torstai 24. tammikuuta 2013

Suunnatonta suloisuutta ja vaihtelevaa menestystä treeneissä

Tokokurssilla ollaan käyty kolme kertaa. Toisella kerralla oli teemana maahanmeno ja luoksetulo.
Maahanmeno on Mausilla helppo liike ja siitä selvittiin hyvin. Luoksetulot tehtiin suoraan sivulle ja sehän on meillä siirtymävaiheessa, kun opetin ensin tulemaan eteen. Teki pienellä käden liikahduksella jo hyvät perusasentoon tulot ja joka kerta ihan suorana. :)
Kolmannella kerralla oli teemana paikalla olo ja seisominen. Maus tramppaa etusillaan muutaman kerran pysähdyttyään. Tuijan mielestä saattaa johtua siitä, että olen heittänyt sille palkan eteen. Korjaantui, kun palkka lensi vuoroin kummallekin sivulle.
Paikkamakuu OK, kerran kävin korjaamassa alle livahtaneen takajalan paikoilleen. Pari välipalkkaakin kävin antamassa hyvästä asennosta. Aika taisi olla n.2min.

Elinan valmennusryhmätreeneissä oli 2. kerralla teemana sylkkärit. Se mun välttelemä ohjaus. Muut onnistuivat ihan jees, mutta muurilta kepeille hosuin itse aina liikaa kohti menosuuntaa. Kepit ja käännökset oikein hyviä.
3. kerralla teemana oli kepit. Kolmas este oli puolikkaat kepit, joiden päähän piti tehdä valssi. Siihen meidän treeni sitten jäikin, kun treenattiin etupalkalla. Maus ei tahdo pujotella kunnolla loppuun asti, jos mun liike muuttuu. Varsinkin ilman ohjuria lopussa (1). Kyllähän se saatiin onnistumaankin :)
Alkuun tehtiin keinua ja sain hyvän ohjeen, miten tehdä Mausin keinusta nopea ! :)

Tuulian treenissäkin oltiin ja siellä mentiin hyvää rataa. Tuulian tarkka silmä huomasi, etten saa kääntää katsettani kokonaan pois koirasta hyppyyn lähetyksissä ja edetä tulevaan suuntaan. Silloin ruskealle tulee kauhea kiire ja rima useasti tipahtaa. Poispäinkäännökset ja puomi-putkierottelut sujuivat ihan jees. Vauhtia.....ON !

Sonjan kanssa treenattiin myös. Kepeillä tehtiin ekaa kertaa edessäleikkauksia. Takaaleikkauksia olenkin aiemmin jo tehnyt. Pätevä pieni ruskearaketti ♥ Kontakteille saatiin pientä päivitystä ja monta hienoa toistoa.


KIISTAN PUPSIT OVAT JO 3-VIIKKOISIA LAUANTAINA ♥

Kaikki kehittyvät kauniisti ja ovat superreippaita.

                                            Pikkuinen Visaklooni ♥

                                            ja pikkuinen Mausklooni ♥
                                         

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pupsit viikon ja Maus treenailee

Pennut kasvaa hyvin ja Kiista hoitelee niitä onnellisena ♥ Tomeria ja päättäväisiä tuntuvat olevan. Malttamattomana odotan liikkeelle lähtöä ja luonteenpiirteiden esiintuloja.
 
 
 
 
 
 
Maus oli tiistaina Tuija Seren tokokurssin ekalla tunnilla. Teemana seuruu, sivulletulo, perusasento ja luoksepäästävyys. Maus keskittyi hyvin, vaikka halli oli sille vieras ja paikalla oli sille vieraita koiria.
Tuija puuttui enemmänkin mun tekemiseeni. Palkkaan liian nopeasti sivuilletuloista, kun kannattaisi odottaa ja rauhoittaa tilanne. Kisoissa pitää kuitenkin olla sitä malttia. :)       
 
Keskiviikkona alkoi Elinan valmennusryhmätreenit. Tehtiin rataa, jotta jokaisen ongelmakohdat tulisivat parhaiten esiin. Mausin ja mun osalta ne on edelleen kääntymiset täydestä vauhdista. Maus kääntyy liiankin hyvin, jos käännän liikaa ja venyy, ellen ole tarkkana. Tämä tulee esiin monessa asiassa radalla. Kepeiltä A:lle kääntyminen meni ensin pitkäksi ja sitten kääntyi liian tiukkaan. Kepeille haki vaikeasta kulmasta hienosti ja pujotteli kohti aitaa lujaa. Ohjurit kahdessa viimeisessä välissä ja alun tokassa vaikean lähestymisen takia. Keinun teki joka toistolla hyvin, mutta vien sen edelleen läheltä.                                          
 
 
 
 
 

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kiistan pennut

Kiistan ja Visan pennut syntyivät helposti ja vaivattomasti 5.1.2013 kiltisti päivällä :) 3 urosta ja 4 narttua. 2 mustaa ja 1 ruskea uros, 1 musta ja 3 ruskeaa narttua. Kaikki tasakokoisia < > 300g.
Kiista on tälläkin kertaa hyvä äiti ja hoitaa lapsiaan hyvin ♥
 


Maus on treenannut ja 30.12. oltiin Kelpiepäivillä Salossa. Kouluttajana Satu Hilli. Treeni oli hyvä, mitään maata mullistavaa uutta ei saatu, mutta perushyvää aksaa.
Tokokurssi Tuija Serellä alkaa 8.1. ja Elinan valmennusryhmän treenit alkaa 9.1.
Kisaura aloitetaan todennäköisesti tammi-helmikuun vaihteessa.