan koiraa, kun pitäisi olla jo menossa kohti seuraavaa estettä. Näin ehdin loistavasti tekemään valssin esteellä 8. Kepit leijeröitiin kaukaa putken 16 ja esteen 9 takaa, muuten ei olisi ollut mitään tsäänssejä ehtiä ohjaamaan esteelle 12.
Tänäänkin päästiin esteelle 14 :D

Todella tyytyväinen olen kurssiin. Kyllä ATT:n halli on loistopaikka tällaisille tapahtumille. Lämmitys oli säädetty +10°C.


lauantai 16. lokakuuta 2010

Tehotreenit 16.-17.10.

Kouluttajina Janita Leinonen ja Jaakko Suoknuuti.

Janitan rataa treenattiin aamulla. Vaikutteitä eurooppalaisista radoista. Esteet hyvin lähellä toisiaan ja Ohjaajan juoksulinjoilla esteitä. Ellei näistä pidä, älä mene eurooppaan kisamatkalle :)

Rata oli kiva ja päästiin se läpi kokonaan. 1-4 kohdassa hiottiin teitä ja ohjaajan parasta sijoittumista. Pieni pieni pyöritys esteiden 2 ja 3 välissä toimi Kiistalle parhaiten.
Kepeille meni joka kerta oikein, vaikka putkensuu oli todella lähellä. Lähetin käskyllä puomilta ja liikuin vasta, kun Kiista sujahti kepeille.
Lähetys kepeiltä suoraan eteenpäin ja valmiina seiskan luona. Persjättö toimi parhaiten 8-> ysiputkeen. Luotin liikaa Kiistan putkeen menoon (11) ja lähdin liian aikaisin kohti estettä 12. Tuloksena se, että Kisu ampaisi puomille. Kunnon lähetys putkeen ja takaaleikkaus pituudella.
Sylivekki (14) persjättöön en ehtinyt pussin jälkeen. Leikkasin keinun jälkeen edessä ja otin välimatkaa ennen vapautusta. Sylivekki esteellä 18.Juoksin puomin ja A:n välistä.
Putket leijeröiden sujui hyvin. Pieni vekki ennen hyppyä 28 ja jaakotus.
A:n juoksin puomin puolelta ja loppukin okei.

Mahtava fiilis ja koiraa kehuttiin ♥


Jaakon rataa treenattiin iltapäivällä. Jaakko opasti jo rataan tutustumisessa miten valssi tehdään oikein. (on hänen mielestään vaikein ohjauskuvio, jota vuodesta toiseen tehdään pahasti väärin)
Me jäätiin kakkosesteelle oppimaan miten ihan_oikeesti_tehdään jarrutus ja ihmisnuoli. Rima 40cm esteella 2. Jaakko näytti ensin Kiistan kanssa. Koira pysäytettiin kakkosen taakse ja siitä yli riman, palkkakäsi maahan siivekkeen viereen. Muutaman kokoilun jälkeen alusta uudelleen ja nyt meni hienosti. Jatkoin suoritusta esteelle 14 saakka ja ihan mahtavaa työstöä, josta saatiin paljon kehuja Jaakolta. Loppuaika sitten hiottiin saksalaista esteellä 14. Koiran pitää hypätä este ohjaavan käden suuntaan, vaikka ohjaaja lähteekin jo kohti seuraavaa estettä. Tätä opetellaan jatkossa matalalla rimalla ja tiputtamalla pallo esteen taakse samaan aikaan, kun itse lähtee liikkeelle.
Jaakko kysyi haluanko jäädä treenailemaan jo esteellä 2 ja minä sanoin ehdottomasti haluavani. Tietysti olis ollut kiva päästä kokeilemaan leijeröinti kepeiltä A:lle ja leijeröinti esteeltä 20 putkeen, siinä olisin jättänyt kepit ja A:n väliin. Onneks tein juuri sen kohdan tauolla onnistuneesti ;)
Huomenna jatketaan.....

tiistai 5. lokakuuta 2010

Palauttava hakutreeni ja aksan viikkotreenit



Viikkotreeneissä tehtiin MM minien yksilöfinaalirataa. Hauska rata :)

Alku oli ihan normisettiä. 4-10 hiottiin vähän enemmän eri mahdollisuuksia. A:n eteen laitoin muutaman huonon yrityksen jälkeen etupalkan. Sen avulle Kiista teki loistokontaktin ja minä saatoin jäädä 6-esteen siivekkeen viereen ja ottaa sieltä Kiistan pakkovalssiin. Seiskalle poispäinkäännös ja pituudelle kertyi vauhtia paljon. Ensimmäisellä yrityksellä en saanut koiraa tarpeeksi käteen ja heitto okserin yli käänsi koiraa väärään suuntaan. Uusi yritys, nyt paremmin syliin ja kaunis kaarros esteelle 10. (ainakin kerran). Puomi todella hidas. Yllättäen putkelle 13 onnistui paremmin poipäinkäännöksenä. Kepeille vienti oli vaikea, kun pakko oli päästä seuraavan esteen puolelle. Onnistui sekin jotenkin (ainakin kerran). Valssi esteen 17 takana oli ensin aivan liian hidas. Tiinan huomautuksen jälkeen sain hyvän otoksen loppuradasta. Videota tulossa :)



Maanantaina 4.10. hakuiltiin pienellä porukalla Isosuolla. Kiistan kanssa tehtiin neljä hyvän mielen iskua. Hyvää mieltä totisesti löytyi !!! Kiista oli aivan mahdottoman villinä :D Hyppi tasajalkaa riemusta, kun otin autosta. Haukkua paukutti heti pyynnöstä kovaa ja korkealta. Hirmuinen into metsään. Käytiin katsomassa, kun maalimiehet etääntyivät ja vein Kiistan autoon takaisin. Yksi koira treenasi väliin ja sitten hain Kiistan etsimään. No nyt se vasta riemu repesi, tyyppi oli vielä villimpänä. On se silti niin kuuliainen, kulki vapaana nätisti-käskyn alla, vaikka tärisi innosta.

Kaksi siirtyvää maalimiestä molemmilla puolilla. Vasen etukulma ensin ja Kiista eteni hirveää vauhtia nenä auki ja löysi heti. Pikasen liikaa intoa hakun yhteydessä, kun ei malttais olla paikoillaan.

Seuraava oikella 25m kohdalla, korjasin vähän suuntaa, kun suopursujen tuoksu oli niin voimakas siinä kohtaa. Pussaili haukun yhteydessä rohkeasti :/

Sitten 50m kohdalta vasempaan, ei mitään ongelmia. 75m vasempaan myös helposti.



En mennyt ilmaisuille, vaan kutsuin palkkausten jälkeen. Viimeinen mm kuljetti piston malliin keskilinjalle. Tästä tuli fiilarit koiralle :)

Vielä kuvia IPOR A kokeesta

Vielä yksi kuva seuruusta. TPH:n galleriasta.
Kuulun Turun palveluskoiraharrastajiin.


Kuvat ©Mira Kangas , kiitos paljon kuvista :)

Loppuarvostelu

Ryömiminen


Tästä merkiltä aloitettiin ryömimisliike

KETTERYYS

Tikkaat

Putki

Pituushyppy

Tottiskuvista vielä istuminen

Kauko ohjauspöydät. Ylhäällä menossa pöydälle B
alakuvassa pöydälle A ja C-pöytä oikealta jäi suorittamatta.

Odotellaan seuraavaa liikettä.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

3.10. Pelastushaku IPOR A

Kisaura on nyt sitten korkattu :) Koularia ei saatu, metsään jäi nimittäin yksi ukko ja ne pitää kokeessa kaikki löytyä.

