keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Maus treenaa ja Kiistalla juoksu

Vihdoinkin päästiin mokomasta kennelyskästä. Lauantaina treenailtiin porukalla. Mukana Puma, Armas ja Maus. Pitkän tauon jälkeen testailin kontaktit ja pysähtyi paremmin, kuin koskaan :) Kesti hyvin ohijuoksutkin. Itse esteet suorittaa hirmuista vauhtia.
Pientä hyppyneliötä työstettiin tiukoilla käännöksillä. Mausin kanssa kääntyminen ei ole ongelma, se tulee estettä hipoen mukaan. Irtoaminen on vaikeampaa, siitä en kuitenkaan ole huolissani. Opetellaan nyt koko ajan korkeammilla rimoilla menoa ja sitten mietitään suuressa vietissä irtoaako.
Vinokeppejä ohjureilla piti ensin muistutella, mutta jopas tajusi ja rymisteli läpi vauhdilla. Nyt on pakko siirtyä suoriin keppeihin, kun Maus vaan työntää edestään nuo vinot.

Treenin jälkeen tehtiin kavereiden kanssa lenkki ja olihan hauskaa :) Maus sai juosta Puman ja Armaksen kanssa, kun Kiista oli kotona. Yleensä Maus ei muuta tee, kuin roikkuu mamma niskanahassa.

--------------------------

Sunnuntaina Sonja piti meille treenin ja taas pelkästään Maus mukana. Takaaleikkaukset ja estehakuisuus teemana. Hyvin alkoi ruskea tajuamaan ja loppuun tehtiin radan pätkää. Asennetta ei ainakaan puutu ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti