tiistai 25. joulukuuta 2012

Loppuvuoden tilitystä !

Viime päivityksen jälkeen on käyty kaksi viimeistä kertaa Tuulian mölliratakurssilla. Maus on ollut taitava ja kiihkeä. Isoin ongelma oli pakkovalssiin tulo. Suoraan pääsis paljon lujempaa. Muuten seuraa tarkkaan ohjausta. Jahtaaminen ja mulle vinkuminen on vähentynyt paljon.
Kepeillä on melkein aina kaksi viimeistä väliä ohjureilla. Focus on hyvin eteenpäin ja pääsen leijeröimään keppejä esteiden takaakin.
Keinun menee vielä, kuin toukka alas, mutta tietääjo mille esteelle on menossa, eikä ole tehnyt hurjia lentokeinuja enää.
ATT:n pikkujouluissa mentiin helppo möllirata ja kahdella esteellä seurasi liikaa hartialinjaani, eikä meinannut hypätä ohjaavasta kädestä huolimatta. Näitä siis treenattava vielä paljon. Maus kuitenkin voitti maksi-möllit :)

Seren Tuijan tokokurssi alkaa 8.1. ja Kelmi-Nallikallion vuosittainen agilitypäivä on 30.12. siellä on myös tokoa. Kilpailu uransa Maus taitaa aloittaa helmikuun alussa.

~~~~~~~~~~~

Kiistan tiineys on loppusuoralla. Tapaninpäivänä se jää Kaisan luokse. Masu on melkoisen kookas ja uskoisin siellä olevan ainakin 4-5 pentua :)
Joulupäivän kunniaksi Kiista tokoili hallilla. Tehtiin ruutua, seuruuta, jääviä ja kaukoja.
Ruutu sujui hyvin, ei yhtään kertaa yrittänyt kohdistaa merkille. Jäi hyvin seisomaan paikoilleen.
Suruussa edisti ja kävi liian kuumana. Korjasin vain paikkaa. Vasemmalle käännöksissä takaosa heilahtaa helposti liikaa, ellen askella rauhallisesti.
Jäävät hyviä, eikä alkanut ennakoimaan. Kaukoissa yksi maasta istumaannousu epäonnistui, Kiista nousi seisomaan. Palkkasin yhden ja kahden siirtymän jälkeen.

*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti