perjantai 25. marraskuuta 2011

Aksaa...aksaa...aksaa...

Tiistan viikkotreeneissä oli tällainen hauska rata :) Esteen 20 kaikki meni kyllä toisinpäin.
Alku hienosti esteelle 14 saakka, siellä sain Kisun ohittamaan hypyn, kun liikuin liikaa taaksepäin. Uudestaan 9 alkaen ja nollana maaliin :) Pätevä eläin ♥


------------------------------

Keskiviikkona Vanton hallilla Mausin aksat. Olen tehnyt Mausin kanssa vähän ja kaikki vähäkin on perustunut käteentuloon ja tiukkoihin käännöksiin. Nyt mentiin hieman kaarevalla uralla kolme hyppyä ja kulmassa putkeen, jonka jälkeen pers'jättö ja hyppy. Helpolla ohittaa nyt hypyt suoralla, mutta en ole tästä huolissani. Tehtiin me koko setti puhtaastikin läpi :o)

------------------------------


Torstaina mentiin hallille Maijan kanssa ja treenattiin kaikki neljä. Kiista oli niin pätevä, etten ottanut toistoja sen kanssa. Takaakiertoja, keppien avokulma, kääntyminen pituudelta jyrkästi.


Maus näki muiden treeniä ja kiihtyi ihan tappiin, joten alku oli rallattelua. Sen kanssa pitää ohjauksen olla just eikä melkein. Suurimpien höyryjen purkaanuttua, teki hienosti kahdella esteellä takaakiertoja, välillä putken kautta takaisin tehtävään. Kontaktejakin tehtiin trainerilla, niissä vauhtia enemmän, kuin osaamista. Hihnassa onnistui nekin pari kertaa.

Pitää palata jälleen esteen taakse jäämiseen huolella.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Tottis

Perjantaina tottisteltiin Koirakoulun hallissa Kaisan johdolla.

Kiista aloitti täyskäännöksillä vasempaan. Ongelmana liian aktiivinen takaosa. Omaa hartialinjaa pitää tarkkailla, ettei käänny "yli" yhtään. Seuruu itsessään ihan jees.
Liikkeestä maahanmeno kartiolla, jonka vieressä lampaanjalka ja toinen lensi juuri ennen luoksekutsua linjalle. Ekalla kerralla Kiista kävi nuuskaisemassa jalkaa, oletti sitä noutoesineeksi.
Edelleen toivoisin enemmän vauhtia luoksetuloihin.
Käyttöesineen nouto loppuun. Otin vieraalla esineellä, josta Kiista ei meinannut saada kunnon otetta. Innokkaasti kuitenkin nouti.

Maus teki eteentuloja lyhyeltä matkalta ja luoksetoina. Eteentulot on jo melko hyvin Mausin tiedossa, tosin herkästi hakeutuu käteen. Luoksetuloissa vaikeinta oli Mausille jäädä istumaan, se painuu aina maahan. (Tätä pitää tosissaan ruvetä treenailemaan. Agilityssä jätän se maahan.) Kaisa piti kevyesti sormella kaulapannasta ja liike onnistui hyvin, muutamia peruutusaskelia eteentulon yhteydessä auttamaan koiraa.
Noutoa tarkistettiin, kun kotiläksyinä on ollut pito. Maus antaa hyvin jo koskea kuonoonsa, kun pitää kapulaa suussaan. Rauhallisuutta ohjaajalta vaaditaan, kun koira on niin nopea liikkeissään.
Seuruuta häiriössä. Kohti peiliä ja ensin lirkutteleva henkilö kyykyssä ja toisella puolella Kaisa. Heti seuraavana liikuteltiin lampaanjalkoja, joiden välistä kuljettiin. Näiden jälkeen henkilö lähti seuraamaan ihan perään. Mausille vaikein oli taas Marika :D viimeksi henkilöryhmästä yritti Marikaa moikata. Muuten pysyy vierellä hyvin. Takaa näyttää lähinnä kultakalalta kuulemma, kun häntä heiluu ihan täysillä :D

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hakuleiri ja ohjattua aksaa

Hakuleiri oli tutussa paikassa Rymättylässä. Lomahyppäyksen luhtikämpät oli laajennettu ja tilaa poli ruhtinaallisesti. Mukavalla porukalla aika kului kuin siivillä. Treenattiin lauantaina lähes koko päivä ja illalla vielä pimeän partiointia. Sunnuntaina taas metsään koko päiväksi. :)

En analysoi yksityiskohtaisesti meidän treenejä, koska en muista niin tarkkaan enää. Kiista On ollut viimeaikoina kovin kiltti ja tottelevainen hakukoira. Tehnyt suoria pistoja ja ohjautunut kaukaakin hienosti. Lauantain treeneissä ei ollutkaan niin kiltti, vaan kaarsi pistoilla aluetta eteenpäin. Haettiin jopa hajunhakua kerran, jotta saatiin pistot taas suoristumaan.
Sunnuntaina työsti jo hyvin ja kunto sillä on hirmuinen. Jaksaa pitää valtavaa vauhtia päällä pitkään. Palkattomuutta tehtiin sunnuntaina yhdellä ukolla, jatkoi taas hyvin sen jälkeenkin.

