torstai 24. tammikuuta 2013

Suunnatonta suloisuutta ja vaihtelevaa menestystä treeneissä

Tokokurssilla ollaan käyty kolme kertaa. Toisella kerralla oli teemana maahanmeno ja luoksetulo.
Maahanmeno on Mausilla helppo liike ja siitä selvittiin hyvin. Luoksetulot tehtiin suoraan sivulle ja sehän on meillä siirtymävaiheessa, kun opetin ensin tulemaan eteen. Teki pienellä käden liikahduksella jo hyvät perusasentoon tulot ja joka kerta ihan suorana. :)
Kolmannella kerralla oli teemana paikalla olo ja seisominen. Maus tramppaa etusillaan muutaman kerran pysähdyttyään. Tuijan mielestä saattaa johtua siitä, että olen heittänyt sille palkan eteen. Korjaantui, kun palkka lensi vuoroin kummallekin sivulle.
Paikkamakuu OK, kerran kävin korjaamassa alle livahtaneen takajalan paikoilleen. Pari välipalkkaakin kävin antamassa hyvästä asennosta. Aika taisi olla n.2min.

Elinan valmennusryhmätreeneissä oli 2. kerralla teemana sylkkärit. Se mun välttelemä ohjaus. Muut onnistuivat ihan jees, mutta muurilta kepeille hosuin itse aina liikaa kohti menosuuntaa. Kepit ja käännökset oikein hyviä.
3. kerralla teemana oli kepit. Kolmas este oli puolikkaat kepit, joiden päähän piti tehdä valssi. Siihen meidän treeni sitten jäikin, kun treenattiin etupalkalla. Maus ei tahdo pujotella kunnolla loppuun asti, jos mun liike muuttuu. Varsinkin ilman ohjuria lopussa (1). Kyllähän se saatiin onnistumaankin :)
Alkuun tehtiin keinua ja sain hyvän ohjeen, miten tehdä Mausin keinusta nopea ! :)

Tuulian treenissäkin oltiin ja siellä mentiin hyvää rataa. Tuulian tarkka silmä huomasi, etten saa kääntää katsettani kokonaan pois koirasta hyppyyn lähetyksissä ja edetä tulevaan suuntaan. Silloin ruskealle tulee kauhea kiire ja rima useasti tipahtaa. Poispäinkäännökset ja puomi-putkierottelut sujuivat ihan jees. Vauhtia.....ON !

Sonjan kanssa treenattiin myös. Kepeillä tehtiin ekaa kertaa edessäleikkauksia. Takaaleikkauksia olenkin aiemmin jo tehnyt. Pätevä pieni ruskearaketti ♥ Kontakteille saatiin pientä päivitystä ja monta hienoa toistoa.


KIISTAN PUPSIT OVAT JO 3-VIIKKOISIA LAUANTAINA ♥

Kaikki kehittyvät kauniisti ja ovat superreippaita.

                                            Pikkuinen Visaklooni ♥

                                            ja pikkuinen Mausklooni ♥
                                         

4 kommenttia:

  1. Voi mitä suloisuuksia ♥
    Tuo kielennäyttäjä :P :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niinhän ne on :) Mä en pääse sun blogiisi, enkä tiedä kuka olet ?

      Poista
    2. No höh, mikähän asetus minulla on sitten pielessä...
      http://belovedkleinspitz.blogspot.fi/

      Minulla ei ole vielä kelpietä, mutta olen jo liittynyt rotuyhdistykseen :) Pentukuume kasvaa kuvia katsellessa :D

      Poista
  2. Tuo pikkukarhu.on aivan syötävän suloinen...

    VastaaPoista