perjantai 30. marraskuuta 2012

Projekti Maus ja hienot kuvat

Melkein kuukausi taas vierähti, joten mitään yksityiskohtaisia kommentointeja en jaksa kirjoittaa. En niitä enää edes muistaisi. Kiistan astutuksen jälkeen alkoi Mausin treenaus kisavalmiiksi. Hyvin ollaankin edetty. Keinua mennään vielä hihnassa, mutta Maus menee jo vaihdilla ja ottaa puolittain makuulla tömähdyksen vastaan. Keppejä ollaan tehty joitain kertoja ilman ohjuria alussa ja lopussa.

ATT:n kouluttajille järjestettiin Jouni Oreniuksen treenit 11.11. Rata näytti tällaiselta:
Vaikeuksia tuotti eniten hyppy putken taitteessa. Liika jarruttelu ja Maus ei hypännyt ollenkaan, liian vähän ja putki hurahti.
Tuulian mölliratakurssilla on käyty jo monta kertaa. Yksi Elinan yksärikin oli Tiinan ja Unton kanssa. Maus on oppinut lukemaan rataa hyvin, eikä enää jää niin helposti marisemaan mulle. Jarrutuksista lähtee hyppyyn paremmin. Jyrkästi kääntävää valssia pitää treenata (mun) koira kyllä osaa kääntyä tiukasti. Saksalaista ja twistiä pelkään edelleen tehdä Mausin kanssa :D silti niitä treenataan kiukulla.
Eilen taas olin niin ylpeä Mausista ♥ tehtiin vaikeaa rataa, 29 estettä ilman suurempia vaikeuksia. Menee se jäätävää vauhtia ! Puomikin ihan täysillä loppuun asti. Kepeille vaikea vienti onnistui.

LONKKA, KYYNÄRÄT ja SELKÄ kuvattu 27.11. Koira & kissaklinikalla. Ell mukaan kuvissa ei ole mitään valittamista :) siisteiltä näyttivät Kaisan ja mun mielestä myös. Katsotaan mitä Kennelliitto sanoo.

TIINEYSULTRAAN mennään Kiistan kanssa tiistaina 4.12. (jännää) Ellei tuo narttu ole tiine, niin on sillä jäätävä valeraskaus (ensimmäinen ikinä) tulossa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kaikkee hauskaa :)

Treenailu kahden koiran kanssa on tuplahauskaa ja vie enemmän aikaa. Blogin päivitys jää vähemmälle.
Kiistan kanssa on tehty enemmän aksaa ja toko innostaa yllättäen ohjaajaa, koirista puhumattakaaan.

Piirinmestaruudet meni metsään, tai putkeen. Joukkuerata oli ihan hyvää menoa alusta loppuun, paitsi puomin jälkeen Kiista vetäs ihan sukkana väärään päähän putkea :( Harmitti kyllä niin paljon muiden puolesta. Oltais oltu aika korkealla, kentie palkinnoillakin muuten. Sorry kamut.
Mentiin yksi virallinen startti sen lisäksi ja se hyllytettiin myös, eikä muutenkaan ollut mitenkään hienoa menoa.

Samana päivänä Maus pääsi Eva Lacnakovan treeniin omalla hallilla. Rata oli melkoinen vauhtipätkä. Maus oli niin super taas ♥ Lopetin aina keppien jälkeen leluleikkiin, ohjureita 2 alussa ja lopussa. Hyvin osui putkiviidakossa oikeisiin reikiin. Eva paimotti lähetyksen tärkeyttä esteille, jotta saan etumatkaa tuon raketin kanssa.

Maus on mukana Tuulia Liuhdon möllirataryhmässä. Ensimmäinen kerta oli 25.10. Siihen tuli kuitenkin Kiista, koska Maus aloitti juoksun. Ihan mieletön treeni Kisun kanssa ja Tuuliakin innosti meitä yrittämään rohkeita ohjauksia ja leijeröintejä. Kepeille poispäinkäännöksiä kaukaa. Niin hienosti onnistui kaikki. On se makeeta, kun kentän laidallakin taputetaan :) Hyvä treeni - parempi mieli ♥

Fyssarilla Kiista kävi 31.10. Tanja Kotti hoiteli muutamia jumituksia.

Perjantaina Maus viikkotreeneissä ja rata näytti tällaiselta. Alku kepeille ilman ongelmia, siellä Laura etupalkan vahtina. Ekalla tuli pois toiseksi viimeisestä välistä, kun ei tajunnutetupalkkaa. Muut toistot veti loppuun saakka, vaikka mä irtaannuin sivusuunnassa.
9-13 hyvin, sitten hiottiin seuraavia koukeroita. Paras versio Mausilla oli pakkovalssilla 13 ja saksalainen 14.
Ei mitään tsäänssejä ehtiä valssaamaan 17 jälkeen, kaukaa tehty puolivalssi ja hyvin osui oikeaan päähän putkea. Hauska treeni ja tuntuu ihan agilityltä :)




Kiistan juoksu alkoi 27.10. lauantaina. ATT:n kisat piti perua, eikä hesaan enää ilmoiteltu.
Lauantaina 3.11. haettiin Kaisan kanssa Visa Lahdesta. Kotona ensimmäinen onnistunut astutus :)
Kiistan mies on Musnat Cashew "Visa"  http://mukamas.blogspot.fi/p/visa.html

Sunnuntaina tokoa Kaisan luona molempien kanssa. Maus teki seuruuta, hyppyä ja luoksetuloja suoraan sivulle. Olen siis päättänyt ottaa molemmat jatkossa suoraan sivulle. Vaatii paljon toistoja, varsinkin noudoissa.
Kiista teki luoksetuloja stopeilla ja läpijuoksuja. Suoraan sivulletuloja lyhyeltä matkalta. Seuruuta ilman välipalkkoja. Paikkamakuun.
Treenien jälkeen Kiistalla ja Visalla kuumat treffit metsässä :)
Maanantaina taas onnistunut astutus meillä.

6.11. Maus ja Unto pääsivät Tuulian yksärille. Maus oli eri pätevä. Kotiläksyiksi saatiin pakkovalssi, kovasta vauhdista kaukaa kääntäminen välistävetoon ja tuplasylkkäri. Oikeestaan ihan vaan sylkkäriäkin voidaan treenata :D Miten jotkut ohjaukset vaan jää vähemmälle treenaamiselle ? Mutta mä ehdin tekeen pers'jättöjä vauhtikohtiin ja loppuun vielä saksalainen.