Maus työstää hirmuisella asenteella ja livistää välillä ominpäin etsimään seuraavaa ukkoa. Hallintaan kiinnitettiin kovastikin huomiota sen kanssa.
Sunnuntaina tehtiin keskilinjan yliheittoja. Ensin Kaisa piti kiinni, kunnes kutsuin. Viimeisellä jäi paikalleen, kun siirryin n.10m päähän keskilinjan toiselle puolelle. Sieltä kutsu ja lähetys ukolle. Nämä hienoja, Maus lähti epäröimättä ja teki aivan suorat pistot. Maalimiehet se löytää helposti, vaikka olisivat täysin näkymättömissä.

Pimeänpartioinnissa molemmat työstivät todella hienosti. Maus löysi helposti ukot tikkailta 1,5m korkeudesta ja tyhjän rakennuksen kuistilta, umpilaatikosta.
Kiista aiheutti sydämentykytystä mammalle, kun ampaisi puuvajaan yli 2m korkeuteen etsimään raivolla ja sieltä loikka alas pimeyteen.
Taitavia pelastuskoiria mulla ♥♥
-----------------------------

Maanantaina Sonja piti meille ratatreenit Kiistan kanssa. Viimeks meni kuulemma niin hyvin, että piti tehdä rata jolla saadaan meidän ongelmat esiin :) Tiukat käännökset saatiin hyvin pieniksi ja Kisu jaksoi olla taitava koira :) On se herkkä ohjaukselle !
Kiitokset Sonjalle taas hyvästä treenistä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Treeniä treeniä !

Tiistaina Kiistan viikkotreenit. Tiina oli koonnut Lacnakovan radoista tällaiset koukerot.
Heti alkuun unohtui putkijarrutus ja Kiista kurkkasi ekasta keppivälistä. Jarrutuksella hyvin, mutta kolmonen yläkautta kierrättäen teetti jyrkän silmukan. Kisu kaarsi matalana ja tuli muutaman kerran riman alta. Laski riman toista reunaa. Esteellä 6 säädettiin hetki, oli niin pienestä kiinni ja koira pamahti putkeen. Lopulta loistosuoritus tiuoilla kaarteilla. Esteen 17 jälkeen valssilla onnistui parhaiten loppu.



-----------------------------


Keskiviikkona oli pentuaksat. Tehtiin takaakiertoja pelkillä siivekkeillä. Takaakierto-valssi-takaakierto-valssi jne. Saatiin Mausin kanssa hyvä rytmi heti ekalla kierroksella. Toinen kierrot oli kovin vaikeeta, kun ihmiset olivat kaikki radalla ja ihan väkisin piti käydä joku moikkaamassa. Tyly meininki, koira hihnaan ja pois kentältä. Muut suorittivat välissä, sitten Maus tuli uudelleen. Kerran sai vielä hepulit, mutta lopulta teki taas hienon sarjan.

Seuraavaksi oli suora putki-takaakierto ja toinen suora putki-takaakierto. Tässä saatiin huikeet vauhdit ja pari putken ohitustakin.

Narupalloon tarraa nyt jo niin, ettei meinaa suusta enää saada pois. Kauhealla ärinällä ja asenteella :) Isin tyttö ♥

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Eva Lacnakova 5.11. ATT

ATT sai taitavan valmentajan Tsekeistä. Eva Lacnakovan vahvuus oli mielestäni oppilaiden tsemppaus, jolloinka jokaisesta lähti enemmän irti. Iloinen ja innostunut mieli tarttui jokaiseen ohjaajaan ja näin myös koiriin.
Aluksi tehtiin alkuverkka ja nopeustesti. 1-2-10(suoraan)-putki-8(suoraan) ja sama takaisin.
Sitten tehtiin kahdessa osassa erilaisia ohjauskuvioita, jotka ei numerojärjestyksessä. Näin työstettiin radan vaikeimpia kohtia vielä vaikeampina.
Kolmannella kierroksella sitten vedettiin koko rata kisanomaisesti läpi. Kiista oli kyllä supertaitava ja Eva tykkäsi kovasti :) Moneen kertaan päivitteli Kiistan nopeutta ja kehui meidän yhteyttä ja myös mun ohjaustani. Radan lopetin tarkoituksella keppeihin, jotka meni jokaisella toistolla hyvin, mutta en halua vieläkään tehdä ongelmia jatkon suhteen.
Harmi, ettei tullut otettua videokameraa mukaan ja harmi, etten ilmoittanut Kiistaa molemmille päiville.

------------------------------

Perjantai aamulla lähdettiin Kaisan luokse. Aamukahvien jälkeen vietiin lampaat laitumelle. Maus oli taas eripätevä. Tosin sen verran loisti pätevyydellään, ettei malttanut lopettaa laitumellakaan. Ajoi lauman ison laitsan toiseen päähän, minne ei portilta näe. Tuli takaisin ihan savisena ja suupielet korvissa. :DD Kaisa tsekkasi Heilin kanssa ettei lauma mennyt suoraan aidasta läpi. Eikä mitään, siellä ne laidunsi ihan rauhassa keskellä niittyä.
Päälle pitkä lenkki, 6 kelpietä ja 1 heeleri. Ennen kotiin lähtöä Kaisa siirteli pikkupässejä aitauksessa Mausin kanssa.

Perjantai iltana tottistreenit. Isot teki hyppynoutoa. Kiistan kanssa jatkettiin viimeksi jäätyyn. Kapula koiran eteen ja palkka esteen taakse. Minä tällä kertaa myös esteen takana. Ensin lähti hyppyyn ilman kapulaa, mutta hoksasi pian mitä on tarkoitus tehdä.
Luoksetut Kiistan kanssa takapalkalla. Nopeutta saisi olla vielä enemmän. Pitää vapauttaa kupille vaan vielä aiemmin, kun lähtee kovaa.

Pikkuiset teki "hyppynoutoa" tai ainakin sen alkeita. Perusasennosta heitettiin lelu matalan esteen yli ja pentu perään hyppykäskyllä. Juosten perään ja hurjat repimisleikit. Maus teki jokaisen toiston hyvin :) ollaanhan me treenattu lähes samaa aksaesteillä.
Henkilöryhmää treenattiin ja sekin meni Mausilta melko hyvin, kerran meinasi Assia rynnätä moikkaamaan kun ohitettiin heidät ihan läheltä.
Noutotreeni. Ensin nostoja, sitten hellää pitoa kuonosta ilman kapulaa ja kun molemmat toimii, niin yhdistettiin nämä. Maus pysähtyy ihan liikkumattomaksi, kun kosken sitä kuonoon.
Paikallamakuu tehtiin minuutin mittaisena. Maus piti asentonsa liikkumatta. Olin remminmitan päässä ja välipalkkailin. Kävin minuutin jälkeen sen vierellä ja palasin kertaalleen hihnanmitan päähän uudelleen. Taitava penneli :o)

torstai 3. marraskuuta 2011

Mallioppilas :o)

Kaisa oli kipeänä ja minä vedin keskiviikon pentuaksan. Yksi neljästä oli poissa, joten kaksi oppilasta + Maus paikanpäällä. Teemana takaakierrot, mutkaputki ja rengas.

Maus näytti esimerkkiä, mitä tehtävät suoritetaan ja olikin aika pätevä ♥ Takaakierrot molempiin suuntiin hienot joka toistolla. Toivotaan, että Mausin tekniikka näissä säilyy. Suoristaa itsensä kovassa vauhdissa rimalle. Kiista ampaisee lapa edellä, jolloin käännös on vaikeampi ja valuu.
Hyppy --> mutkaputki tehtiin Mausin kanssa myös useammalla eri tavalla. Suoraan hypyltä putkeen, hypyltä "väärään" päähän putkea-hyppy, hyppy-valssi-putki-hyppy.
Rengasta ei oltukaan tehty koskaan ennen. Laitoin namin alustalle ja lähetin ihan läheltä renkaalle. Useampi toisto ja lopulta vielä vähän kauempaakin. Hyvin tehty pikkulikka ♥

Rimat 20cm-25cm ja ikää 6,5kk. Harvakseltaan treenataan toistaiseksi.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kauheesti kaikkee kivaa :)

Päivitykset meinaa jäädä, kun ollaan aina menossa.
Perjantaina Maus oli paimentamassa. Kuljettiin metsässä, Ninja oli apuna. Maus työsti taas oikein asenteella ja piti lauman hyvin koossa. Hakeutuu tasapainoon kauniisti ja korjaa etäisyyksiä pyytämättä oikein. Villit erkaantujat haetaan vauhdilla takaisin ryhmään.
------------------------------

Lauantaina hakuiltiin Liedon aseman metsässä.
Kiistan ensimmäinen oli palkaton ja hain vauhdissa pois ukolta. Vilkaisi kerran taakseen varmuuden vuoksi, jos sitä namia kuitenkin sais.
Yksi kisanomainen ja muut palkattiin erimittaisista haukuista.

Mausille näytettiin kaksi haamua, kaarrettiin reppujen kautta takaisin ja lähetys. Nopeasti löytyi. Valmiitkin löytyi hienosti. Hallintaan huuto kaikui kuuroille korville, kun tokavikalta piti ottaa uusi lähetys. Pitääkö se ukko pyytää eleettömästi pois ja jättää palkatta tuollaisista omatoimietsinnöistä ?
------------------------------

Tiistaina aksan viikkotreenit ja rata oli tällainen. Nelosputkesta otettiin koira takakautta, siinä Kiista kääntyi ensin väärään suuntaan. Esteellä 11 toimi paremmin, kun heitti takaakiertoon yläkautta. Esteen 16 tiukkaa käännöstä hiottiin teknisesti ja saatiin siitä aika bueno.