PEHA (pelastushaku) koiria oli enemmän, olisko ollut 8 ja IPOR A:ssa vain Kiista, B:ssä suursnautseri. Puolet pehan koirista oli suorittanut tottiksen joskus aiemmin tänä vuonna hyväksytysti ja he lähtivät ensimmäisinä metsään. Toinen puoli jäi tekemään tottista. Näiden suoritusten jälkeen iporin koirat tekivät tottiksen pareina. Riiseni aloitti ja Kiista meni paikkamakuuseen.
Valitettavasti liikkeiden järjestystä en muista, ne arvotaan jokaiselle erikseen. Mitään paperia ei myöskään tullut mukaan. Ainoastaan kokonaispisteet ovat kilpailukirjassa. Kerron mitä muistan.

Paikkamakuu oli täydellinen. Kävin ihmisryhmässä riisenille ja palasin paikalleni. Kiista ei myöskään piitannut 9-millisen kahdesta laukauksesta.
Jäävät oli kaikki peräkkäin seuraavina. Järjestyksessä istu-seiso ja maahan. Kiista istui nopeasti, mä kuulemma vähän vilkaisin silmäkulmastani ;) Tässä palataan koiran viereen.
-Seisomaan jäi hyvin ja luoksetulo olis voinut olla ripeämpi, laukalla kuitenkin. Tuli eteen hyvin, sivulle OK.
-Maahan tipahti hyvin, luoksetulossa hidasti raville ja annoin toisen käskyn. Siitä ripeää laukkaa hyvin eteen. Sivulle hiukan vinoon.
-Ryömiminen meni ihan jees, ottaen huomioon vain parin viikon treenin. Ryömii pätkän ja katsoo palkan perään, sitten kyllä jatkaa käskystä merkille saakka.
-Sitten taisi olla nouto käyttöesineellä. Meillä kaksi hanskaa sisäkkäin. Tuomari tulkitsi Kiistan heppoisen otteen korjauksen tulomatkalla leikkimiseksi, siitä arvosanan alennus.
-Vapaana seuraaminen olikin taas täysi fiasko :( Miten koira voikin lurpsahtaa kisatilanteessa niin pois siitä moodista, mikä sillä oli juuri ennen seuruuta ? Ei pitänyt kunnolla asentoaan ja käskytin joitain lisäkäskyjä...voi huokaus että otti päähän. Henkilöryhmä ihan jees.
-Eteenmeno oli loistava....mutta, tämä ohjaaja antoi eteenmenosta maahankäskyn ennen, kuin tuomari käski :/
PISTEITÄ 39 (50)

-Ketteryysesteet ihan superit :) Tynnyrisillalla, joka oli ensimmäisenä, annoin liian hentoisen käskyn, eikä pysähtynyt kokonaan. Toinen käsky ja siitä jäi odottamaan, kunnes tuomari antoi minulle luvan siirtyä koiran vierelle ja jatkaa este loppuun.
-Pituudelle lähti käskystä, loikkasi ja tipahti käskystä maahan.
-Tikkaat loistavat. Lähti kiipeämään käskyllä ja siirryin vierelle. Liikkui tarkasti ja pysähtyi viimeiselle puolalle. Siitä nosto alas ja perusasento hyvä.
-Keinulle lähti myös hyvin ja eteni itsenäisesti yli puolenvälin, nyt pysähtyi heti käskystä. Siirryin vierelle ja seuruu pois esteeltä.
-Tunneliputki ihan täydellinen myös. Käskystä läpi ja tipahti maahan, perusasento hyvä.
-Liikkuminen epämiellyttävällä materiaalilla hyvä. Maassa monta levyä aaltopeltiä ja sen päällä paljon tyhjiä muovipulloja. Alimmaisena tiiliskiviä. Läpi keon hyvin, käännös ja takaisin mennessä perusasento keon päällä. Hyvä :) Tätä me ei olla treenattu yhtään, mutta Kiistan liikkuminen kaikenlaisilla alustoilla on vahva.
- Kauko-ohjaus kolmelle pöydälle merkiltä. Lähti hyvin merkille ja pysähtyi seisomaan. Lähti vasemmalle hyvin, sieltä kauas pöydälle tarvitsi pari käskyä tiukasti. Kummallisinta oli, ettei lukinnut ollenkaan lähempää pöytää oikealle. Pyöri, mä käskytin ja lopulta oli liian lähellä minua. Tuomari pyysi ottamaan koiran perusasentoon. Tästä saatiin kuitenkin tyydyttävä, koska koira teki kaksi pöytää oikein. Näitäkin ollaan harjoiteltu vähän vasta.
-Kantaminen erinomainen. Nostin Kiistan pöydältä syliini, ihan pikkusen meinas vaan pusutella, mut käänsin pääni pois. Kannoin 10m ja mieshenkilö otti koiran mun sylistäni, jatkoi kantamista vielä 10m ja laski maahan. Tässä mun sydän sykki, kun luulin sen pinkaisevan heti mun luokse. Mitä vielä :D Kiista otti hyvän asennon miehen eteen, hyvin lähelle ja nauroi päin naamaa. NAMIA TÄNNE NYT HETI pliiiis ♥ Käskystä tuli vauhdilla eteen ja siitä hyvään perusasentoon.
PISTEITÄ 44 (50)

Tottis ja kettis läpi hyväksytysti. Jos kisataan tämän vuoden puolella vielä, niin mennään suoraan metsään. (ilmoitelkaa joku Saloon IPOR A:n kisaan 17.10. Ilmoitin Kiistan, mutta ollaan tähän mennessä ainoat. Ilmoitusaikaa vielä 8.10. asti)

MAASTO:
Homma vähän lässähti, kun meidät kutsuttiin melkein heti riisenin startattua kallion alle odottamaan. Siellä sitten oltiin melkein tunti. Kiista lähti autosta hyvällä meiningillä ja avasi äänensä railakkaasti. Lässähdys kuitenkin oli silmiinpistävää. Metsä oli tuttu, mutta kaikki ihmiset vieraita, sekin on uutta meille. Treeneissä on yksittäisiä vierailijoita, mutta osa aina tuttuja. Mennään TPH:n treeneihin, niin saadaan sieltä vieraita mukaan useita.
Siirryin tuomarin puhuttelun jälkeen alkuun, Kiistan päästin vapaana eteeni ja tarkkailin sen nenätyötä, mutta ei oikein merkannut kumpaakaan puolta. Lähetin vasemmalle ensin. Tuli melko pian takaisin. Siinä sitten risteilytin koiraa 125m saakka ja sieltä löysi oikealta umpilaatikosta miehen. Kuului ensin hau....nostin jo käden. Meni muutama sekunti ja alkoi tasainen ilmaisu. Etenin melko rauhassa, koska tuomari oli sanonut jollekin, että jos kiirehtii on epävärmä koirastaan. Otin liian hitaasti koiran hallintaan, kuulemma ja näin taisinkin tehdä. Kiista ei meinannut ymmärtää, miksei se saa mieheltä palkkaa.

Matka jatkui keskilinjalle takaisin. Risteilytin Kiistaa ja se ei oikein uponnut normaalilla vauhdillaan, käytin eteenkäskyä, jolla kuitenkin jatkoi matkaansa samaa vauhtia. Tuomarin mielestä se eteni vauhdilla, mun mielestä ei :D Epätoivo iski 150m jälkeen, kun näin jo 200m merkin. Vasemmalla etsi melko pitkään ja tuomari sanoi jälkeen päin, että antoi työstää, koska siellä suunnilla olis se puuttuva mm ollut.
Tällä kertaa näin. Kiistalla ei maalimiehiä olekaan metsään jäänyt treeneissä. Olipahan tyjiin lähetystreeniä. Kiltti koira vaan työsti uutterasti.
Kehuja saatiin ja koirassa on kuulemma kaikki ainekset olemassa.
LOPPUTULOS 198 (300) Täydet metsästä olis ollut 200. Me saatiin metsäosuudesta näin ollen 115p. ja hylätty.

Toivon saavani jotain kuvia, kun siellä kamera oli joillain mukana :o)